|
Elämäni ensimmäinen eduskuntavaalikampanja on käyty. Äänimääräkseni kertyi tällä kerralla 2576! Se on olosuhteisiin nähden ensikertalaiselle ja nyt vielä poliittiselle untivikolle todella hieno määrä. Erityisesti Lahden hieno äänimäärä yli 1000, lämmitti suuresti mieltäni. Olo on kiitollinen. Meillä Hollolassa on nyt kolme kansanedustajaa. He taatusti tulevat takaamaan meille myös yhteiskunnallisen vaikutusmahdollisuuden ja olen vilpittömän onnellinen heidän saavutuksestaan. Toivottavasti seuraavalla kerralla on tilaa vaikkapa neljännellekin :) Tiimini teki kuukausien ajan valtavasti työtä monin eri tavoin: kahvia keitettiin useita litroja, Facebookin vaihdettiin taustakuvia, twiittailtiin, ideoitiin kampanjaa, oikoluettin tekstejä, luukutettiin flyereitä, ruokittiin ehdokasta, tehtailaan tienvarsikylttejä ja rintanappeja, lähetettiin sähköposteja ja tekstareita, annettiin suositteluja, lahjoitettiin rahallista tukea sekä tarjottiin lastenhoitoapua. Vain muutamia keinoja mainitakseni. Erityiskiitos kuuluu tietysti kampanjapäällikkö Asko Raidalle! Asko on ollut kampanjan aikana tärkeä henkinen tuki. Pitkien automatkojen aikana on puhuttu ilosta, surusta, elämästä ja kuolemasta. Iso kiitos omalle yhdistykselleni Hollolan Kokoomukselle, joka asetti minut eduskuntavaaliehdokkaaksi tuoreudestani huolimatta. Työ kunnassa jatkui jo maanantaina kunnanhallituksen kokouksessa sekä Oivan perusturvalautakunnan puheenjohtajan tehtäviä hoidellessa. Minut nimettiin maanantaina myös maakunnalliseen sote-ohjausryhmän työvaliokuntaan Hollolan edustajana. Työvaliokunta on rukkanen, joka aloittaa suunnittelemaan uutta maakunnallista sote-tuottajamallia. Tästä olen erityisen innoissani. Lepään ja vietän lomaa tämän viikon, jonka jälkeen alkaa arki sairaalassa. On onni omata työpaikka, johon on mukava palata. Haasteet työelämän kehittämisessä, ihmisten työssä jaksamisen edistämisessä sekä tervellisten ja turvallisten työolosuhteiden konsultoinnissa odottavat tekijäänsä. Palaan tarkempiin äänestyslukujen tarkasteluun muutaman viikon levon jälkeen. Kampanjasta jäi toki nälkä, johon vastinetta seuraavan kerran tulen saamaan kuntavaaleissa 2017. Tästä eteenpäin on erittäin hyvä jatkaa. Kuten olen todennut aiemmin, politiikka on marathon ja se matka on minulla vasta alussa. Ollaan siis yhteyksissä myös vaalien välillä ja vaalitaan niitä yhteistyösuhteita sekä uusia ystävyyksiä, joita kampanjan aikana on syntynyt. Toivottavasti myös uudet yhteydet auttavat minua Hollolan, maakuntamme ja koko Hämeen edun ajamisessa. 
