Aivovuoto eli koulutettujen kansalaisten siirtyminen Suomesta ulkomaille ja erityisesti Ruotsiin on kiihtymässä.  Kiinnostus naapurimaata kohtaan on selvä. Ruotsissa on kaavailtu useita uudistuksia verotukseen, kuten työnantajamaksujen alennus ja työttömyysturvan uudistus. Korkeatuloisille suunnattu viiden prosentin raippavero poistuisi kokonaan.

Korkeakoulutettujen lisäksi maasta muuttavat esimerkiksi hoitajat, joiden peruspalkka Ruotsissa on usein yli 1000 euroa enemmän. Lisäksi usein maksetaan matkat ja asuminen. Palkan lisäksi useat poismuuttajat ovat kertoneet työpaikkojen ja yhteiskunnan huonosta ilmapiiristä  sekä koulutuksen ja osaamisen aliarvostamisesta. Suomi kouluttaa tällä hetkellä kalliisti, mutta muut poimivat hedelmät.

Suomi harmaantuu vauhdilla ja tarvitsee kipeästi työvoimaa ja tuloja hyvinvointiyhteiskunnan turvallisuuden ja palveluiden rahoittamisen turvaamiseen. Tavoitteena pitää olla yli 75 prosentin työllisyys – ja sen lisäksi verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvät uudistukset. Verotuksen painopiste pitää siirtää työn verotuksesta ympäristöhaittojen verottamiseen. Yritysten verotusta on mielekästä korjata yhä enemmän kasvuun kannustavammaksi kiinteän omaisuuden hankkimisen sijaan.  On huomionarvoista, että Suomen sosiaaliturvan menot olivat vuonna 2016 69,1 miljardia euroa. Sosiaaliturvamenojen suurin rahoittaja on työnantajat, joiden osuus oli yli 30 prosenttia. Valtion ja kuntien rahoitusosuus sosiaaliturvan menoista oli reilut 45 prosenttia.

Terve ja reilu yritysten välinen kilpailu auttaa heitä yhä parempiin suorituksiin ja se koituu myös kuluttajille parempina tuotteina ja palveluina. Yhteisövero on pidettävä kilpailukykyisenä ja yritys- ja pääomavero houkuttelevana myös ulkomaisille investoreille. Päätöksenteossa erityishuomio tulisi kiinnittää pk-yrityksiin. Valtaosa työpaikoista sijaitsee pk-yrityksissä ja he kärsivät usein eniten sääntelystä ja normeista. Lupien ja sääntöjen purkutalkoissa ei ole vielä riittävästi tehty eikä EU:n sääntelyn toimeenpanossa ole otettu kaikkia kansallisia joustovaroja käyttöön.

Yksilöverotuksessa meidän tulee voida luoda enemmän kannusteita työntekoon kaikilla tulotasoilla. Mitä enemmän on työllisiä ja työtä, sen enemmän kerrytämme verotuloja. Suomen työnverotus on aivan liian korkea ja progressio liian kireä. Terve julkinen talous on kaikkien menestymisen ehto tilanteessa, jossa julkiset menot ylittävät tulot. Ratkaisu ei kuitenkaan ole verotuksellinen raippa vaan päinvastoin. Tämä koskee myös eläkeläisiä.

Suomessa ei yksinkertaisesti voida jäädä tuleen makaamaan. 

Jokaisen maan, kaupungin ja kunnan menestyminen on kiinni siitä, että siellä asuvat ihmiset voivat hyvin ja menestyvät. Poliittisen päätöksenteon tehtävä ei voi olla ihmisen arjen vaikeuttaminen vaan sen helpottaminen. Politiikan liikkumatila ei ole sama kuin ennen. Elämme globaalissa maailmassa, jossa kansainväliset yritykset, markkinat ja pääomat vaikuttavat meidän jokaisen arkeen. Kansalaisten ratkaisuilla ja kansainvälisten yhteisöjen päätöksenteolla on vaikutusta meihin.     Oikea suunta on  vapaampi ja yksilöä sekä yrityksiä kannustavampi yhteiskunta.  

Päijät-Häme kärsii matalasta koulutustasosta ja muuttotappiosta. Ratkaisu asiaan on työpaikkojen saatavuus sekä asumiseen, elämiseen, yrittäjyyteen ja työntekoon houkutteleva infra ja kuntaverotus. Siinä missä keskuskaupunki Lahti houkuttelee cityasujaa,  muu maakunta tarjoaa profiililtaan luonnon läheistä ja rauhallista  asumista. Mitä enemmän maakunnassa on vaihtoehtoja, sen paremmin pärjäämme kilpailussa. Huomionarvioista on, että yhteisöveroa tuloutetaan emäkunnalle vain siltä osin, kuin yrityksen työntekijä myös asuu kyseisessä kunnassa. 

