Edessä ovat kuntavaalit, jotka paaluttavat jokaisen kunnan tulevaisuutta mutta ratkaisevat myös kunnittain edustuksellisen demokratian kriisin lopputuloksen.

Edustuksellisen demokratian elinehto on sen kunnioittaminen. Valtaosan mielipide valtuustossa ratkaisee, ääniä riittävästi vaaleissa saaneet tulevat valituksi. Toimiva demokratia tarvitsee monimuotoisia kohtaamisia ja kaikenlaisia mielipiteitä. Edustuksellisen demokratian kriisi näkyy jo nyt laskevina äänestysprosentteina, konsensushakuisten päättäjien poistumisena valtuustoista sekä päätöksenteon jumiutumisena ja keskittymisenä yksittäisiin asioihin ison kuvan sekä yhteisen hyvinvoinnin edistämisen sijasta. Mikään näistä ilmiöistä ei ole yhdenkään puolueen etu – yhteiskunnan vielä vähemmän.

Monet poliittiset kipupisteet ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Esimerkiksi, kun puhutaan maahanmuutosta, olisi puhuttava myös mm. ulkopolitiikasta, globaalista köyhyydestä, globaaleista työntekijöiden oikeuksista, eriarvoisuudesta, talouskasvusta, globalisaation sääntelystä, ilmastosta ja sodista. On helpompaa uskotella ”vanhojen hyvien aikojen” palaavan tai pysytellä päätöksenteossa lasiseinien takana kuin haastaa vallitsevia totuuksia ja selvittää rohkeasti uusia asioita – sekä selittää ne äänestäjille (ja tulla sen jälkeen uudelleen valituksi). Kierrätyspuisto on yksi näistä monimutkaisista kokonaisuuksista Hollolassa.

Olen ennustanut seuraavan valtuustokauden olevan ratkaiseva edustuksellisen demokratian tulevaisuuden kannalta jokaisessa kunnassa. Kyetäänkö säilyttämään asukkaiden usko viranomaistoimintaan, poliittisen toiminnan luotettavuuteen, tutkittuun tietoon ja konsensukseen?  Kyetäänkö etsimään erottavien asioiden sijaan yhdistäviä tekijöitä, jotta asiat etenevät?

Oman valtuustourani aikana on etenkin sosiaalisen median ympäristö muuttunut.  Faktatietoa on toisinaan hyvin vaikea saada läpi ja toisaalta väärää tietoa oikaista.  Vuorovaikutus on yhtä useammin henkilökohtaisuuksiin menevää. Tämä on jo aiheuttanut päättäjien katoamisen keskustelupalstoilta ja toisaalta vakavissa tilanteissa pelkoa erilaisten aggressiivisten puheiden muuttumisesta käytännön toiminnaksi kohdistuen luottamushenkilöön tai hänen perheeseensä. Tämä kokonaisuus on edelleen vaiettu tabu mutta silti yleisesti tunnistettu ja myös Tampereen Yliopistossa hiljan tutkitusti todettu ilmiö. Jos pelko sulkee suut ja estää vuorovaikutuksen, olemme isoissa haasteissa.

Edustuksellisen kriisin seurauksena on parhaassa tapauksessa demokratian uudistuminen. Siinä osallistuminen kanavoituu uudella tavalla ja on matalan kynnyksen osallistumista, yhteiskehittämistä, osallistuvaa budjetointia ja verkostojen kautta vaikuttamista. Se on myös uudistuvaa poliittista yhteistyötä yli puolue- ja kuntarajojen.

Edustuksellisen demokratian uskottavuutta ja perusteita pitää puolustaa -  ja nämä tulevat olemaan seuraavan valtuustokauden suurimpia haasteita. Valta on äänestäjillä.  

On tullut aika kertoa se ääneen suoraan, sydän auki. Ja omin sanoin. Useiden kuukausien syvällinen ja analyyttinen pohdinta on päättynyt, en ole mukana kevään vaaleissa ehdokkaana. Edessä on kuntapoliittinen tauko.

