Hollolan kunta kävi syksyllä 2017 keskustelua PHHYKY:n asiantuntijoiden ja päättäjien kesken siitä, mitä kunnan tulisi tehdä sotekiinteistöjen kanssa. Hollolan kunnan suorassa omistuksessa oli sote-kiinteistöjä 11 osoitteessa, joiden tasearvo ilman tulevaisuuden korjausinvestointeja oli 9,3 milj. euroa. Kunnassa tiedostettiin riski tyhjiksi jäävien tai korjauskelvottomiksi todettavien kiinteistöjen osalta.

Selvityksessä todettiin, että suurin osa sote-kiinteistöistä oli tilojen, sisäilmaongelmien ja tarpeenosalta epäkuranttia. Terveyskeskuksen todettiin olevan laajan peruskorjauksen tarpeessa. Syksyn 2017 selvittelyjen ja riskianalyysin pohjalta kunnassa päädyttiin luopumaan suurimmasta osasta sote-kiinteistöjä.

Terveyskeskuksen osalta päädyttiin uudisrakennukseen, koska peruskorjauksen hinta olisi noussut lähelle uudisrakentamisen tasoa ja varmuutta sisäilmaongelmien poistumisesta ei ollut. Myös tilatehokkuus ja toiminnallisuus puolsivat uudisrakentamista. Eri rahoitusvaihtoehdot punnittiin tarkoin.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä piti tärkeänä säilyttää Hollolassa julkisen palveluntuottajan asema. Uuden sote-keskuksen rakentamispäätökseen liittyi myös kunnan voimakas ikääntyminen ja Hyvinvointikuntayhtymän senioriasumisratkaisuhin kunnalle asettamat odotukset. Vanhan terveysaseman tilalle rakentuukin osana kiinteistöpäätöksiä 100 matalan kynnyksen senioripalveluasuntoa tarjoava seniorikampusalue.

Kiinteistöpäätöksiä tehdessä kunta kuuli useaan otteeseen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän asiantuntijoita. Yhtymän hallitus teki 2.10.2017 päätöksen uudistuvasta maakunnallisesta palveluverkosta, jossa on mainittuna 5-6 laajan tason hyvinvointiasemaa ja jokaisessa kunnassa vähintään yksi perustason hyvinvointikeskus. Hollolan kohdalla kyse oli laajan palvelun asemasta, joka palvelisi myös läntisen toiminta-alueen asukkaita. Ministeriöltä anottiin rakennushankkeelle poikkeuslupa, jonka ministeriö katsoi tarpeelliseksi ja myönsi sen.

Suunnitteluhanke käynnistyi keväällä 2018. Suunnittelutyötä tehtiin yhteistyössä ja rinnan Lahden Nastolan sote-keskuksen valmistelun kanssa teettäen osin myös yhteisiä kilpailutuksia. Hankkeeseen on varattu 2019–2021 talousarviossa yht. 14,5 M€. Tarjousten pohjalta kustannusarvion voidaan olettaa alittuvan.

Toimittaja Uusikallio (ESS 17.11.2019) toteaa kunnan betonoineen kiinteistö päätöksellä sote-palvelunsa. Hollolan kunnalla ei ole järjestämisvastuuta sote-palvelujen osalta, vaan se on siirtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle 1.1.2017. Kunta ei siis päätä palvelujen tuottamisesta (kuka tuottaa) tai palveluverkosta (missä tuotetaan). Tämä riski on otettu huomioon riskianalyysissa ja sote-keskuksen suunnittelutyössä muun muassa tilojen muutosmahdollisuuksien osalta. Hyvinvointikuntayhtymän johto ja asiantuntijat ovat olleet kaikissa vaiheissa arvioimassa hankkeen kiireellisyyttä, sijaintia ja palvelujen tilatarpeita.
​
Sote-kustannuksissa korostuu usein epäsuhta karanneiden erikoissairaanhoidon kulujen ja säästöissä rypevän perusterveydenhuollon välillä. Kyse on tunnistetusta ”ikuisuusongelmasta”, jonka syyn tietävät monet mutta silti vain oireita hoidetaan. Uusi Hollolan sote-keskus on harkittu satsaus juurisyyhyn -  perusterveydenhuoltoon, jonka tulee olla niin Suomen kuin maakunnankin kuntalaisten sote-palveluiden vankka kivijalka.
 

