Tänään on takana kaksi peräkkäistä keskipäivää vaalityössä piskuisella mutta vilkkaalla Soramäen ostarilla. Eilen tarjoiltiin ihan tykistä hernerokkaa ja muurinpohjalättyjä kioski Onnenkulman toimesta.

Soramäen ostari on iloisesti piristynyt yrittäjien löydettyä sieltä kotinsa ja nyt olikin vuorossa lajinsa ensimmäiset Soramäkipäivät. Kuinka moni muuten tiesi, että piskuinen Valintatalo on valittu Suomen parhaaksi Valintataloksi? Mutta sitä se kyllä onkin.

Meillä tarjottavaa ei ollut, koska näin kohteliaisuussyistä näin sovimme yrittäjien kanssa. Tarjottavanamme oli toki tietysti se paras antimme, ehdokkaamme. Sen sijaan poikkesimme Pirtissä munkki kahveilla, teimme kenkäostoksia ja minä kävin varaamassa "kulmat kuntoon"- ajan kampaamosta. Kasvohoitokin on tuloillaan, joten palvelua on saatavilla kaikkeen lähtöön. Vielä kun pankkiautomaatti löytäisi tiensä johonkin seinään niin avot.

Tänään saimme vieraiksemme myös muiden puolueiden väkeä, joka on varsin mukavaa. Rintarinnan, hyvässä hengessä tehty työ on leimallista Hollolalle. Niin se olla pitääkin. Yhteistä asiaa ollaan hoitamassa vaikka näkökulma onkin joskus toisistaan poikkeava. Sekin kuuluu asiaan.

Tänään on julkkistettu myös Kokoomuksen kunnallisvaalimateriaalit. Näyttävät erittäin hyvältä. Kantavana sloganina on Suomi uudistus. Se sisältää monia upeita kohtia, jotka kannattaa käydä kurkkaamassa Kokoomuksen nettisivuilta.

Sen kohtina ovat:

- innovatiiviset yliopistot

- vihreä verotus

- syrjäytymiselle stoppi

- elinvoimaiset kunnat

- ajoissa hoitoon, kerralla terveeksi

- turvallinen vanhuus

- uutta yrittäjyyttä, lisää työpaikkoja

- parempi työelämä, pidemmät työurat

- oikeus lapseen, oikeus vanhemmuuteen

- maailman paras opetus

- työn tekemisestä kannattavaa

Jokainen kohta on purettu auki kotisivuilla ja suosittelen läpimästi tutkailemaan. Itse vasta vilkaisin pikaisesti mutta hyvältä näytti. Nyt suuntaan oppimaan lisää Kokoomuksen Tulevaisuusristeilylle yhdessä satojen muiden innokkaiden kanssa. Raportti seuraa myöhemmin.

ps. Saimme yllätyksenä torille jaettavaksi aivan mahtavia luomuomenoita Hakosillasta Aino SIpilän luomupuutarhalta. Toinen toistaan maukkaimpia omenoita oli meillä kymmeniä eri laatuja. Kannattaa ehdottomasti vierailla. Myös jouluomenoita on saatavilla samasta paikasta. Mukaan tuli myös maistiaisia suoraan köynnöksestä, nimittäin viinirypäleitä! Käy kurkkaamassa: http://www.simolanluomutila.fi/

  Päivittäin Suomessa jää mielenterveydellisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle neljä alle 30 -vuotiasta. Näiden päätösten kustannus yhteiskunnalle on liki miljoona euroa. Tällä hetkellä yli 100 000 ihmistä on samasta syystä pois työelämästä. Luku on nousujohteinen. Määrä on siisvaltava ja tilanne paitsi yhteiskunnan myös yksilön kannalta epäinhimillinen ja järjetön.

Suomen mielenterveysseura on kampanjoinut näyttävästi suvaitsevaisuudesta esimerkiksi skitrofreenikkoja kohtaan. Seura on pyrkityn tiedolla lieventämään niitä epäluuloja, joita mielenterveydellisesti sairaista ihmisistä liikkuu.