Päätös tauosta syntyi jo syksyllä 2020 mutta sen ääneen sanominen vaati usean viikon omaa kypsyttelyä - surutyötä, hiljaisuudessa metsässä kävelyä ja rohkeutta kuunnella itseään. Olo on nyt samaan aikaan tyhjä ja täysi.  En puhu kunnallispolitiikasta vetäytymisestä - puhun tauosta. 

Ei ole helppoa irtautua kokonaisuudesta, johon koen suurta intohimoa, velvollisuudentuntoa ja joka on ollut oleellinen osa perheemme arkea jo vuosia. Minulla on silti vahva tunne, että juuri näin pitää tehdä. Kaksi valtuustokautta on poliittisesti lyhyt jakso mutta elämänkaaressa se on kahdeksan vuotta. 42- vuotiaana minulla kuitenkin on poliittisia vuosia vielä edessä.

​Poliittisessa luottamustoiminnassa käy helposti niin, ettemme pysähdy koskaan. Etenemme vaaleista, tilaisuuksista ja kokouksista toiseen - ja tämä luo tietynlaisen kuplan. Emme ehkä iloitse riittävästi onnistumisista ja toisaalta pidä huolta näkökulman tuulettamisesta järjestelmän ulkopuolella. Olen henkilökohtaisesti tehnyt kuuden vuoden aikana kahdet kuntavaalit ja kahdet eduskuntavaalit. Näiden välissä myös lukuisia muita eri tehtäviä ja projekteja.

Siemen kuntapolitiikan tauosta syntyi jo jouluna 2018. Tuona syksynä iäkäs mummoni, joka on kasvattanut minut jäätyäni orvoksi, sairastui nopeasti etenevään muistisairauteen. Omaishoito alkoi vaatimaan yhä enemmän voimavaroja. Samaan aikaan hoidettavana olivat myös perhe, siviilityö ja vaativa poliittinen tehtävä Hollolan hallituksen puheenjohtajana. Muuttunut tilanne laittoi selän seinää vasten - oli pakko valita. Tunnollisena suorittajana ja tottuneena tuulissa taipujana oli repivää myöntää itselleen, ettei tilanne mahdollistanut kaiken hallintaa. Eikä varsinkaan tavalla, johon itse olisin ollut tyytyväinen. Mielessä painoi toisaalta äänestäjien ja valtuuston mandaatti.

Tilanne johti silti hetkeen, jolloin päätin luopua hallituksen puheenjohtajan tehtävästä kesäkuussa 2019. Se päivä ei ollut helppo. Poliittisten tehtävien ”kevennys” ja keskittyminen pääosin maakunnallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin oli lopulta monella tavalla oikea. Se paitsi päätti kalenteristani yli kaksi vuotta jatkuneet 12 – 15 tunnin päivät, antoi myös mahdollisuuden hoitaa mummoni kotona viimeiseen asti. Nyt olen joutunut antamaan hänestä vastuun jo palvelutalon ammattilaisille.

Minulle on jäänyt vahvasti tunne, että olen antanut kaikkina vuosina täyden panokseni. "Täysillä tai ei ollenkaan", on oma mottoni. Pystyn myös katsomaan itseäni peiliin. Harvan asian tekisin toisin ja kaikkiin päätöksiini on olemassa perusteltu vastaus.

Olen saanut olla etuoikeutettuna keskeisillä paikoilla äänestäjien vahvalla luottamuksella, tukijoiden vankalla uskolla ja pyyteettömällä talkootyöllä. Tämä on asia, joka herkistää uudelleen ja uudelleen. Minuun on uskottu, luotettu, tarjottu tukea ja korvia silloin, kun on ollut vaikeaa ja usko kaikkeen koetuksella. Omaa väkeäni, ihmisiä yli puoluerajojen ja yhteisiä hetkiä tulee kamala ikävä. Ilman kymmenien ihmisen vapaaehtoista panosta ja luottamusta en olisi koskaan tässä missä olen nyt. Haluankin kiittää sydämeni pohjasta sinua tukijani ja yhteistyökumppanini - tammipuuni. Ikävä on jo nyt.

