Viime päivinä on käyty keskustelua ikääntyvien hoidosta ja hoitajien työoloista – vihdoin. On erinomaista, että kaikki puolueet ovat tilanteesta huolissaan.

Vanhustenhuollonpalveluissa on vakava ongelma ja sen haltuunotossa ovat käsillä viimeiset hetket. Ikuisen riitelyn sijaan tarvitaan osaavia ja yhteistyökykyisiä päättäjiä.

Mediassa on puhuttu hoitajamitoituksesta ja siihen liittyvistä desimaaleista. Pitkän linjan ammattilaisena ja iäkkään omaisen hoitajana on pakko sanoa, ettei ikääntyneiden laadukasta hoitotyötä turvata yhdellä kiveen hakatulla desimaaliluvulla.

Yksittäisen desimaaliluvun laskentakaavan ongelma on, ettei se kuvaa esimerkiksi, sitä kuinka paljon ikääntyvät tarvitsevat juuri kyseisessä hoitolaitoksessa apua, mikä on muistisairaiden osuus, onko heillä kiireellisesti hoidettavia sairauksia, onko asiakkaita saattohoidossa. Siitä ei myöskään selviä, millainen osaaminen yksikön hoitotyöntekijöillä on, kuinka moni on sijainen tai onko yksikössä esimiestä, sairaanhoitajaa, tai kuntoutus- tai tukipalveluhenkilöstöä. Tämän vuoksi yksi kiveen hakattu luku ei riitä. Tällöin minimistä tulee helposti maksimi eikä vaihtelevia tilanteita oteta huomioon. Hoitajamitoituksen saaminen lakiin on tärkeää mutta sen tulee kuvata todellisuutta.

Median huomiossa ovat olleet viime aikoina yksityiset toimijat ja aivan syystä. Epäkohtiin on puututtava kovemmilla sanktioilla kuin tällä hetkellä laki antaa myöden. Ikääntyvät ansaitsevat tulla laadukkaasti hoidetuksi riippumatta hoidon toteuttajasta. Yksityiset eivät silti ole aina automaattisesti huonoja ja julkiset hyviä. Ongelmia on molemmissa.

Julkisen toimijan tulee olla vahva perusmuuri, jota yksityiset toimijat, järjestöt ja yhdistykset hallitusti täydentävät. Tähän uusi maakunta- ja soteuudistuksen lainsäädäntö tulee antamaan huomattavasti paremmat lähtökohdat, kuin tilanne nyt on. Tällä hetkellä julkinen sektori ei ole kaikin osin vahvalla pohjalla ja kuntakohtaisia eroja on esimerkiksi palveluiden saatavuudessa. Iso ongelma usein on myös palvelujen kilpailutus- ja hankintaosaaminen.

Nykyinen hallitus on tehnyt hankintalain, joka mahdollistaa ensimmäistä kertaa laadun käyttämisen kilpailutuksen kriteerinä. Silti monissa tapauksissa kilpailutuksen kriteeri on pelkkä hinta tai se on selkeästi laatua suuremmalla painotuksella. Tätä ei voida perustella millään muulla kuin ymmärtämättömyydellä. Kelan lasten vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen pieleen mennyt kilpailutus on tästä hyvä esimerkki.

Keskeinen asia on myös vahvempi valvonta. Tällä hetkellä yksityisten toimijoiden toiminta on luvanvaraista, toisin kuin julkiset. Viranomaisilla ei ole tietoa, kuinka monta julkista toimintayksikköä maassa tarkasti ottaen on. Tilanne muuttuisi, mikäli eduskunnassa hyväksyttäisi palveluntuottajalaki, joka tuo samat säännöt lupien, valvonnan ja toimintaedellytysten kohdalla niin yksityisille kuin julkisillekin. Tällä hetkellä myös esimerkiksi kuntayhtymä toimii niin palveluiden tuottajina kuin valvovana viranomaisina ulkoistetuille palveluille. Tilanne on absurdi.

Soteuudistuksessa tärkeintä on nostaa monin eri tavoin asiakas keskiöön. Tällä hetkellä esimerkiksi hoitopaikan valitsee usein joku muu kuin asiakas itse. Uudessa lainsäädännössä valta on asiakkaalla. Tähän liittyy luonnollisesti tarvittaessa asiakasohjauksen tuki. Kun asiakkaalla (tai hänen omaisillaan) on mahdollisuus äänestää palveluissa jaloillaan, alkaa muutosta toiminnassa tapahtua. Sama koskee hoitajia. Jos hoitajien työoloihin ei vihdoin kiinnitetä huomiota, niin päättäjien kuin työnantajienkin tahoilta, he lähtevät.