0 Comments
Tänään huipentuu pitkä projektini - eduskuntavaalikampanja. Eilen vietin viimeistä kampanjapäivää Hollolan torilla, melkoisen suhinan keskellä Lahden upealla, uudella torilla sekä lopulta makkarabaarissa ehdokas Franen kanssa. Kello yhdeksän illalla grillin sammuessa olo oli uskomattoman kiitollinen. Olen kokenut olevani etoikeutettu siitä lähtien kun minut viime kesäkuussa nimettiin Hämeen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Matka on ollut pitkä mutta päivääkään en antaisi pois. Voimanjakoni osui nappiin ja edelleen olo on virkeä, levännyt ja levollinen. Uskon, että sairaanhoitajan ammatista on ollut kampanjassa erityistä hyötyä. Olen tottunut viimeisen liki 16 vuoden aikana (ja erityisesti leikkaussalityössä) työskentelemään kovankin stressin alla, jossa panoksena on ollut ihmishenki. Näissä kiireellisissä tilanteissa on tärkeää rauhoittaa mieli, priorisoida tekeminen, ennakoida tulevaa sekä pelata saumatonta yhteistyötä muiden ammattilaisten kanssa. Politiikassa nämä ominaisuudet ovat erityisen tärkeitä. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa äänestin tuiki tavallisena äänestäjänä. En olisi koskaan voinut kuvitella, että seuraavan kerran olen ehdolla itse. Politiikka kuitenkin vei minut mukanaan samana syksynä ensin kunnallisvaaliehdokkaaksi, lopulta kunnanvaltuutetuksi, jäseneksi kunnanhallitukseen sekä yhdistymishallitukseen, puheenjohtajaksi Oivan perusturvalautakuntaan ja lopulta Hämeen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Elämän tarjotessa mahdollisuuksia on niihin myös tartuttava. Tämä nopea polku osoittakoot osaltaan kykyä ja halua oppia sekä omaksua uusia asioita. Ripaus rohkeutta, sitkeyttä ja jääräpäisyyttäkin on ollut apuna matkalla. Kampanjatyö on osoittanut, että olen oikealla tiellä. Olen tehnyt täysipäiväistä kampanjaa liki kuusi viikkoa. Tuona aikana olen tavannut kymmeniä ihmisiä, saanut uusia ystäviä, nähnyt uusia kuntia, toreja ja markettien pihoja. Kaikki kohtaamiset - myös ne kriittisiä mielipiteitä sisältäneet, ovat tuoneet jälleen enemmän ymmärrystä ihmisten erilaisista tarpeista ja ajatuksista. Kansanedustaehdokas ei voi tietää kaikesta kaikkea. Eikä pidäkään, mutta kuuntelemalla oppii. En olisi tässä tällä hetkellä ilman omaa tiimiäni ja ympärillä olevia ihmisiä. Kymmenet ihmiset ovat antaneet minulle ja perheelleni valtavasti tukea, sparria ja apua. Se on ollut osoitus välittämisen olemassa olosta. Kiitän siis meidän kaikkien puolesta teitä enemmän tai vähemmän mukana kulkeneita. Sekä heitä, jonka kanssa en ole kasvotusten nähnyt - mutta tiedän heidän olevan olemassa. Tapahtuipa tänään mitä tahansa, kohdallani ei jää jossiteltavaa. Kaikki se mitä resursseillamme on ollut tehtävissä, on myös tehty. Ja ehkä vielä enemmän. Äänestäjät ratkaisevat lopputuloksen. Kampanjani on edennyt syksyllä tehdyn aikataulutuksen mukaisesti niin tekemisessä, mainonnassa kuin budjetissakin. Hyvä suunnitelma on tuonut tekemiseen rauhallisuutta ja ennustettavuutta. Kuvia kampanjasta ja muusta poliittisesta urastani ennen vaaleja näet muuten tästä linkistä. Tänään aion levätä perheen parissa, mennä piipahtamaan metsän rauhassa ja lopulta viettää mukavia vaalivalvojaisia Lahden Möysän Essolla. Olet sinne tervetullut alkaen klo 19!  Viimeaikoina on puhuttu runsaasti työurien pidentämisestä. Se onkin tärkeä väline kestävyysvajeen kiinni kuromisessa. Ihmiset pitää saada töihin, työn teko kannattavaksi ja ihmiset jaksamaan pidempään työelämässä.