Oma tarinani on ollut osoitus siitä, että kuka tahansa voi lähteä mukaan politiikkaan. Leikkausosaston kahvihuoneessa lounastauolla tehty päätös lähteä kuntavaaliehdokkaaksi johti melkoiseen matkaan ja on muuttanut pysyvästi käsitystäni yhteiskunnasta, laajentanut ymmärrystäni, tuonut kymmeniä uusia ystäviä ja verkostoja, opettanut rohkeutta, kriittisyyttä ja uteliaisuutta - ja antanut konkreettisen tavan vaikuttaa lastemme tulevaisuuteen. 

Kovin kauas poliittisesta kentästä ja yhteiskunnallisista asioista en ole menossa. Siitä pitää huolen siviilityö virkamiehenä kuntakentässä ja roolit eri yhteisöissä. Huoli yhteiskuntamme tulevaisuudesta ja etenkin edustuksellisesta demokratiasta toimii taatusti jatkossakin polttoaineena asioihin vaikuttamisessa.

Seuraavan vuoden ajan olen sitoutunut antamaan osaamiseni ja tarmoni Hollolan Kokoomuksen ja Hämeen kokoomuspiirin vaalityön käyttöön. Kokoomus on sivistyksen, arvojen, työn teon ja ahkeruuden, yksilön vapauden ja vastuun, tasa-arvon sekä kansainvälisyyden puolue. Heikoimpia autetaan mutta jokaisen on osallistuttava yhteiskunnan rakentamiseen voimarajojensa mukaan. Siksi olen aikanaan valinnut Kokoomuksen - ja tekisin niin uudelleenkin.

Erityisen tärkeää minulle on nyt uusien ehdokkaiden tukeminen poliittiselle polulle tavalla, jolla aikanaan itse olisin halunnut minua opastettavan. Arvostan valtavasti jokaista, joka haluaa olla kantamassa vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta erityisesti aikana, jona edustuksellinen demokratia on kovissa ulkopuolisissa paineissa. Siksi tarjoan ehdokkaille tukeni, osaamiseni ja tietoni.

Ennen taukoa on kuitenkin jäljellä vielä puoli vuotta nykyisiä tehtäviä, onneksi. Ja tarinointi jatkuu blogissani, kuten se on jo tehnyt yli 150 kertaa aiemminkin.

​Kiitos, että luit sanani. Kiitos, että olet ollut mukanani. Ja kiitos, että yhteinen tiemme jatkuu vaikkakin erilaisessa muodossa. Tämä ei ole minkään loppu, vaan jatkumo. Palo ei häviä.