Soteuudistusta on yritetty tehdä maahamme yli 10 vuotta kuuden eri hallituskokoonpanon turvin. Meidän pitää päästä vihdoin eteenpäin.

 
"Pelottaa tulla vanhaksi" totesi eräs tuttuni linkattuani facebookiin otsikon hoitajien lomautusten vaikutuksista potilashoitoon. Hetki aikaa tuon lauseen parissa pohtien järisyttää.

Milloin meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme on tullut paikka, jossa pelottaa joutua hoidettavaksi tai vanheta?

Sairaaloiden lomautukset ovat olleet lähivuosien kummallinen ilmiö. Niitä tietysti tehdään säästöjen toivossa, ovathan henkilöstömenot se suurin kuluerä. Mutta.

Lopullisen viivan alle jäävät summat ovat olleet poikkeuksetta miljoonien sijasta satoja tuhansia. Nämä ns. näkyvät säästöt eivät myöskään ole koko totuus. Lomautukset tuovat kylkiäisinä myös paljon muuta.

Ne aiheuttavat katkeruutta, epäluottamusta työnantajaa kohtaan, henkilökunnan keskinäistä kahnausta, väsymystä, pelkoja ja pettymystä. Ne aiheuttavat työyhteisöjen pahoinvointia, lähiesimiesten uupumista ja potilaiden huonoa hoidonlaatua.

Toiset toipuvat lomautusprosessista nopeammin, toisilla se voi viedä yllättävänkin pitkään.

Se säästö mikä saadaan aikaan lomauttamalla Sari Sairaanhoitaja, menetetään monin verroin myöhemmin. Työyhteisöjen hyvinvointia, väsyneitä työntekijöitä ja henkilökunnan kiristyneitä välejä paikkaillaan pahimmassa tapauksissa vuosia. Luottamuksen takaisin saaminen voi  olla vaikea tehtävä. Puhumattakaan lomautusten aiheuttamasta imagotappiosta työnantajalle.

Hoitoalan (ja lääketieteen) osaajista käydään jo nyt kovaa kilpailua. Kunhan vuoteen 2025 kaikki kymmenet tuhannet hoitajat ovat jääneet eläkkeelle olemme syvissä ongelmissa. Olen tuonut tätä esille jo aiemmissa blogeissani. Nämä seikat yhdistettynä Euroopan rankimpaan huoltosuhteeseen (ikääntyvään väestöön) saavat aikaan niskavillojen nousua.

Hyvät työnantajat ja toimiva johtaminen vetävät puoleensa huippuosaajia.  He taas tuovat   mukanaan muita huippuosaajia. Hoitajien kohdalla kun palkkaporkkana on ainakin vielä kohtuullisen absurdi ajatus, lähtee sitouttaminen muista asioista.

Hyvä organisaatio houkuttelee puoleensa myös potilaita, joilla on mahdollisuus hoitopaikkansa valita. Vapaan liikkuvuuden mahdollistamana suosiota saa paikka,  jossa hoito on laadukasta, tehokasta ja osaavaa. Luonnollisesti nämä kaksi elementtiä kulkevat symbioosissa (osaajat - huippuorganisaatio - potilaiden valinta).
 
Lomautuksien järjestäminen ilman arjen työn kärsimistä on mahdotonta ja yleinen ajatus onkin, mitä voidaan jättää tekemättä. Ei nosteta vanhuksia niin usein istumaan? Ei suihkuteta potilaita niin usein? EI vaihdeta vaippoja liian tiheään?

Vastaus lienee, ettei juuri mitään voi jättää tekemättä. 

Vanhus tarvitsee edelleen vaippoja, lääkkeitä, kuntoutusta ja peseytymistä. Potilas tarvitsee yhä leikkauksensa, ruokansa, juomansa ja kannustusta parantumiseensa.

Tuntuu jotenkin edelleen epäuskottavalta, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole. Onko kaikki turhat työryhmät lakkautettu tai yhdistetty? Onko organisaatiorakennetta kevennetty ja turhaa karsittu? Onko henkilökunnan omia säästövinkkejä kuunneltu ja otettu riittävän vakavasti? ...Ja niin edelleen.