Keskustelu on kuitenkin pyörinyt pääosin uran loppupäässä tai alkupäässä. Keskivaiheen uran pidennyksestä puhuvat vai harvat. Toisaalta on puhuttu paljon työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta erilaisin joustoin ja työaikajärjestelyin. Entäpä jos puhuttaisikin työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisen sijaan niiden erottamisesta? Yhä useammat pienten lasten vanhemmat paiskivat pitkiä päiviä. Työn jatkumisen epävarmuus kalvaa yhä useamman mieltä ja töissä on oltava yhtä tehokkaampi ja saavutettavampi – jopa vapaa-ajan ja perheen kustannuksella. Työ vyöryy väkisin kotiin. Yrittäjille ilmiö on ennestään tuttu ja työntekijöillekin yhä tutumpi. Digitalisaation maailmassa sähköposteja luetaan viimeiseksi ennen nukkumaan menoa ja ensimmäiseksi ennen aamukahvia. Vapaa-ajalla vanhemmilla on monia rooleja omaishoitajuudesta harrastuksista kuljettajiin ja itsestäänkin pitäisi jaksaa huolehtia. Me totisesti tarvitsemme hetkiä, jolloin ei tarvitse olla saavutettavissa, suorittamassa tai vastuussa. Me tarvitsemme selkeitä rajoja vapaa-ajan ja työn välille. Vapaa-ajan tarkoituksena on ennen kaikkea toipuminen työajasta. Silloin on tärkeää latautua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tässä meillä jokaisella itsellämmekin on tärkeä tehtävä. Riittävä lepo, kunnon ravinto ja sopiva liikunta auttaa jaksamaan arjessa paremmin. Tällä hetkellä elämme eriarvoistavissa tilanteissa. On ihmisiä, joilla ei ole töitä ja joilla niitä on, tekevät sitä monen edestä. Usein jaksamisen äärirajoilla. Uran keskivaiheilla elävien työssä jaksamiseen on syytä kiinnittää huomiota niin työpaikoilla kuin yhteiskunnallisella päätöksenteollakin. Vuorotteluvapaan oikeus on tärkeää säilyttää. Työvuorosuunnittelu, työpaikan sisäiset pelisäännöt, inhimilliset joustot ja työaikapankit on huomioitava jatkossakin työelämän ja perhe-elämän erottamisen välineitä. Lisäksi työterveyshuollossa on pystyttävä tukemaan työkykyä ennaltaehkäisevästi eli reagoimaan herkästi mahdollisiis uupumisen oireisiin ja tehtävä yhteistyötä esimiesten kanssa. Tällä hetkellä puhutaan liian usein työuran loppupään ja alkupään pidennyksistä. On yhtä tärkeää, että myös uran keskivaiheilla olevien työssä jaksamiseen kiinnitetään huomiota. Hämäläinen MEP Sirpa Pietikäinen piipahti Hollolan torilla eilen. Sirpan kanssa keskusteltiin muun muassa Kreikan tilanteesta sekä maailmamme luonnonvarojen fiksusta käyttämisestä. Sirpalla on valtavan hyviä ajatuksia ja pohdintoja. Yksi niistä liittyy viime kesäiseen Kokoomuksen puheenjohtajakisaan.