Suomen nykyinen hallitus on ponnistellut työllisyysasteen nostamisessa koko toimikautensa ja sama työ jatkuu myös seuraavalla eduskuntakaudella. Yksi ahkeruuden este on suomalaisessa opintotukijärjestelmässä oleva liian matala, opintojen aikaisen työssäkäynnin, tuloraja.  Opintotuen tulorajoilla tarkoitetaan sitä enimmäissummaa, minkä opiskelija saa tienata nostaessaan opintotukea.

Suomalainen opintotukijärjestelmä koostuu opintorahasta ja oikeudesta opintolainaan. Jos opiskelija nostaa yhdeksän kuukautta tukea, hänellä saa olla koko vuoden aikana muita tuloja enintään 11 850 euroa. 10 tukikuukauden vuosituloraja on 10 540 euroa. Tämä ei kannusta työntekoon ja lisäksi monet opiskelijat myös keskeyttävät työntekonsa hyvissä ajoin ennen rajan täyttymistä. Tähän on syynä pelko tuen takaisinperinnästä. Mikäli järjestelmä aiheuttaa kansalaisen käyttäytymiseen näin merkittäviä muutoksia, on se aina merkki systeemin tehottomuudesta.

Mikäli nyt selvityksessä oleva, opintotuen tulorajojen totaalipoisto ei saa taakseen vahvaa ylipuolueellista tukea, niin jo pelkkä nykyisen tulorajan nosto esimerkiksi 18 000 euroon lisäisi valtion verotuloja 5,9 miljoonalla eurolla (nettotulot). Tämä myös tutkitusti poistaisi erilaiset opiskelijoiden "kikkailun tarpeet" työnteon ja tuen välillä. Tulorajan nostaminen 18 000 euroon lisäisi opiskelijan keskimääräisiä ansioita liki 600 eurolla kuukaudessa ja vahvistaisi myös ostovoimaa.

Ongelma kokonaisuudessa on em. takaisinperintä, jossa liikaa saadun opintotuen loppusummaan lisätään 7,5 prosentin raippakorko, mikäli opiskelija ei omaehtoisesti palauta ylimääräistä summaa. Tuloseuranta tehdään aina jälkikäteen verotuksen valmistuttua ja se aiheuttaa usein ikäviä yllätyksiä. Takaisinperintä on hallinnollisesti raskasta ja myös sitä tulisi tarkastella uudelleen. Pohjoismaista sekä Tanskassa että Norjassa tulorajat ovat korkeammat kuin Suomessa mutta sen sijaan tulorajan ylittävästä osasta joutuu maksamaan takaisinperinnässä 50 prosenttiyksikön lisäveron, joka ei vaikuta hyvälle vaihtoehdolle. Sen sijaan tarkasteluun voisi ottaa lisätulojen korkeamman verotuksen takaisinperinnän sijaan.

Opiskelun aikaisen työnteon tulorajojen korkeammalla rajalla on merkitys myös kotitalouden lainamäärien ja velkaantumisen kanssa. Jos vaihtoehtona on opintolainan nostaminen, työnteko on tässäkin mielessä järkevää. Opintotukiuudistus tuli voimaan 1.8.2017, ja sen myötä valtion takaamaa opintolainaa on voinut nostaa kuukaudessa jopa yli 60 % aiempaa enemmän. Samalla tukeen tehtiin myös muita muutoksia, kuten korkeakouluopiskelijoiden opintorahan määrän pienentäminen sekä opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin. Opintolainakanta on kasvanut uudistuksen jälkeen yhteensä yli 490 miljoonaa euroa, ja opintolainakannan vuosikasvu on kiihtynyt tänä aikana lähes 23 prosenttiin. 

Opintotuen nykyiset tulorajat aiheuttavat merkittävää hyvinvointitappiota. Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa valtion saamat tulot eivät riitä kattamaan hyvinvointiyhteiskunnan menoja ja palvelujen kustannuksia, on tärkeää purkaa kaikenlaiset kannustinloukut. Järjestelmän pitää perustua kannustavuuteen. Työnteko ei saa olla este, mikäli opinnot etenevät normaalisti.

Yksi tulevaisuuden isoista työelämän kysymyksistä Euroopan nopeinten harmaantuvassa maassa, Suomessa, on omaishoitajien työmarkkina-asema. Tulevaisuudessa yhä useampi työssäkäyvä pitää huolta perhe- ja lähipiiriinsä kuuluvasta tämän korkean iän, sairauden tai vamman vuoksi. Arvioiden mukaan jo nyt lähes kolmannes työikäisistä hoivaa tai auttaa omaistaan tai läheistään oman työssäkäyntinsä ohessa.