Mielenjärkkyminen ei ole tämän hetken yhteiskunnassa ole ihme. Valtavat paineet pärjätä ja selvitä niin yhteiskunnassa kuin työelämässäkin kiihtyvässä tahdissa yhä pienemmin resurssein uuvuttavat. Sairastuneet ovat yhä nuorempia. Työelämä ei ole ihmisen koko elämän sisältö. Mielenterveys voi järkkyä niin monesta muustakin syystä koska vaan, kenen kohdalla tahansa.

Mielenterveysseura muistutti, että työelämään on hyvin vaikeaa palata, kun kerran on työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt. Se lienee täysin totta. Häpeä ja toisaalta uskonpuute omiin kykyihin tekevät paluun mahdottomaksi. Mutta myös asenteissa on parantamisen varaa. Työelämään palaaja tarvitsee mahdollisuuden tehdä lyhyempää työviikkoa ja kevyempiä tehtäviä, jotta arkeen paluuta olisi sopivan tahdin mukaista. Sitä usein ei kuitenkaan katsota hyvällä työtovereiden tahi työnantajan näkökulmasta.

Tämän hetken työelämän tahti ei hyväksy vajaasuorittajaa. Työntekijät on asetettu kilpailemaan toisiaan vastaan saadakseen lisäkannustimia tai paremman aseman työelämässä. On käännytty yhteisen edun sijaan taistelemaan omasta edusta. Välillä tuntuu, ettei työelämä ole heikkojen paikka. En ihmettele, jos tipahtamisia sattuu.

Mielenterveydelliset sairaudet ovat edelleen tabu. Terapiassa käyminenkin on tabu. Koska terapiassahan eivät käy kuin "hullut". Onko asia todella niin? Itse en koe asiaa tällä tavoin. Mielenterveydellisissä sairauksissa on paljon enemmän kuin mustaa ja valkoista.

Helsingin Sanomat nosti tämänpäiväisessä artikkelissaan esille epäkohdan, jossa työuupumus ei edelleenkään kelpaa sairasloman syyksi, vaikka työuupumuksestä kärsijöitä on useita tuhansia. Ei kovin järkevää. Ihmisiä pakotetaan näin valehtemaan lääkärille todelliset oireensa ja niiden aiheuttajat eivätkä työantajat ole näin perillä sairasloman todellisesta syystä. Puheeksiotto pitkittyneissä sairaslomaissa ei sekään välttämättä nosta todellisia syitä tapetille, vaikka tässä ns. nopean puuttumisen mallissa paljon hyvää onkin.Yhtälö ei toimi kun sairaslomatodistuksessa komeilee jotain ihan muuta kuin mitä siinä todellisuudessa pitäisi olla.

Työpahoinvoinnin kustannukset ovat yhden arvion mukaan 30 miljardia joka ikinen vuosi (kts. Strategisen työhyvinvoinnin tila Suomessa 2011 -raportti). Siis MILJARDIA!Kuitenkin panostukset hyvinvointiin ovat vuositasolla vain 2,1 miljardia euroa. Ajatella mitä saisimme, jos satsaukset olisivat yhtä suuria kuin menetykset? Sairauspoissaolot rokottavat kansantaloutta 3 miljardilla ja työnantajia noin 1500 eurolla työntekijää kohden. Työtapaturmien kustannukset taas ovat noin kaksi mijardia euroa vuosittain.

Työelämän suvaitsevaisuuteen liittyen haluaisin nostaa esille myös kehitysvammaiset. Kehitysvamma usein ilmenee siten, että ihmisen on vaikeaa sisäistää ja ymmärtää abstrakteja asioita, mutta uusien asioiden oppimista kehitysvamma ei useinkaan estä. Maassamme on noin 3000 kehitysvammaista, jotka haluaisivat tehdä töitä, mutta noin 300 heistä käy töissä. Olisiko tässä yrityksille ja organisaatioille tila kantaa kortensa kekoon? Tilanne osoittaa vastuunsa. Minusta olisi.

Työ ei tarkoita vain rahaa, vaan myös osallistutta yhteiskuntaan, itsensä merkitykselliseksi kokemista ja tasa-arvoa. Kyse on myös suvaitsevaisuudesta. Jokaisen meidän asenteesta muita kohtaan. Kollegiaalisuudesta ja välittämisestä. Vastuunkantamisesta. Aika moni työssä käyvä tietää, miten merkityksellistä on kuulua työyhteisöön ja olla sen tasa-arvoinen jäsen. Tai ainakin olisi syytä tiedostaa. Niin työnantajien kuin työntekijöidenkin.