Rakennemuutoksia vaaditaan nyt jokaisessa puoluevärissä, kun palvelurakenneuudistusta pihtisynnytetään.  Jos niitä ei kyetä tekemään paikallistasolla, niin miten pitäisi uskoa että niitä kyetään tekemään valtakunnankaan politiikassa?


ps. Virkistävänä poikkeuksena tässä tarinassa on Vaasan keskussairaala, jonka johto valitsi pysyvän ja pitkäjänteisen tavan toteuttaa säästöjä. Pysyvät rakennemuutokset. Vaasassa on selvästi ymmärretty, että potilaiden vapaus valita hoitopaikkansa ja resurssien juustohöyläys eivät saa aikaan kovinkaan houkuttelevaa kokonaisuutta.

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastolle 17.7.2014 julkisen sektorin paisumisesta. Samasta aiheesta löytyy aiempi kirjoitukseni täältä blogistani. Kannanottooni vastasi ensin psykiatri Jyrki Joensuu kirjoittamalla omakohtaisista kokemuksistaan lääkärikeskuksen toiminnan vaatiman byrokratian pyörityksestä. Se sai ansaitusti runsaasti huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Tänään aiheeseen otti edelleen kantaa kollega Riitta Lalla.  On hienoa, että aihe herättää monenlaisia ajatuksia ja laajaa keskustelua.

Uskoni alueemme kykyyn tehdä rohkeita muutoksia horjuu edelleen. Meillä on aivan liian paljon  kyräilyä, rohkeuden puutetta ja keskinäistä kilpailua sen sijaan, että kantaisimme yhdessä aitoa huolta alueemme elinvoimasta. Valtakunnantasolla ongelma on tietysti suurempi. Erityisesti kun nykyinen palvelurakenneuudistuksen pohjaesitys ei lupaa valoisaa tulevaisuutta yksityisen sektorin toimijoille saati aidolle valinnanvapaudelle ja täten julkisen sektorin pienennykselle.

NHG teki yli vuosi sitten kattavan selvityksen alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista ja antoi meille aikaa vuoden. Vuodessa olisi saatava aikaan ripeitä muutoksia tai kustannuskäppi repeäisi käsiin. Into alussa tuntui olevan kova, mutta ilmeisesti venähtänyt soteuudistus tai rohkeuden puute latisti tunnelman. Aiheen ympärille palkattiin projektipäällikkö ja ohjausryhmä, mutta ainakaan toistaiseksi siltä saralta ei merkittäviä avauksia ole nähty. 

Olen usein käyttänyt esimerkkinä Oivan rakennemuutosta. Siinä on lakkautettu niin johtokunta ja yksilöjaosto (yhdistetty lautakunnan työhön)  kuin sosiaali- ja terveysjohtajan sekä sosiaalijohtajan viratkin. Viidellä kunnalla on yhteinen lautakunta ja yhteiset johtajat. Tämä on minusta esimerkin arvioista, vaikka systeemi ei kustannustehokas vielä täysin olekkaan.

Yllä mainitussa NHG:n raportissa sivulla 14 todetaan seuraavaa:

....."Viimeisimmän kahden vuoden kehitys on ollut huolestuttava koko Päijät-Hämeessä (Kuva ...): kokonaiskustannukset ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin kuntien maksukyky verotulojen ja valtionosuuksien kasvulla mitattuna. Ero maksukyvyn ja kokonaiskustannusten välillä oli jo yli 36 miljoonaa euroa vuonna 2012. Mikäli vuonna 2013 pysytään talousarviossa, kapenee ero hieman. Tämän jälkeen kustannusten on ennustettu kasvavan pitkän aikavälin keskiarvon mukaisesti n. 5 % vuodessa ja vuonna 2015 ero olisi n. 47 miljoonaa euroa. Maksukyvyn arvio vuosille 2012-2015 perustuu Tilastokeskuksen tekemälle valtakunnan tason ennusteelle....."

Meillä on siis edelleen pienellä alueella aivan liian monta päällekkäistä himmeliä ja organisaatiota niin sotessa kuin muuallakin julkisella sektorilla. Lisäksi meitä rasittaa ainakin 230 miljoonan euron investointipommi. Paitsi, että väkeä on erinäisissä organisaatioportaissa, on sitä muuallakin.  Meitä päättäjiä on alueellamme enemmän kuin kansanedustajia eduskunnassa.  Ja yleensä juuri kansanedustajien määrää kritisoidaan. Hassua, eikö?