Viime toukokuussa Sirpa kommentoi, ettei politiikka ole ristinollaa, vaan yhteistyötaidot ratkaisevat. Näinhän asia on. Uudessa politiikassa pätevät uudet säännöt. Vanhanaikainen kabinettipolitiikka, selkäänpuukotus ja suhmurointi eivät ole niitä tapoja, jolla politiikkaa tehdään. Hyvä veli -verkostot ovat "so late season". Olen kiertänyt minuuttiaikataululla jo kolmisen viikkoa ja tavannut satoja ihmisiä. Käytyjä keskusteluja on yhtä paljon. Joukossa niin iloisia, positiivisia kuin myös negatiivisia, syyllistäviä ja provokatiivisiakin. Äänestäjien kuuluu haastaa ehdokasta. Se on oikeastaan äänestäjän velvollisuus MUTTA haastamista ei pidä tehdä niin, että mennään henkilökohtaisuuksiin. Sirpa muistutti Hollolan torilla, ettei Kokoomus suinkaan ole yksin hallituksessa viime kaudella ollut eikä syytteleminen lopulta johda yhtään mihinkään - paitsi siihen, että elämme jämähtäneessä tilanteessa kuten nyt. Tarvitsemme kipeästi ajatustavan muutoksen syyllistämisestä ratkaisujen hakemiseen. On reilua ja rehtiä myöntää, että metsään on monessa asiassa mennyt, mutta fiksua on samalla myös pohtia, mitä voisimme tehdä toisin. On reilua ja rehtiä myöntää, jos oma puolue on töpeksinyt, mutta samalla suunnata ajatukset eteenpäin. Haukkumisen ja riitelyn lopettaminen on ensimmäinen askel tässä kokonaisuudessa. Toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti tämän päivän Hesarissa erittäin hyvä kolumnin. Saarikoski kuvailee, miten vaalitaistossa suurin energia keskittyy siihen, että ajatuksia ja ideoita ammutaan alas sen minkä ehditään. Mikä tekee vuoropuhelusta niin valtavan vaikeaa? Sama koskee äänestäjien ja ehdokkaiden kohtaamisia turuilla ja toreilla. Miksi tärkein fokus on vääntää toisen mielipide itselleen sopivaksi sen sijaan, että vaihdetaan ajatuksia suuntaan ja toiseen? Hyvänkään väittelyn tarkoitus ei ole pakottaa toista omalle puolelleen, vaan vaihtaa argumentteja puolesta tai vastaan. Saarikoski mainitsee kolumnissaan myös mustavalkoiset arvokysymykset, kuten homoliitot tai paperittomien ihmisten oikeus lääkäripalveluihin. Näitä asioita riittävästi pyörittämällä niistä muodostuu keinoja arvottaa toinen ihminen. Mikäli hän on eri mieltä, hän ei ole vain väärässä, vaan "paha ihminen". Minusta homoliittokeskustelu sai aivan liikaa jalansijaa viime keväänä. Se oli yksi valinta muiden joukossa. Kysymys on tullut eteeni vielä nytkin, vaikka eduskunta lain onkin jo hyväksynyt ja presidentti siunannut. Kysymykseen kannatanko tasa-arvoista avioliittolakia olen todennut: "KYLLÄ!". Miksikö? Kysymyksen asettelu tuntuu minusta hassulta siksi, etten ole koskaan joutunut koko aihetta edes pohtimaan. Sairaanhoitajana minulla on vahva etiikka siitä, että kaikki ovat tässä maailmassa tasa-arvoisia. Juopot, raittiit, köyhät, rikkaat, mustat, valkoiset, homot ja heterot. Kaikki heidät sairaanhoitaja kohtaa samalla tavalla. Uskonnolliset yhteisöt saavat omalta osaltaan päättää, keitä he vihkivät, mutta minun tehtäväni ei ole kieltää ihmisten tasavertaisuutta. Sama pätee politiikan tekoon. En voi ymmärtää toisten mollaamista, haukkumista, riitelyä tai kampittamista. Siksi me olemme tässä jamassa kuin me olemme. Minusta on loistavaa, että meillä on perussuomalaiset, jotka potkivat meitä kokoomuslaisia yhä parempiin suorituksiin. Minusta on loistavaa, että meillä on Vasemmisto, Keskusta, Vihreät ja RKP. Miksikö? Siksi, että kaikille löytyy varmasti omat kannattajansa ja vaalityötä tehneenä voin todeta, että parhaimmat kumppanit löytyvät toisista puolueista. En ole koskaan katsonut ihmistä hänen edustamansa puolueen kautta, älä sinäkään tee. Ennemmin kuuntele, mitä hänellä on sanottavanaan ja miksi hän niin sanoo. Jokaisella sanomisella on joku syy ja peruste. Hyvät äänestäjät, haastakaa ja kyselkää. Asettakaa kyseenalaiseksi ja tentatkaa. Hyvät ehdokaskollegat vastatkaa, perustelkaa, suositelkaa tarvittaessa toisia ehdokkaita. Mutta ei haasteta riitaa. Sillä riitelemällä tätä maata ei ole ennenkään rakennettu. Nykyinen, työnsä jo päättänyt eduskunta päätti maaliskuussa, ettei opintotukea rajattu pois toista tutkintoa suorittavilta. Päätöksestä kiittivät paitsi opiskelijat myös minä. Olisi ollut hulluutta poistaa oikeus opintotukeen, sillä me tarvitsemme jatkuvasti keinoja työllistämisen jouduttamiseen.