Lisää aiheista muun muassa:

http://aamusydamella.yle.fi/node/86

http://www.kvtl.fi/

http://yle.fi/uutiset/skitsofreenikkoa_ei_pida_pelata/6304552

 Tänään päättyi ehdokasasettelu ja ylpeänä voin katsoa listaamme, jossa komeilee 40 eri alojen osaajaa. Määrä on ylivoimaisesti isoin koko kunnassa. Siinä piilee siemen vaalivoittoon.

Edessä on yhä kiihtyvää tahtia kohti vaalipäivää, lokakuun 28:tta. Paljon on tapahtumaa, vaalitenttiä, kohtaamisia, kampanjointia ja kaikkea siltä väliltä. Myös keinot alkavat olemaan monet, mutta yritän itse ainakin pitää katseeni omassa tiessäni. Toki myös yhdityksemme menestys on minulla, hallituksen jäsenenä, sydämen asiana.

Pyrin tekemään seuraavien viikkojen aikana parhaani ja se riittää mihin riittää. Otetaan vastaan voitto tai tappio. Vai voiko valitsemattomuutta syyttää tappioksi. Tämä tie on jo nyt sisältänyt monta oman itsensä ylittämistä ja kokemuksia, joita en ikinä olisi voinut kuvitella kokevani. Itsensä voittaminen onkin se yksi suurimmista haasteista. Itsensä likoon laittaminen, heittäytyminen koko kropalla mukaan kierteeseen on aina suuri haaste. Se kuitenkin on otettu vastaan.

Tarvitsen kannustajia, sparraajia ja rinnalla kulkijoita. Teitä on jo. Osa nimellisenä, osa nimettömänä. Tervetuloa siis Sinä uusi tyyppi mukaan joukkoon. Äänestät minua tai et, tukesi on silti minulle tärkeää.

Sokka irti!

  Silmiini osui Jussi Lähteen blogi eduskuntavaalien ajalta. Se kolahti, koska vastasin itse juuri ensimmäistä kertaa ESS:N vaalikoneeseen, joka avautuu numeroiden antamisen jälkeisenä päivänä eli 28.9. äänestäjien käyttöön.

Olen kuullut tuosta samasta ilmiöstä- keskiviivan hyödyntämisestä, jotta ehdokas saisi mahdollisimman monta osumaa vastaajien keskuudessa. EI ehkä ihan yleisesti tiedetty kikka, mutta ilmeisimmin käytössä oleva. Vastasin vaalikoneen kysymyksiin rehellisesti perustellen jokaisen vastauksen, kun se kerran oli mahdollista. Kysymykset kun olivat aika karrikoituja, ehkä tarkoituksellakin. Niihin vastaaminen mustavalkoisesti on aika hankalaa, jossei mahdotonta. Se kiinnostaako ketään selitykseni, on sitten eri asia.

Oltuamme Kokoomuslaisessa valmennusseminaarissa männä viikolla pääsimme maistamaan pääkaupunkseudun vaalimeininkiä. Edustimme nimittäin vähemmistönä Uudenmaan ulkopuolelta tulleita ehdokkaita. Kuulemma heillä on noin kuusi vaalikonetta täytettävinään.

Tein vaalikoneen pressanvaalien aikana ja kappas vaan, tulos näytti silloin Paavo Arhinmäkeä, kuten oli eräällä muullakin puoluekollegalla näyttänyt. Se osoittaa vaalikoneiden toimimattomuuden. Vaikka olenkin presidentti Niinistön kanssa tietyissä asioissa eri linjoilla, hän silti edustaa sitä arvopohjaa, jota itse arvostan. Puhumattakaan hänen ammattitaidostaan, joka on jo tullut ilmi. Itse en siis antanut vaalikoneen tehdä ratkaisua puolestani. Mutta varmasti on heitäkin, jotka luottavat vaalikoneeseen tai ennemminkin ehdokkaiden vastauksien totuudenpohjaisuuteen. Jokainen Kokoomuksen ehdokas allekirjoittaa ehdokassuostumuksessaan myös säännöt. Yksi niistä on totuudenpuhuminen. Silloinkin, kun totuus on epämiellyttävä, on ihmisillä oikeus tietää se. Ja myös se, mitä heidän ehdokkaansa oikeasti asiasta ajattelevat.

