Kun sanat eivät riitä

On kulunut viikko vaalipäivästä 9.4.2017. Tuo ilta tulee jäämään mieleeni ja sydämeeni pysyvänä muistona.

Tällä hetkellä oloani kuvaavat kiitollisuus, innostuneisuus ja nöyryys. Nyt kun ajatukset ovat päässeet mukaan tapahtuneeseen ja nukuttuja öitä on takana jo useampi, olen alkanut ymmärtämään kuinka upean luottamuksenosoituksen äänestäjät työlleni valtuustossa antoivat. Kuulin tällä viikolla Mantereen Heikiltä, että äänimääräni oli samalla kaikkien aikojen ennätys myös Hollolan Kokoomuksen ehdokkaiden äänimäärissä. Tämä on huimaa!

Kiitos vielä kerran Teille kaikille äänestäjille, tsemppareille, rohkaisijoille, sparraajille ja hiljaisille taustatukijoille. Myös Teille, jotka olette tukeneet niinä epätoivon hetkinä, joita väistämättä on kuluneeseen valtuustokauteen kuulunut. Teitä on monia - tiedän sen ja tietäkää myös se kuinka paljon Teitä arvostan. Kiitos myös lukuisista onnitteluista eri medioiden kautta.

Isoin kiitos tietysti kuuluu omalle perheelle - ja kokoomusjoukkueellemme. Kokoomus on edelleen kunnan suurin puolue, vaikka odotetusti demarit tulivatkin kantaan kiinni. He tekivät vahvaa kuntavaalityötä monipuolisella joukkueella. Se oli kaikin puolin ansaittu kakkostila. Kaikkiaan Hollolan puolueiden järjestys ja paikkamäärä oli oman veikkaukseni kaltainen.

Vaalipäivästä mieleeni jää tunne, joka tuli ennakkoäänien rävähtäessä eetteriin. Kesti useamman minuutin tajuta mistä oli oikein kyse. Ensimmäisen soiton sai kohta 88 -vuotias mummoni. 191 ennakkoääntä sai käteni tärisemään ja lopulta kyyneleet valumaan silmistä. Siinä taisivat lapsetkin vähän hätääntyä mikä äidille nyt tuli. Taisi siinä vanhin poikani todeta "nyt pyörryttää". En osannut mitenkään nähdä tämän tulevan.

Toivon, että vaalitulokseni kannustaisi Teitä vielä epäröiviä lähtemään mukaan politiikkaan. Oma tarinani alkoi tavanomaisena iltavuorona, lounastauolla anestesiakahvihuoneessa. Olin liittynyt puolueeseen vuotta aiemmin oikeastaan siksi, että lapsien myötä ympärillä oleva maailma alkoi tuntumaan mielenkiintoisemmalta uudella tavalla. Elimme silloin eduskuntavaaleja ja näin ministeri Sannin hienon nousun eduskuntaan. Se innosti itseänikin. Olisko nuorempien (naisten) aika poliitiikassa, muistan pohtineeni.

Lounastauolla luin sähköpostista Hollolan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Keijo Rinteen lähettämän viestin, jossa haettiin kuntavaaliehdokkaita. Siitä se ajatus lähti. Joko se oli hetken mielijohde tai kohtalon johdatus mutta löysin itseni parin kuukauden päästä Hollolan Kokoomuksen hallituksesta ja seuraavana keväänä läpi menneenä kunnanvaltuustosta.

Vauhti on ollut nopeaa mutta on edellyttänyt roppakaupalla tahtoa, innostusta, yhteistyöhalua ja -kykyä, isojen kokonaisuuksien hahmotuskykyä ja toisaalta pelkäämättömyyttä. Lisäksi itselleni tärkein asia on ollut rehellisyys tekemisiensä kanssa. Peiliin pitää kyetä katsomaan olivat päätökset sitten hankalia tai eivät. Mokista pitää oppia. Sen sijaan politiikassa tapahtuva suhmurointi on saanut alusta asti karvani nousemaan pystyyn eikä tokaisu "sellaista politiikka on, siihen vaan pitää tottua" saa edelleenkään ymmärrystäni osakseen.

Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Sitä emme vielä täysin tiedä. Tulevasta kaudesta ei tule helppo mutta mikäli haluamme onnistua yhdessä ovat kaikki mahdollisuudet olemassa. Onneksi yksin ei tarvitse pärjätä vieläkään. 43 valtuutettua, hyvät virkamiehet ja yli 24.000 kuntalaista takaavat tämän. Varmaa myös on, että omalla kohdallani lapset ovat jatkossakin tärkeysjärjestyksessä kärjessä, omasta jaksamisesta huolehtimisen lisäksi.

Näissä kuntavaaleissa Hollolassa oli 30 ehdokasta vähemmän kuin vuonna 2012. Meillä kaikilla nyt valituilla valtuutetuilla on mielestäni velvollisuus kääntää kehityksen suunta ja saada oman kuntamme ihmiset innostumaan uudelleen demokratiasta. Se on tärkeää jo siksikin, että politiikka on vahvin keino muuttaa maailmaa.