Nykyajan nuoret joutuvat tekemään uravalintansa yhä aiemmin. Joskus ensimmäisen tutkinnon tuomat mahdollisuudet eivät kuitenkaan vastaa omia odotuksia tai töitä ei yksinkertaisesti löydy. Silloin on tärkeää, että meillä on Suomessa mahdollisuus myös vaihtaa ammattia tai alaa. Toisen tutkinnon tuettu opiskeleminen on tärkeää myös osatyökykyisille työntekijöille uudelleen työllistymisen kannalta. Osatyökykyisten määrän arvioidaan nousevan seuraavina vuosina. On tärkeää, että uudelleentyöllistymistä tuetaan kaikin keinoin. Toinen erikoinen ilmiö työllistymisessä, erityisesti nuorisotyöttömyydessä, ovat opintotuen tulorajat. Tällä hetkellä rajat ovat mielestäni auttamattomasti liian pienet. Täysillä tukikuukausilla on tuloraja vuodessa bruttona 7920 euroa. Tähän summaan lasketaan mukaan veronalaiset ansio- ja pääomatulot, veronalaiset sosiaalietuudet (opintorahaa tai muuta Kelan opintotukea ei oteta tulona huomioon), ulkomailta saadut tulot sekä apurahat. Minusta on erittäin tärkeää, että nuoret integroidaan työelämään mahdollisimman pikaisesti. Koulutuksen ohella työntekeminen auttaa paitsi oppimaan työelämää myös ehkäisemään opintojen aikaista velkaantumista. Täten valmistuvalla nuorella on lähtökohtaisesti paremmat eväät elämän jatkamiseen kuin velkataakan alla oleminen. Miksi siis opiskelijat eivät voisi käydä vapaasti töissä, jos opinnot eivät siitä kärsi tai pitkity? Opintotuen tulorajojen poistaminen vähentäisi myös byrokratiaa. Kela perii vuosittain takaisin liikaa maksettuja etuuksia kymmeniä miljoonia euroja ja takaisinperinnät aiheuttavat opiskelijoille paikoin suuriakin maksuvaikeuksia. Useat joutuvat turvautumaan joko pankkilainaan tai vanhempien avustukseen. Opintojen aikaisella työteolla katetaan kuitenkin välttämättömiä kuluja, jotka esimerkiksi Helsingissä ovat korkeat jo yksin asumiskustannusten vuoksi. Oleisin valmis jopa poistamaan tulorajat tai ainakin nostamaan niitä. Opintotukilain uudistamisesta hyötyisi tietysti myös valtio, joka saisi lisääntyneen työnteon myötä lisäveroja itselleen. Valta päätöksessä on Suomen hallituksella ja eduskunnalla. Ahkeruudesta ei tulisi koskaan rangaista oli kyseessä opiskelija, palkansaaja tai työssä käyvä eläkeläinen. Tulorajan poistaminen antaisi mahdollisuuden tienata lisää Suomi nousee työllä ja työnteon tulee aina olla kannattavaa. Tällä eduskuntakaudella asiasta on tehnyt lakialoitteen perussuomalaisten Veli- Matti Saarakkala. Se sai vain kolmekymmentä puoltajaa osakseen. |
Aiheet
All
Ajankohdat
January 2019
|
RSS Feed