On totta, että päättäjänä saattaa joutua myös tilanteisiin, joissa on tehtävä toisin kuin itse haluaisi. Kunnan tai äänestäjän etua ajatellen ja sekin on hyväksyttävä. Heidän asioitaan valtuutustoon edistämään, ei omiaan.

Haen itse äänestäjänä tietoa ehdokkaista melko monipuolisesti. Seminaarissa puhuttiin myös siitä, kuinka iso merkitys on sillä, että äänestäjä kohtaa ehdokkaan henkilökohtaisesti. Ehkä sillä on tai sitten ei. Suurin osa loppujen lopuksi on mielikuvan muodostamista monesta eri lähteestä, erityisesti isoissa vaaleissa, joissa ehdokasta on vaikea tavata. Olen äänestänyt muutamia kertoja sellaista ehdokasta, jota en ole livenä nähnyt. Ainahan se ei ole mahdollistakaan. Tottakai henkilökohtainen kontakti kuitenkin aina on parempi. On yllättävääkin, kuinka rohkeasti ihmiset tulevat juttelemaan ja kyselemään. Mikä on tietysti erittäin hyvä. Torilla turiseminen onkin ehdokkuuspuuhan yksi mukavin osuus.

Vaalien kuumat viikot alkavat olemaan käsillä ja temppuja jos toisiakin tulee olemaan niin mediassa kuin kentilläkin. Olen itse laittanut jo jäitä hattuun ja keskityn paitsi yhdistyksemme menestykseen myös omaan vaalityöhöni. Sivuille ei kannata hirveästi vilkuilla vaan keskittyä omaan sarkaan.

 Vanhuspalvelulain sisällön vääntö saatiin tällä viikolla päätökseen. Moni piti sitä Kokoomuksen ja Demareiden välisenä kädenvääntönä, jota se ei minusta ollut. Jostain syystä siitä toinen puolue halusi nostaa sisällöllisesti yhden pikku seikan esille kokonaisuuden sijaan. Tavallaan väkisin haastaen. "Teemaansa" sopien.

Vanhuspalvelulaki on alun perin Kokoomuksen viime vaalikaudella aloittama hanke, ei suinkaan demareiden idea, kuten viimeaikaisesta mainostamisesta on joku saattanut luulla. Hallitusneuvotteluissa Kokoomus puolusti vanhuspalvelulakia saaden sen osaksi hallituksen ohjelmaa. Tämä siis historiallisena pohjana.

Erityinen mielenkiinto näin kohdistettiin valtakunnantasolla hoitajamitoituksiin sen ollessa tosin vain yksi osa lakia. Mutta ei tietenkään vähäpätöisin, erityisesti rahallisten seurauksien vuoksi (Hollolan kohdalla noin 3,5 miljoonaa euroa). Nykyinen mitoitus on siis nyt asetettu 0,5:n. Siihen tulee jokaisen kunnan pyrkiä vuoteen 2015 mennessä. Hallituksen päätöksen mukaisesti kyseisenä vuotena annetaan asetus, jonka tarkka sisältö on vielä avoinna. Kyseinen mitoitus tulee kuulumaan asetukseen vain, jos kunnassa ei ole siihen mennessä nykyisen suosituksen mukaisia mitoituksia. Vanhuspalvelulain toteuttamiseen päätettiin budjettiriihessä myöntää 10 miljoonan euron lisäosa alkuperäiseen kokonaissummaan sen ollessa nyt 83 miljoonaa euroa. Toivottavasti täten näin ollen saadaan aikaan kokonaisvaltaista hyvää niin laitos – kuin kotihoitoonkin. Lain vaikutuksista tehdään arviointia ja sitä seurataan tiiviisti. Myös laatumittaristoja on tarkoitus saada muodostettua.

Itseäni erityisesti lämmittää sataus omaishoitoon, joka oli myös Kokoomuksen erityinen toive. Se on myös minun yksi tärkeimmistä kunnallispoliittisista tavoitteista mahdollisena valtuutettuna. Omaishoidon tukipalvelut saavat lisää rahaa 10 miljoonaa euroa, joista hyötyvät kaikki omaishoitajat. Esitykset astuvat voimaan heinäkuussa 2013.