Hämeen ely-­keskuksen lokakuun katsauksen mukaan maakunnassamme oli lokakuun lopussa noin 13 500 työtöntä työnhakijaa eli 3 400 enemmän kuin vuosi sitten. Päijät-Hämeessä työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä kasvoi edellisvuoden lokakuusta kaikissa kunnissa: voimakkaimmin Kärkölässä, Orimattilassa ja Hollolassa, kussakin noin 50 prosenttia. Syyskuuhun verrattuna työttömyys kasvoi kolmea kuntaa (Hollola, Padasjoki ja Hartola) lukuun ottamatta. 
Työttömyys on kasvanut kaikissa ikäluokissa ja koulutusasteissa. Päijät-Hämeen kunnista työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli korkein Lahdessa (16,3 prosenttia). Luvuista puuttuvat muun muassa tuoreimmat Hollolan yritysuutiset.
Lehtitiedoista on voitu havaita myös, että Lahden työttömyys on jälleen isojen kaupungin korkein ja Scanian murheelliset uutiset lienevät tuoreessa muistissa. Hollolan kaksi suurta työllistäjää, Hollola Works ja Holmet, tekivät konkurssin kuukauden aikana. Konkurssit vievät työpaikan lehtitietojen mukaan lähes 150:ltä. Kunnan asukaslukuun ja työpaikkamäärään suhteutettuna se tarkoittaa huomattavasti suurempaa menetystä kuin Scanian tapauksessa Lahdessa.
Maakuntamme valumisesta ”ruostevyöhykkeeksi” on viety aktiivisesti viestiä eteenpäin ­usean maakunnan toimijan voimin. Tästäkin huolimatta esimerkiksi aluekehitysrahojen jaossa elinkeinoministerin vaaka on tietojen mukaan kallistumassa jälleen pohjoisen suosimiseksi ja itärataa koskeva edunvalvonta ontuu pahasti.
On täysin realistinen tulevaisuuskuva, että maakuntamme vajoaa yhä enemmän kohti pohjaa, jossa olimme 1990-luvun alussa. Tämä tarkoittaa pysyviä vaurioita työmarkkinoihin ja sitä kautta vuosikymmenten heijastevaikutuksia.
Keskeiseen asemaan nousevat jälleen valtakunnalliset edun­valvojat.
Viesti ja lääkkeet alueen tilanteeseen on kyllä tehty selviksi: maakuntaan tulee saada erillistukea. Tuen kohde on Scaniaan liittyvien toimenpide-esitysten uudistus ja laajennus vastaamaan alueen kokonaismenetyksiä, lisäresurssin osoittaminen alueen työllisyyden kuntakokeiluun, työllisyyden rakennetuen käyttöönotto sekä kehitys- ja investointitukien nostaminen määräajaksi merkittävästi korkeammalle tasolle (40 prosenttiin).
Valtakunnallisille edunvalvojillemme löytyy tähänkin ­asiaan taatusti tueksi laaja joukko maakunnan toimijoita. Kyseessä ei ole nyt yhdenkään yksittäisen kunnan tilanne, vaan koko maakunnan tilanne. Alueen edunvalvonta ei myöskään ole pois yhdeltä ­kunnalta.

Kuluneen viikon aikana mediassa on käyty vilkasta keskustelua Suomen metsäpolitiikan linjan tulevaisuudesta ja Kokoomuksen linjasta. Keskustelu juontaa juurensa kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan valtion metsiä hoidettavan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, ilman avohakkuita. Kansalaisaloite sai vaadittavat allekirjoittajat ja se luovutettiin eduskunnan käsiteltäväksi.

Aloite pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan avohakkuut kieltämällä, luonnon monimuotoisuus lisääntyy ja taloudellinen tuotto paranee, kun metsän uudistamiskulut jäävät pois. Nämä perustelut ovat kuitenkin vailla tieteellistä ja tutkimukseen perustuvaa tietoa.

Puheenjohtaja Orpon ministerikaudella, vuonna 2014, hyväksyttiin uusi metsälaki, jonka valmistelua jatkettiin kokoomuslaisen Jari Koskisen toimesta. Laissa yhdistyy kestävä metsänhoito, metsänomistajan vapaus ja vastuu, kansantaloudentarpeet ja luonnon monimuotoisuuden suojelu.

Nyt yleisesti käytössä oleva tasaikänen kasvatusmalli, on vuosikymmeniä kestäneen tutkimustoiminnan ja Suomalaisen metsänhoidon osaamisen lopputulos, joka tuottaa metsissä parhaan mahdollisen taloudellisen tuoton. Suomalainen metsänhoito on maailman parasta. Joillekin omistajille ja kasvupaikoille sopii jatkuva kasvatus ja joillekin avohakkuuu. Kokoomus kannattaa metsien monipuolista käyttöä ja omistajan vapaata valintaa.

Metsälain 10§ nojalla, on erityisen tärkeät elinympäristöt suojeltu ja ne jätetään automaattisesti käsittelyn ulkopuolelle. Hakkuissa ja hoitotoimenpiteissä huomioidaan esimerkiksi riistanhoito, jättämällä käsittelemättömiä alueita suojaksi. Lahopuu jätetään metsään ja sitä jopa tietoisesti lisätään  monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Harvennushakkuissa puulajisuhdetta ohjataan sekametsän suuntaan, jotta lehtipuun määrä varmistetaan. Avohakkuissa säästöpuuryhmät ja säästettävä lahopuu, ovat olleet metsänhoidon arkea jo kauan, joten tasaikäinen kasvatusmalli ei tässäkään näkökulmassa ole vastakohta monimuotoisuudelle.