Ikääntyminen on merkki yhteiskunnan kehittymisestä ja onnistumisesta. Samalla se on lähes ainoa asia, jonka varmuudella tiedämme niin päätöksenteossa kuin henkilökohtaisessa elämässämme. Keskusteluissa korostuu silti liikaa ikärakenteen muutoksen negatiivinen vaikutus taloudelle. Vaikka useat meistä ymmärtävät yhtälön - huolen huoltosuhteesta ja hyvinvointipalveluiden rahoittamisesta niin ikääntymisen arvo yhteiskunnalle jää usein huomioitta. Tarvitsemme suhtautumisen muutosta koko ikääntymisprosessiin.

Ikääntyvät tarjoavat yhteiskunnalle taloudellista ja sosiaalista pääomaa. On tyypillistä, että matkailun edistämiseen kohdennettuja määrärahoja ja toimenpiteitä perustellaan tapahtumien tuomalla kassavirralla mutta onko kukaan laskenut eläkeläisten valintojen vaikutusta?  Mitkä olisivat esimerkiksi matkanjärjestäjien, torimyyjien, teattereiden tai konserttien tuotot ilman eläkeläisryhmiä? Millaisia työllisyysvaikutuksia väestön ikääntymisellä on vaikkapa sote-alan palveluita tuottavissa yrityksissä?

Olen viime aikoina havainnut positiivista kehittämisen kapinaa ikäihmisten palveluissa. Asiakkaat ja omaiset vaativat palveluiden parempaa laatua, toimivampaa teknologiaa ja käytettävämpiä apuvälineitä. Ei ole oikein, että ikäihminen luulee olevansa tyhmä älyteknologian kanssa, sillä vika on enemminkin pieleen mennessä laitteen suunnittelussa.
Aktiivisuustason ylläpito edellyttää parempaa ymmärrystä. Ikääntyminen on ihmisen ainoa elämänvaihe, josta muilla ikäryhmillä ei ole aikaisempaa kokemusta. On näin ollen mahdotonta kuvitella, että nuorempi polvi osaisi automaattisesti tehdä oikeanlaisia ratkaisuja. Tarvitaan tiiviimpää keskusteluyhteyttä. Emme voi laittaa ikääntyvien toiveita omiin taskuihimme.

Ikääntyvien sosiaalisen pääoman arvottaminen on vielä vähäistä. Kulttuuriperinne, juuret ja kokemustieto ovat esimerkkejä sosiaalisesta pääomasta. Sitä on myös kyky luoda luottamusta ihmisten välille, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tietämys yhteiskunnan ylä- ja alamäestä vuosien aikana tuo mukanaan kokemusta, jota muilla ei ole. 

Maakunnat ja kunnat käyvät jo nyt kovaa kilpaa yrityksistä ja työikäisistä. Entä ikääntyvät? Mikseivät hekin olisi haluttuja asukkaita kunnissa. Kun näin toivottavasti on, on syytä panostaa kaavoitukseen, vapaa-aikatoimeen sekä palveluiden tarjontaan. Pitovoimaa ovat myös oman kunnan monimuotoiset asumismahdollisuudet. Ikääntyneiden näkeminen haluttuina kuntalaisina voi oleellisesti jarruttaa muuttoliikettä alueelta. Entä mikä onkaan isovanhempien asuinpaikkakunnan merkitys kiireisten ja hoitoapua tarvitsevien, työssäkäyvien perheiden valinnoissa?

Tulevissa eduskuntavaaleissa ikääntyvien ääni on merkityksellinen. Lisäksi on jo nyt nähtävissä, että harrastus-, kansalais- ja järjestötoiminta on vilkastunut. Myös vapaaehtoistoimijoiden määrä on kasvussa. Ikääntyvien näkeminen Suomen uutena Nokiana voi myös muuttaa poliittisen päätöksenteon päämäärää mahdollisuuksien näkemiseen uhkakuvien sijaan.