Vaikka kokonaisuus vaikuttaa hyvältä, minua edelleen huolestuttaa yhden näkökulman puuttuminen keskustelusta. Seurasin YLEltä tiukkaa sananvaihtoa vanhuspalvelulaista. Keskusteluun osallistuivat muun muassa ministeri MRG, Keskustan kansanedustaja Annika Saarikko, Superin edustaja sekä omaishoitaja tuomassa omaisen näkökulmaa. Annika Saarikko oli porukan ainoa, joka toi keskusteluun huolen hoitajien jaksamisesta.

Hoitajia tulee niin ikään huoltosuhteen mukaisesti eläköitymään suuret määrät lähivuosina. Myös ulkomaille muuttavien hoitajien sekä ammatinvaihtajien määrä on nousussa. Tällä hetkellä noin 10.000 sairaanhoitajaa ja 30.000 lähihoitajaa ei työskentele alan töissä (Tehy 2012). Syitä on monia. Resurssipula on niistä vain yksi. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen ilman ammattitaitoista henkilökuntaa on mahdoton yhtälö.

MRG nosti keskustelussa esiin, miten Tanskassa mitoitukset ovat 1,25 ja meillä viitsitään taistella näin pienistä luvuista. Se oli minusta ministeritasolta aika ala-arvoinen kommentti. Jo siksi, että palkat Tanskassa ovat aivan eri luokkaa, samoin työvoiman saatavuus. Pohjoismaista Suomella palkat ovat alhaisinta tasoa. Minua ihmetyttää se, että vaikka minimit olisivat vaikka mitkä, niin mitä ne hyödyttävät, jos töissä ei ole jaksavaa ammattilaista saati heidän olemassa oloakaan (työvoimana).

Vaikkakin hoitajaminimit nyt saattavat antaa lisää käsiä, pelkään itse, että se käy lopulta pieniä kuntia vastaan. Mitä käy niille kunnille, jotka kärsivät muuttotappiosta eivätkä onnistu houkuttelemaan riittävästi osaajia tiukkenevilta työmarkkinoilta ja joutuvat asetuksen ja/tai lain pakottamana selkä seinää vasten? Hoitajilla ei ole - kuten on nähty - samankaltaisia neuvottelumahdollisuuksia palkkansa suhteen kuin lääkäreillä on.

Mieluusti ottaisin siis valtakunnalliseen keskusteluun huomioon hoitajien jaksamisen sekä hoitoalan osaamispääoman turvaamisen. Miten se toteutetaan? Kuka meitä hoitaa vuonna 2025? Itse olen asiasta TODELLA huolissani, sillä arjen työssä näen konkreettisesti, miten pahasti perälauta hoitajissa vuotaa. Feissarissa kiesi hauska kuva, jossa eräs pappa aprikoi "tuleeko huoneeseen ensin pää vai perse" (ja ylhäällä viittaus hoitajaminimiin). Ruma sanasisältö mutta täysin totta. Kertonee hyvin paljon siitä, miten hoitajien uupumus kuvastuu hoidettaviin.

Palkka on tietysti yksi (josta olen postannut aiemmin), mutta muita ovat terve ja turvallinen työympäristö, oikea työn kohtuullisuus, osaava johtaminen sekä psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi (Tehy 2012). Hoitoallalla on paljon töitä työhyvinvoinnin saralla. Samat haasteet koskevat myös kunnallisten sote- henkilöstön hyvinvointia ja sitouttamista. Katseiden siirtäminen perustyön arvostamiseen ja satsaukseen on hyvin oleellinen tulevaisuuden fokus.

Hoitajapula ja huoltosuhde ovat erittäin hankala pari. Siitä kannan suurta huolta.

Kannattaa myös kuunnella pääministeri Kataisen loistava haastattelu Yle Areenalta liittyen vanhuspalvelulakiin. Suosittelen lämpimästi, vaikket ”Jyrki-Boyn” fani olisikaan. ERITTÄIN asiallista, selkeää keskustelua tärkeistä asioista.