Maakuntajohtaja Laura Leppänen kirjoitti 21.8.2020 Etelä-Suomen Sanomiin herättelevän kirjoituksen käynnissä olevasta soteuudistuksesta, joka ei kuitenkaan synnyttänyt poliittista keskustelua. Vaimeneminen on tuntunut olevan vallalla niin aluekehitysrahajaossa, itäratalinjauksessa kuin valmistelussa olevassa soteuudistuksessakin. Maakuntajohtajan keskeinen kysymys oli, ollaanko nyt tekemässä hyvinvointialueiden lisäksi kaikessa hiljaisuudessa monialaisia maakuntia?

Kunnat ovat lausuneet jälleen kerran Suomen historian suurimpaan hallintouudistukseen. Onko nyt havaittavissa eritasoista väsymystä jo 20 vuotta meneillään olleeseen prosessiin, ettei huomata mitä todellisuudessa on tapahtumassa?
​
Maakuntaverosta on jo ilmeisimmin sovittu. On loogista, jos kokonaisuudessa olisi myötäjäinen, esimerkiksi monialaiset maakunnat. Voiko meneillään hiljaisuudesta päätellä, että käynnissä on hyvinvointialueiden luominen ja tämän jälkeen niiden muuttaminen monialaisiksi maakunniksi? Kunnat ovat kuitenkin lausuneet kovin erilaisesta kokonaisuudesta.

Jos käynnissä on monialaisten maakuntien hahmottaminen, sen tulisi olla mukana rakennevalmistelussa alusta alkaen. Päijät-Hämeessä kunnat ovat käytännössä valmistelusta ulkona. Sama koskee maakuntaliittoa. Hyvinvointikuntayhtymä tekee tällä hetkellä varsin itsenäistä oman tuotanto-organisaation suunnittelua tulevaan hyvinvointialueeseen.

Monialainen maakunta tulisi voimakkaasti kuntien kehittämis- ja elinvoimatehtävien tontille. Nämä asiat ovat perinteisesti haluttu pitää tiivisti kiinni kuntien perusprosesseissa maakunnallisen aluekehittämisen rinnalla. Mikäli elinvoimatehtäviä siirretään hyvinvointialueeseen, on kunnilla oltava sanansa sanottavana.

Mikä ylipäätään on kuntiemme tulevaisuus? Maan hallituksen kunnille antama lainaraha auttaa tekohengittämään tämän vuoden, mutta siitä eteenpäin on sankka rokkasumu. Lainarahalla eläminen on kestämätön tie ja samalla kuntien tulevaisuuden roolin määrittäminen on aivan keskeinen kysymys.

Kuka ajaa kuntien etua valtakunnallisesti?
 

​

Päijät-Hämeen Liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen nosti esiin (ESS 14.8.2020) vahvan huolensa maakuntamme tilanteesta koskien Euroopan Unionin rakennerahastovarojen jakoa. Käynnissä on uuden ohjelmakauden (2021 – 2027) varojen jakosuhteesta päättäminen Suomen maakuntien välillä.
 
Jakosuhteesta ja sen selvästä epäoikeudenmukaisesta jaosta on väännetty virkamiestasolla kauan ja erityisesti tänä keväänä. Nyt asia on siirtynyt poliittiseen päätöksentekoon elinkeinoministeriöön. On ilmeinen vaara, ettei varojen jakosuhde tule muuttumaan. Jos ja kun Päijät-Hämeen saamat varat aluekehitykseen ovat edustajillemme tärkeitä, pitää tahdon näkyä nyt. Asiassa tuskin on ideologisia eroja, sillä edustajillemme maakunnan resurssien turvaaminen on oleellinen edunvalvonnallinen asia.
 
Kyse on oikeudenmukaisuudesta. Jo vuosia jättiosa aluekehitysvaroista on valunut Itä- ja Pohjois-Suomen kasvukeskuksiin, ja Etelä-Suomen maakunnat ovat jääneet huutamaan tuuleen. Kuten kehittämisjohtaja Nieminen totesi, Päijät-Häme on kuluvalla ohjelmakaudella saanut em. varoja 18 euroa per asukas, kun Lappi on saanut 106 euroa ja Kainuu 98 euroa per asukas. Summissa on merkittävä ero. Apua Päijät-Hämeeseen ei ole luvassa myöskään Euroopan Unionin pelastuspaketista, sillä valtaosa näistäkin varoista lipuu em. kriteerillä pohjoiseen.
 