Hallituksen budjettiriihestä kantautui huolestuttavia uutisia: työllisyyskokeilut olisivat loppumassa. Se olisi monella tavalla huono asia.

Maamme hallitus on tehnyt määrätietoisesti työtä työllisyysasteen parantamiseksi. Se on monella tavalla hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen peruspilareita. Kaikki ne keinot, jotka edistävät työtä, työn tekemistä ja sen teettämistä tulee ottaa käyttöön. Työllisyyskokeiluista on saatu ympäri maata hyviä kokemuksia ja niiden piirissä on ollut noin 40 000 asukasta. Kokeilujen ytimessä on ollut valtion te-hallinnon ja kuntien voimavarojen tehokas yhdistäminen. Kokeilujen aikana pitkäaikaistyöttömien määrä on pudonnut neljänneksellä ja alle 25- vuotiaiden työttömien määrä viidenneksellä. Erityisesti hyviä kokemuksia on Pirkanmaalla.  Alku on siis ollut hyvä, mutta vielä paljon enemmän tarvitaan.

Myös kokeilujen piirissä olleiden kokemukset ovat olleet hyviä, kokeilut ovat lisäksi saaneet kannatusta yli puoluerajojen. Estettä ei siis ole jatkaa hyvää polkua. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä ei ole vaikeuttaa millään tavalla ihmisten arkea. Tarvitaan siis päätös kokeilujen jatkamisesta ja onkin erinomaista, että kansanedustaja Satovuori aikoo tehdä asiasta aloitteen.

Työllisyyskokeilut liittyvät oleellisesti myös maakuntauudistukseen. Sen aikomuksen a on siirtää työllisyyden hoito maakunnalle, joka sekin on monisyinen asia. Kehyskuntaverkosto, jonka puheenjohtajana toimin, otti asiaan kantaa viime keväänä. Kannanoton mukaisesti kuntien mahdollisuus työllisyyden hoitoon tulee jatkossakin turvata. Maakunnan tulee voida siirtää järjestämisvastuu yhdelle tai useammalle kunnalle/kaupungille, jolla on riittävät taloudelliset ja muut voimavarat näiden tehtävien hoitamiseksi. Maakunta voisi myös jakaa järjestämisvastuun kunnan tai kuntien kesken, mikäli se on tarkoituksenmukaista. Nämä valtiolta maakunnalle siirtyvät tehtävät tulee rahoittaa rahoitusperiaatteen mukaisesti kokonaan valtion varoista. Myös suuret kaupungit ovat lausuneet asiasta samansuuntaisesti. 

Huomion arvoista mahdollisessa työllisyyden siirrossa maakunnille on, että työmarkkinatuen kuntaosuus olisi kuitenkin edelleen maksettava vaikka konkreettiset mahdollisuudet vaikuttaa työllisyyden hoidon asioihin olisivat kunnissa heikot.

Työllisyyden ja kasvupalveluiden kokonaisuus on tärkeää myös Päijät-Hämeen osalta, sillä monilla kunnilla on jo nyt tehokasta omaa toimintaa. Tästä mainintana kotikuntani Hollola, jossa työttömyys on ollut pitkään maakunnan alhaisin. Hyvä työllisyys kasvattaa kunnille elintärkeitä verotuloja ja vähentää palveluiden tarvetta. Kasvupalvelukokonaisuudesta keskustelu on maakunnassa vielä olematonta, mutta se on otettava työjärjestykseen piakkoin. Myös mahdollisen, kaupunginjohtaja Myllyvirran aikanaan esittämän, allianssimallin selvitys olisi hyvä käynnistää. Allianssimallissa kunnat voisivat edelleen osallistua työllisyyden hoitoon yritysten kanssa maakunnan toimintakentässä.