Hoidon ja huolenpidon järjestämisestä, rahoittamisesta ja näihin liittyvästä vastuunjaosta kansalaisten omavastuun, omaisten ja yhteiskunnan kesken on tullut myös kansainvälisesti yhä tärkeämpi sosiaalipoliittinen kysymys. Päijät-Hämeessä kriittinen muutospiste on vuosi 2020, jolloin 75-vuotiaiden määrä kääntyy merkittävään kasvuun. Vuodesta 2018 vuoteen 2040 yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa 17 450 henkilöllä ja yli 85-vuotiden määrä kasvaa 1075 henkilöllä. Päijät-Hämeelle vaikuttaa olevan erityisen leimallista runsas muistipotilaiden määrä. Samalla on jo tunnistettu, ettei nykyinen palvelurakenne riitä ikääntyneiden palvelutarpeeseen. Omaisten kykyä huolehtia läheisistään tulee siis tukea ja siihen kannustaa. Useimmiten kyse on naisista ja täten myös naisten asemasta työelämässä.

Suomessa arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 350 000 omaishoitajaa mutta vain noin 44 000 omaishoitosopimusta. Monet hoitavat omaistaan ilman tukea. Samalla heidän työpanoksensa läheisensä kotona hoitamiseksi säästää yhteiskunnan kustannuksia arviolta 1,3 miljoonaa miljardia euroa vuodessa. Esimerkiksi yhden laitosvuorokaudenhinta on keskimäärin 200–300 euroa vuorokaudessa. Hinta on lähes sama kuin alimman omaishoitopalkkion korvaus on kuukaudessa. Korvauksessa ja sen määräytymisperiaatteissa on suuria eroja kuntien ja maakuntien välillä.

Suomalaisessa työelämässä on monia jäykkiä rakenteita, jotka tekevät työelämän ja omaisen hoidon yhdistämisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Tarvitsemme lisää työmarkkinoiden joustoja. Monesti omaishoitajat joutuvat jäämään töistä pois, vaikka työhalukkuutta olisi. Ansiotyön lopettaminen tai vähentäminen saattaa myös heikentää tulevia työllisyysnäkymiä tai johtaa jopa pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta. Toisaalta joillekin töistä poisjääminen on taloudellisesti liian suuri riski, vaikka taas tarvetta omaisen hoitajuuteen olisi.

Tällä hetkellä omaistaan hoitavan on mahdollista saada (palkatonta) tilapäistä hoitovapaata mutta tuetun hoitovapaan mahdollisuus työssäkäyvälle olisi tärkeä tavoite seuraavalla hallituskaudella. Ruotsissa on jo mahdollista, että työntekijä jää tuetusti hoitamaan sairastunutta läheistään ja saa siihen määräaikaisen korvauksen sairausvakuutuksesta. Muita vaihtoehtoja tukea työikäisen omaishoitajuutta ovat etätyöt, liukuva työaika, lomien järjestelyt ja osa-aikaisuus. Lisäksi tarvitaan avointa keskustelukulttuuria ja työyhteisöjen muiden jäsenten ymmärrystä tilanteen edessä. Oleellisia ovat niin ikään omaishoitajien säännölliset terveystarkastukset, valmennukset, kuntoutukset sekä palveluiden saatavuus ja toimivuus.

Omaishoitajien jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää ennaltaehkäisyä. Esimerkiksi mielenterveyspotilaiden omaishoitajista liki 40 prosenttia väsyy ja sairastuu itse. Työikäisen uupumus ja tästä mahdollisesti seuraava masennus ja työkyvyttömyys ovat aina vakavia asioita paitsi henkilölle itselleen myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tarvitsemme keinoja, jotta työtä ja hoivaa voidaan yhteen sovittaa paremmin. Asia tulisikin nostaa esille työnantajia ja palkansaajia edustavien järjestöjen kanssa seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Tarvitsemme politiikkaa, joka auttaa omaishoitajia yhdistämään hoitovastuun ansiotyöhön ja parantaa omaishoitajien asemaa työelämässä. Hyvillä työelämän käytännöillä vähennetään myös työnantajan rekrytointi-, perehdytys- ja koulutuskustannuksia. Mahdollisuus pysyä työelämässä omaishoitotilanteesta riippumatta parantaa omaishoitoperheiden toimeentuloa ja lisää yhteiskunnan verotuloja.

Lue kokemuksiani omaishoitajuudesta Kansallisten Senioreiden Patina -lehdestä tästä linkistä: https://www.lukusali.fi/index.html?p=Patina&i=ac711ada-01dd-11e9-be45-00155d64030a