Perinteisenä maakuntien välisenä rahanjaon perusteena käytetty, ”harvaanasuttujen alueiden” –kriteeri vaatii päivitystä paitsi maakuntien välisen epäsuhdan korjaamisen myös niiden todellisen sosioekonomisen tilanteen vuoksi. Tosiasiallisesti pohjoisessa ja idässä em. varoja on myönnetty esimerkiksi yliopistoihin, korkeakouluihin, kehittämisyhtiöihin sekä infrastruktuuriin. 
 
Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Satakunnan kaltaiset maakunnat ovat jääneet aluekehityksessä jälkeen monen idän ja pohjoisen maakunnan kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aluekehitysvarat ovat keskeinen resurssi tämän epäsuhdan korjaamiseen. Lisäksi maakuntaamme haastavat syvät sosiaaliset ongelmat. Jos esimerkiksi maamme hallituksen työllisyystavoitteita edes yritetään realistisesti toteuttaa, on tähän saatava lisää resursseja. Maakunnan kuntien kirstut ovat tyhjiä ja monella kriisikunnan kriteerit ovat täyttymässä seuraavina lähivuosina. Apua kuntarahoituksesta ei ole.
 
Aluekehityksen kansallinen tilanne on siis muuttunut oleellisesti mutta kriteereitä ei ole päivitetty. Kriteerit, joilla rahanjakoa on tehty useiden vuosien aikana, ovat vaarana olla määrittämässä sitä myös nyt. Rahanjakoa on katsottava aluekehityksen tunnuslukujen ja faktojen perusteella. Seuraavan kerran asiaan voi hakea oikeudenmukaisuutta vasta 5 - 6 vuoden kuluttua.  Kyseessä on maakuntien aluekehitysraha, ei idän ja pohjoisen ansaittu pysyväisetu.
  
Rakennerahastojakoa on leimannut poliittisten päättäjien vaikeneminen. Virkamiehet ovat esittäneet huoltaan ja muutostarvetta EU-rahojen jakoon, mutta missä ovat Hämeen edustajien huolet ja ennen kaikkea toimet? Asialla on kiire, sillä elinkeinoministeriö tekee päätöksensä alkusyksystä. Vääntötukea luulisi löytyvän muista ruostevyöhykkeen maakuntien edustajista.

Kaksinapaisella Hämeellä on loistava mahdollisuus olla laajennetun metropolialueen hyvän arjen vyöhyke. Vaikka Päijät-Hämeen ns. ERVA-alueen vaihto repi Hämeen rikki, on meillä yhteisen vaalipiirin lisäksi useita yhdistäviä seikkoja, joiden vahvistaminen tuo laajaa etua molemmille. Tämä edellyttää järjestelmällistä ja yhtenäistä edunvalvontaa kaikilla rintamilla.

Suomirata mahdollistaa toteutuessaan paitsi suoran ja nopean yhteyden Helsingin keskustan ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välille, myös suoran junayhteyden pääradalta lentoasemalle sekä tunnin yhteyden Tampereen ja Helsingin välille. Suomirata on suomen aortta, ja edellytys koko Suomen toimivalle raideliikenteelle idästä ja pohjoisesta länteen ja etelään. Suomiradan edunvalvonta tulee olla jokaisen päättäjän prioriteeteissa. Henkilöliikenteen lisäksi myös tavaraliikenne vaatii pääradan päivittämisistä 2000-luvulle.

Koko Etelä-Suomen näkökulmasta erityisessä asemassa ovat myös kaupunkiseutujen väliset raideliikenneyhteydet. Ratainfran suunnittelua ja sen vaikutuksia aluerakenteeseen ja alueiden kehitysedellytyksiin kestävästi arvioidessa tulee myös miettiä, miten liikennejärjestelmä tukeutuu olemassa olevaan aluerakenteeseen ja tukee sen kehittymistä. Metsien läpi kulkevat oikoradat eivät ole taloudellisesti, toiminnallisesti eivätkä maankäytön kannalta perusteltuja. Väestökehityksen näkökulman nostaminen esiin (esim. ikääntyminen ja toisaalta työssäkävijöiden määrän vähentyminen) onkin oleellinen pohdittaessa kannattavan liikennöinnin mahdollisuuksia.

Ratahankkeiden edunvalvonnan lisäksi Hämeitä yhdistävät puhdas luonto, paikallisuus, hyvinvointiyrittäjyys ja vahva kulttuurihistoria. Yhteinen matkailumarkkinointi on mahdollisuuksia täynnä. Sen ympärille on jo kehitelty laajaa maakuntarajat ylittävää Lakeland –yhteistyötä, jossa Päijät-Hämeen hyvin toimiva matkailuorganisaatio tukee Kanta-Hämettä mutta saa vastalahjaksi uudenlaisia matkailun kokonaisuuksia ja laajemmat hartiat omiinsa yhdistettäväksi.