Olen kirjoittanut poliittisten vuosien aikana yli sata blogia mutta en ole koskaan kirjoittanut niin henkilökohtaisesta aiheesta kuin tämä on. Rivien kirjoittaminen kesti pitkään ja ajatus sen julkaisemisesta vaati lopulta runsaasti rohkeutta. On monen muun asian ohella pelottanut myös, koetaanko blogi poliittisten irtopisteiden hankemisena. Monet asiat nimittäin koetaan - ne vilpittömätkin näin vaalien alla. Kirjoitan tämän silti. Ja julkaisen tämän silti.

Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Päivän teema kulkee otsikon lauseella: "jokainen henkäys on muistutus toivosta". Se on tyhjentävästi ajateltu. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin, keinoja on aina olemassa.

Olen pohtinut itsemurhaan johtavia syitä paljon. Uskon, että juuri tuolla hetkellä juuri toivo unohtuu. Se on minun teoriani, koska parempaa olen ole keksinyt.

Joskus, oikein valtavan väsyneenä lapsien valvottaessa vauva-aikoina, olen jopa ymmärtänyt miltä se tyhjä ja toivoton tila tuntuu - kun ei millään meinaa jaksaa. Nyt siitä jo uskaltaa puhua mutta neuvolassa sitä ei koskaan kehdannut sanoa ääneen. Pieni määrä unta, piristävä ystävän soitto ja uusi päivä teki pelkän ajatuksen mustasta aukosta pelottavaksi - miten saatoin niin ajatella?

Oman teoriani mukaan siis itsemurhaan johtaa musta hetki, jolloin tuntuu, ettei maailmassa ole mitään eikä ketään minulle. Ei ole toivoa, ei ole läpipääsyä. Mutta itsemurha ei silti aina tarkoita halua kuolla.

Olen kokenut jo kauan sitten oman lähiomaiseni itsemurhan. Se on omaiselle tyly, lopun elämää kestävä isku vasten kasvoja. Lapselle se on myös konkreettinen osoitus elämän peräseinän näkemisestä - olet sukupolven ketjussa seuraava.

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Niin paljon syytöksiä mutta niin vähän vapautusta niistä. Tapahtuneen prosessointi on kestänyt vuosia ja sisältänyt polun häpestä yksinäisyyteen, täydelliseen kieltämiseen, vihaan, katkeruuteen ja lopulta useinkin läikähtävään ikävään omien lapsien kasvua seuratessa. Silloin aikanaan ei yhteiskunnan verkoilla ollut keinoja auttaa tilanteen purkamisessa eikä ehkä riittävästi ymmärrystäkään. Nyt olen ollut jo pitkään prosessini siinä pisteessä, että pystyn puhumaan tapahtuneesta, myötämään sen ja tukemaan muita. Vaikkei tarvetta sattunutta korostaa olekkaan.

Kun pohdin asiasta kirjoittamista, tulin lopulta tulokseen, että heidän - meidän pitää puhua. Meidän, joilla on kuuluva ääni, mahdollisuus, asema ja ihmisiä, jotka kuuntelevat. Se on erittäin tärkeää, jotta asian ympärillä oleva häpeän tai pelkojen verkko ei olisi niin peittävä. Asia jakautuu moneen: itsemurhien ehkäisy ja sen tehneiden omaisten tukeminen.

Monet toimijat tekevät tärkeää työtä omaisten tukemiseksi, järjestöillä on asiassa valtavan iso rooli. Tarvitaan edelleen eri tahojen koordinointia, matalan kynnyksen vertaisryhmiä ja oikea-aikaista kriisiapua. Ennen kaikkea resursseja.

Toisaalta meidän, jolla on mahdollisuus vaikuttaa teoilla mielenterveysongelmien ehkäisyyn tai itsemurhien vähentämiseen sekä omaisten tukemiseen, pitää niin myös tehdä. Siksi on tärkeää puhua ja tehdä.