Aamulehti teki viime keväänä selvityksen Tampereen alueen julkisen sektorin koneistosta. Kuvaus selvityksestä näkyy alla (kuva lainattu Harri Jaskarin sivuilta). Portaita eri organisaatiotasoilla on ainakin 6, jossain tapauksissa jopa enemmän. Meillä päästään samaan porrasmäärään Päijät-Hämeessä hyvin helposti.  Olisikin mielenkiintoista nähdä vastaava selvitys myös meidän paikallismediassamme.

 Eräs edesmennyt valtuustokollega oli ehdottanut tietyn viiteryhmän lähettämistä autiolle saarelle viikoksi. Ne kenen puhelin ei soi viikon aikana irtisanottaisiin. Tapa sekin, mutta kuvattu tilanne tuskin toteutuu. Me olemme tehneet järjestelmämme sellaiseksi, että se on riippuvainen himmelistään ja luurit soivat kaikilla tasoilla. Koska eihän niistä voi karsia, eihän?

 Kirjoittelin viikonloppuna Etlarin lukijansanaan, mutta koska seula on tiukka (or what ever) niin tässä muutamia ajatuksia hoitajapulaan ja miten se liittyy kunnallispolitiikkaan.

Tehy on tenyt varsin hyviä kannanottoja hoitajapulan puolesta. Vedonnut päättäjiin ymmärtämään oma vastuunsa kokonaisuudessa. Toivottavasti ne äänet kuullaan, eikä vain ohiteta feissarin uutisvirrassa ja lehtien palstoilla.

Kunnallispolitiikassa on varsinainen haasteiden ähky. Yhtenä lusikkana soppaan on lisättävä kunnallisten työntekijöiden kiihtyvä eläköityminen. Hoitajapula sinänsä johtuu paitsi samasta syystä, myös monesta muusta. Tällä hetkellä ovat voimissaan työntekijän markkinat. Hyville ja taitaville osaajille löytyy ottajia lähes mistä vaan. Uudet hoitajat valmistuvat unelmatilanteeseen. Heillä on vara kilpailuttaa työnantajia.

Kunnallisessa työssä leipä ei ole runsas, mutta päättymätön se näyttäisi oleva. Ainakin hoitoalalla. Toinen suuri ongelma tulee kohtamaan opetusalaa. Sieltä eläkkeelle on siirtymässä niin ikään vuoteen 2025 menessä lähes 25% koko alan työvoimasta. Erityisesti pula koskettaa ammatillisia oppilaitoksia. Siinä tullaan aikanaan kohtamaan omia ongelmia, kun nuorisotakuu tulee aiheuttamaan painetta sisäänottojen lisäämiseen.

Erityisesti vuosien 2013-2017 välillä eläköityminen on kiihtyvää, toteaa Tehy. Tämä tulee väkisin koskettamaan kuntapäättäjiä, joiden vastuulla osa työhyvinvoinnin kehittämisestä ja organisaatioon sitouttamisesta tulee väkisinkin olemaan. Ainakin, jos he ovat kiinostuneita siitä, miten perustoiminnot turvataan. Osaamispääoma on ainoa keino kunnalle pärjätä kilpailussa ja palveluiden laadukkaassa tuottamisessa.

Miten hoitajapulaan voidaan vaikuttaa? Viimeisten omaa opinnäytetyötäni liittyen opettajien organisaatioon sitouttamisen vahvistamiseen Koulutuskeskus Salpauksessa. Projekti on ollut monella tavalla mielenkiintoinen ja sen lopputuloksena on syntynyt hyvin yksinkertainen mutta tehokas toimintamalli. Edistyksellistä toimintaa Salpaukselta. Ymmärtää, että määrätietoinen sitouttamiseen pyrkiminen on elinehto.

Tehy toteaa, että vahvat peruskunnat ovat samalla myös vetovoimaisia. Niillä on hyvä maine, joka osaltaan edistää rekrytoitumista. Hyvin organistoitu työ, oikeudenmukainen ja osaava johtaminen sekä arvostava ja rehellinen työyhteisö ovat ne pelimerkit, joilla ihmiset saadaan pysymään työpaikoissaan. Hoitoalalla erityisesti harva loppujen lopuksi pelkän palkan perässä kulkee. Olosuhteet ja kohtelu ratkaisevat. Uskallan näin väittää paitsi omasta kokemuksestani myös oman tutkimukseni lisäksi useista tieteellisistä tutkimuksista, joita sitouttamisen osa-alueella on tehty.

Enää tarvitaan, että mahdollisimman moni ymmärtäisi viestin. Tai ainakin ne päättäjät, jotka ovat tekemisissä kunnan työntekijöiden hyvinvointiin vaikuttamissa toimielimissä.