Alueiden ja kaupunkiseutujen sekä maakuntien välinen saavutettavuus ovat kysymyksiä, jotka ratkaistaan paikallisesti. Niitä ei ole tarpeen käsitellä valtakunnallisissa suunnitelmissa muutoin kuin mitä valtakunnalliset linjaukset ja ratkaisut edellyttävät. Tähän liittyy maakuntakaavan merkitys, joka mahdollistaa yhteisen keskustelun kehittämisen priorisoinneista. Se on myös väline pitkäjänteiselle suunnittelulle. Suunnitteilla olevan maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksessa maakuntakaavan asema tulee ehdottomasti turvata samana kuin se on ollut.

Merkittävä yhteinen, jo käynnistynyt edunvalvonta, liittyy uuteen rakennerahastokauteen. Siinä Häme on ollut merkittävässä alakynnessä jo pitkään. Kun keskustelua syksyllä käynnistettiin, syytettiin pohjoisesta Hämeen olevan ryöstöretkellä. Siitä kuitenkaan ei ole kyse, vaan oikeudenmukaisuudesta. EU:n aluekehitys- ja sosiaalirahojen määrä on ollut Suomeen noin 1,1 miljardia euroa ja siitä summasta peräti 700 miljoonaa euroa on korvamerkitty Itä- ja Pohjois-Suomeen harvan asutuksen perusteella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Päijät-Häme on saanut rahoitusta noin 18 euroa, kun vastaava summa on Etelä-Savossa peräti 94 euroa per asukas. Kanta-Häme on saanut rahoitusta vähiten kaikista maakunnista. Rakennerahastot on tarkoitettu alun perin tasaamaan kehityseroja maan sisällä mutta ne eivät mene enää maantieteellisesti, kuten ennen. Hämeen suuret haasteet ovat työttömyydessä ja sosiaalisessa pahoinvoinnissa, joihin rahastot toisivat paljon lisää välineitä.

Hämeellä on siis paljon voitettavaa, kun emme anna maakuntarajan vaikuttaa. Haastammekin kaikki mukaan yhteiseen tekemiseen!

Kristiina Hämäläinen (Kok.) Päijät-Hämeen maakuntahallituksen vpj.
Sari Rautio (Kok.) Hämeen maakuntahallituksen vpj.

Tällä viikolla koettiin historiallinen hetki kun Suomen kehyskuntaverkosto ja Kuntaliiton kaupunkipoliittinen ryhmä (ns. C21) kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä. Tapaamisessa toimme kehyskuntaverkoston puolesta esiin halumme toimia rakentavassa yhteistyössä keskuskaupunkien ja koko kaupunkiseudun kanssa. Ja niin metsä vastasi kuin sinne huudettiin, yhteisistä, säännöllisestä tapaamisista on nyt sovittu.

Kehyskuntaverkosto, joka puheenjohtajana toimin, koostuu yhteensä 28 kunnasta ja kaupungista, joita yhdistää suurten keskuskaupunkien naapuruus. Asukkaita verkoston piirissä on yli 400.000. Verkosto on toiminut nyt kolmisen vuotta ja on aktiivinen jäseniensä edunvalvoja.

Olemme korostaneet toiminnassamme nimenomaan yhteistyöhakuisuutta mutta myös toivoneet, että kehyskuntien arvo ja merkitys tunnistetaan niin eduskunnan päätöksenteossa kuin myös alueellisessa yhteisyössäkin. Liian usein kehyskunnat nähdään keskuskaupunkien "iilimatoina" mutta esimerkiksi Tampereen alueella yhteistyöstä on otettu tehot irti ja käytössä on yhteinen hallinnollinenkin yhteistyö. Kehyskunnilla on monilla mittareilla suuri merkitys myös suurten kaupunkien vetovoimalle ja hyvinvoinnille, koska me pystymme tarjoamaan monimuotoista asumista heille, jotka eivät halua asua aivan kaupunkien ytimessä.

Tilaisuudessa todettiin, että kehyskuntien ja C21 ryhmällä todella on runsaasti yhteisiä, edunvalvonnallisia näkemyksiä. Molempien intresseissä on muun muassa kuntien rahoitusaseman turvaaminen maakuntauudistuksessa, MAL- sopimusmenettelyn turvaaminen ja jopa laajentaminen, saavutettavuuteen ja liikenteeseen liittyvät kysymykset sekä elinvoimaan ja työllisyyteen liittyvät teemat.