Olenkin erittäin iloinen, että hallituksessa on ministeri Saarikon johdolla lähdetty valmistelemaan mielenterveysstrategiaa. Useat järjestöt, yhdistykset ja asiantuntijat ovat antaneet tieto-taitonsa työlle. Strategian tueksi hallitus laatii oman mieenterveysohjelmansa, jossa määritellään hallituskauden mielenterveyspoliittiset painopisteet, toimeenpanon keinot ja välineet sekä seuranta. Mielenterveyspoltiiikan asema tulisi ehdottomasti rinnastaa esimerkiksi tasa-arvotyön- ja politiikan tasolle. Niin laajasta ja poikkihallinnollisesta asiasta on kyse. Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on ehdottanut jo pitkään myös itsemurhien ehkäisyohjelmaa Suomeen.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tuore raportti nostaa esiin itsemurhien ehkäisyn tärkeyden. Se pitää saada kansalliseksi tavoitteeksi. Suomen itsemurhakuolleisuus on edelleen pohjoismaiden suurin. Runsaan inhimillisen kärsimyksen lisäksi itsemurhien vuosikustannukset ovat noin miljardi euroa. Itsemurhan tekee vuosittain tuhannet ihmiset ja sitä yrittää noin 20.000 ihmistä. Itsemurhan tehneiden tai sitä yrittäneiden omaisia ja läheisiä on siis kymmeniä tuhansia.

Tanskassa ja Norjassa on saatu hyviä tuloksia itsemurhien vähentämisessä, joten ne ovat hyviä osoituksia kansallisen ohjelman merkityksestä ja vaikutuksesta. Myös Skotlannissa on onnistuttu vähentämään itsemurhia lisäämällä esimerkiksi sairaanhoitajien ja poliisien koulutusta siitä, kuinka itsemurha-aikeita voidaan tunnistaa ja ottaa puheeksi.

Meistä jokainen voi osaltaan tukea myös lähipiirissä saman kokeneiden toipumista. Sanoja ei useinkaan tarvita, korvat riittävät. Toisaata on tärkeää, että kysymme välillä "mitä Sulle oikeasti kuuluu?". On tärkeää havahtua hiljentyneeseen kaveriin. Melkein jokainen meistä tietää jonkun, jota omaisen itsemurha on kohdannut. Tukeminen on tärkeää myös, koska oman vanhemman itsemurha kolminkertaistaa lapsen riskin omaan itsemurhaan.

Maaret Kallio kirjoitti kauniisti: " Toivo syntyy siitä, että joku uskaltaa astua toisen toivottomuuteen. Avun hakemisen tai omasta pahasta olosta kertomisen hetki on ratkaiseva. Silloin ihminen kurottuu vielä toivoon, siihen, että asiat olisivat paremmin".

Tällä viikolla koettiin historiallinen hetki kun Suomen kehyskuntaverkosto ja Kuntaliiton kaupunkipoliittinen ryhmä (ns. C21) kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhdessä. Tapaamisessa toimme kehyskuntaverkoston puolesta esiin halumme toimia rakentavassa yhteistyössä keskuskaupunkien ja koko kaupunkiseudun kanssa. Ja niin metsä vastasi kuin sinne huudettiin, yhteisistä, säännöllisestä tapaamisista on nyt sovittu.

Kehyskuntaverkosto, joka puheenjohtajana toimin, koostuu yhteensä 28 kunnasta ja kaupungista, joita yhdistää suurten keskuskaupunkien naapuruus. Asukkaita verkoston piirissä on yli 400.000. Verkosto on toiminut nyt kolmisen vuotta ja on aktiivinen jäseniensä edunvalvoja.

Olemme korostaneet toiminnassamme nimenomaan yhteistyöhakuisuutta mutta myös toivoneet, että kehyskuntien arvo ja merkitys tunnistetaan niin eduskunnan päätöksenteossa kuin myös alueellisessa yhteisyössäkin. Liian usein kehyskunnat nähdään keskuskaupunkien "iilimatoina" mutta esimerkiksi Tampereen alueella yhteistyöstä on otettu tehot irti ja käytössä on yhteinen hallinnollinenkin yhteistyö. Kehyskunnilla on monilla mittareilla suuri merkitys myös suurten kaupunkien vetovoimalle ja hyvinvoinnille, koska me pystymme tarjoamaan monimuotoista asumista heille, jotka eivät halua asua aivan kaupunkien ytimessä.