Valtion metsien hakkuissa on huomioitava, että metsiä hallinoivalle Metsähallitukselle on asetettu taloudelliset tavoitteet valtion budjetin tasolla. Mikäli metsien käsittelyä kevennetään, on käsiteltävä suurempia alueita vuosittain, jotta tavoitteet täyttyvät. Aiempaan metsälakiin verraten, Kokoomuksen keskeisen roolin ansiosta vapaus metsäomaisuuden käsittelyyn kasvoi huomattavasti ja rajoitteita jäi pois. Laki turvaa omaisuuden vapaan käytön mutta kuitenkin velvoittaa huolehtimaan esimerkiksi metsän uudistamisesta hakkuiden jälkeen, joten sillä turvataan puuntuotanto myös jatkossa.

Yksityismetsälaki on hyvä esimerkki siitä, että ihmisillä on taito ja halu pitää omaisuudestaan ja ympäristöstään huolta, ilman että valtio siihen lakien muodossa puuttuu. Kokoomus tukee METSO-ohjelmaa ja uskoo myös tässä kokonaisuudessa henkilökohtaiseen vastuunkatoon.
 
Janne Pekkarinen (Kok.)
Metsäkoneyrittäjä, kuntavaaliehdokas

Kristiina Hämäläinen (Kok).
Hämeen Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kunnanvaltuutettu
Hollola

Maakuntajohtaja Laura Leppänen kirjoitti 21.8.2020 Etelä-Suomen Sanomiin herättelevän kirjoituksen käynnissä olevasta soteuudistuksesta, joka ei kuitenkaan synnyttänyt poliittista keskustelua. Vaimeneminen on tuntunut olevan vallalla niin aluekehitysrahajaossa, itäratalinjauksessa kuin valmistelussa olevassa soteuudistuksessakin. Maakuntajohtajan keskeinen kysymys oli, ollaanko nyt tekemässä hyvinvointialueiden lisäksi kaikessa hiljaisuudessa monialaisia maakuntia?

Kunnat ovat lausuneet jälleen kerran Suomen historian suurimpaan hallintouudistukseen. Onko nyt havaittavissa eritasoista väsymystä jo 20 vuotta meneillään olleeseen prosessiin, ettei huomata mitä todellisuudessa on tapahtumassa?
​
Maakuntaverosta on jo ilmeisimmin sovittu. On loogista, jos kokonaisuudessa olisi myötäjäinen, esimerkiksi monialaiset maakunnat. Voiko meneillään hiljaisuudesta päätellä, että käynnissä on hyvinvointialueiden luominen ja tämän jälkeen niiden muuttaminen monialaisiksi maakunniksi? Kunnat ovat kuitenkin lausuneet kovin erilaisesta kokonaisuudesta.

Jos käynnissä on monialaisten maakuntien hahmottaminen, sen tulisi olla mukana rakennevalmistelussa alusta alkaen. Päijät-Hämeessä kunnat ovat käytännössä valmistelusta ulkona. Sama koskee maakuntaliittoa. Hyvinvointikuntayhtymä tekee tällä hetkellä varsin itsenäistä oman tuotanto-organisaation suunnittelua tulevaan hyvinvointialueeseen.

Monialainen maakunta tulisi voimakkaasti kuntien kehittämis- ja elinvoimatehtävien tontille. Nämä asiat ovat perinteisesti haluttu pitää tiivisti kiinni kuntien perusprosesseissa maakunnallisen aluekehittämisen rinnalla. Mikäli elinvoimatehtäviä siirretään hyvinvointialueeseen, on kunnilla oltava sanansa sanottavana.

Mikä ylipäätään on kuntiemme tulevaisuus? Maan hallituksen kunnille antama lainaraha auttaa tekohengittämään tämän vuoden, mutta siitä eteenpäin on sankka rokkasumu. Lainarahalla eläminen on kestämätön tie ja samalla kuntien tulevaisuuden roolin määrittäminen on aivan keskeinen kysymys.

Kuka ajaa kuntien etua valtakunnallisesti?
 

​