Päijät-Hämeen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää olla niissä pöydissä, joissa vaikuttamista ja edunvalvontaa tehdään. Siksi myös jo yksin kehyskuntaverkoston puheenjohtajuus mutta nyt uusi yhteistyön avaus on merkityksellinen vaikuttamisen väylä. Kun kehyskuntaverkoston väestöpohja yhdistetään C21:n saadaan yhteensä 3,4 miljoonan asukkaan joukkio vastaten 2/3 maamme väestöstä. Lienee täysin selvää, että äänen pitää kuulua. Kuntaliitto on luvannut toimia alustana verkostojen yhteiselle tekemiselle.

Yhteisessä kokouksessa edunvalvonnallisten näkökulmien lisäksi kuultiin ministeri Bernerin esitys hallituksen käynnissä olevasta kaupunkipoliittisen ohjelman päivittämisestä sekä erittäin mielenkiintoinen katsaus niin ikään meneillään olevaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistamiseen. MRL:n uudistamisen vaiheissa hereillä oleminen on ensiarvoisen tärkeää. Kaavoitus on yksi kunnan itsehallinnon keskeinen väline etenkin maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen. Maapolitiikalla, kaavoituksella ja toteutusjärjestyksellä on suuri merkitys kuntatalouden ja yhdyskunnan toimivuuden kannalta. Tästä aiheesta tulen kirjoittamaan myöhemmin enemmän.

Sinänsä kehyskuntaverkostossa mukana oleminen on myös katsaus verokkeihin. Kuten saimme kuulla taannoin elinkeinopoliittisessa kyselyssä Päijät-Hämeen olevan alisuoriutuja, näkyy se sama melkein kaikilla mittareilla myös kehyskuntaverkostossa. Lahti yksittäisenä kaupunkina näyttää kasvavan mutta Lahden keskuskunnat ovat koko verkostosta ainoa seutu, jonka kehitys on ollut vuosina 2008 - 2017 negatiivinen. Verkostossa ovat mukana Joensuun, Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun kehyskunnat.

Kuntaliiton tekemässä vertailussa vuosina 2010-2017 Lahden kaupunkiseudun väestön muutos on ollut yhteensä -161,2 prosenttia vastaten reilua 1800 asukasta. Vastaavasti Turku, Tampere ja Joensuu porskuttavat + 20-35 kasvuprosentissa. Kun tarkastellaan Lahden kaupunkiseudun väestöä (190.000 henkilöä) osuu kehyskunnissa 36 prosenttia väestöstä. Tämä asettaa haasteita kehyskuntien vetovoiman ylläpidolle mutta myös tiivistyvälle yhteistyölle ja edunvalvonnalle.

Niin ikään kuntaliiton vertailussa väestöllisestä huoltosuhteesta käy ilmi, että Päijät-Hämeessä Heinola ja Asikkala johtavat korkean keski-iän kuntina suhteessa muihin kehyskuntiin.  Myös muut Päijät-Hämeen kaupunkiseudun kunnat seuraavat perässä. Vaikka koko Suomi harmaantuukin Euroopan nopeinta tahtia on maakunnallamme monenlaisia haasteita. Ikääntyminen haastaa myös sote-kuluissa ja palveluiden tarjonnassa. Mutta ennen kaikkea kokonaistaloudellisissa näkymissä.

Kehyskuntaverkostossa on paljon puhuttu kaupungistumisesta ja kansainvälisyydestä.  Kaupungistuminen on selkeä trendi ja vaatii kekseliäitä ratkaisuja. Hartola aikoo ottaa käyttöön vauvarahan ja takuuvuokran maksamisen. Mitä muuta tullaan näkemään jatkossa? Panostukset vapaa-aikapalveluihin on ainakin luonnon ja matkailun maakunnalle mahdollisia. Toisaalta kiristyvä kuntatalous haastaa kuntien edellytyksiä rakentaa kestäviä ja elinvoimaisia yhdyskuntia ja hyvää elinympäristöä.

Koska haasteet ovat monenlaisia on verkostoituminen päivän sana. Mitä pienempi kunta, sen tärkeämpää nokkeluus, ketteryys ja verkostot ovat. Uskon, että osaltaan kehyskuntaverkosto onnistui saamaan tällä oven avaamisella jalkaa edunvalvonnan oven väliin. Vaikka kehyskuntaverkostossa ääneen pääsevät rajalliset kunnat, hyötyy maakuntamme jokaisen kunnan hyvinvoinnista. Edunvalvontatyö on jokaisen poliittisen päättäjän ja kunnan johtavan virkamiehen ydintyötä.


Kehyskuntaverkostot, C21 ja kuntaliiton tj Jari Koskinen.