Tilaisuudessa todettiin, että kehyskuntien ja C21 ryhmällä todella on runsaasti yhteisiä, edunvalvonnallisia näkemyksiä. Molempien intresseissä on muun muassa kuntien rahoitusaseman turvaaminen maakuntauudistuksessa, MAL- sopimusmenettelyn turvaaminen ja jopa laajentaminen, saavutettavuuteen ja liikenteeseen liittyvät kysymykset sekä elinvoimaan ja työllisyyteen liittyvät teemat.

Päijät-Hämeen näkökulmasta on ensiarvoisen tärkeää olla niissä pöydissä, joissa vaikuttamista ja edunvalvontaa tehdään. Siksi myös jo yksin kehyskuntaverkoston puheenjohtajuus mutta nyt uusi yhteistyön avaus on merkityksellinen vaikuttamisen väylä. Kun kehyskuntaverkoston väestöpohja yhdistetään C21:n saadaan yhteensä 3,4 miljoonan asukkaan joukkio vastaten 2/3 maamme väestöstä. Lienee täysin selvää, että äänen pitää kuulua. Kuntaliitto on luvannut toimia alustana verkostojen yhteiselle tekemiselle.

Yhteisessä kokouksessa edunvalvonnallisten näkökulmien lisäksi kuultiin ministeri Bernerin esitys hallituksen käynnissä olevasta kaupunkipoliittisen ohjelman päivittämisestä sekä erittäin mielenkiintoinen katsaus niin ikään meneillään olevaan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistamiseen. MRL:n uudistamisen vaiheissa hereillä oleminen on ensiarvoisen tärkeää. Kaavoitus on yksi kunnan itsehallinnon keskeinen väline etenkin maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen. Maapolitiikalla, kaavoituksella ja toteutusjärjestyksellä on suuri merkitys kuntatalouden ja yhdyskunnan toimivuuden kannalta. Tästä aiheesta tulen kirjoittamaan myöhemmin enemmän.

Sinänsä kehyskuntaverkostossa mukana oleminen on myös katsaus verokkeihin. Kuten saimme kuulla taannoin elinkeinopoliittisessa kyselyssä Päijät-Hämeen olevan alisuoriutuja, näkyy se sama melkein kaikilla mittareilla myös kehyskuntaverkostossa. Lahti yksittäisenä kaupunkina näyttää kasvavan mutta Lahden keskuskunnat ovat koko verkostosta ainoa seutu, jonka kehitys on ollut vuosina 2008 - 2017 negatiivinen. Verkostossa ovat mukana Joensuun, Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun kehyskunnat.

Kuntaliiton tekemässä vertailussa vuosina 2010-2017 Lahden kaupunkiseudun väestön muutos on ollut yhteensä -161,2 prosenttia vastaten reilua 1800 asukasta. Vastaavasti Turku, Tampere ja Joensuu porskuttavat + 20-35 kasvuprosentissa. Kun tarkastellaan Lahden kaupunkiseudun väestöä (190.000 henkilöä) osuu kehyskunnissa 36 prosenttia väestöstä. Tämä asettaa haasteita kehyskuntien vetovoiman ylläpidolle mutta myös tiivistyvälle yhteistyölle ja edunvalvonnalle.

Niin ikään kuntaliiton vertailussa väestöllisestä huoltosuhteesta käy ilmi, että Päijät-Hämeessä Heinola ja Asikkala johtavat korkean keski-iän kuntina suhteessa muihin kehyskuntiin.  Myös muut Päijät-Hämeen kaupunkiseudun kunnat seuraavat perässä. Vaikka koko Suomi harmaantuukin Euroopan nopeinta tahtia on maakunnallamme monenlaisia haasteita. Ikääntyminen haastaa myös sote-kuluissa ja palveluiden tarjonnassa. Mutta ennen kaikkea kokonaistaloudellisissa näkymissä.

Kehyskuntaverkostossa on paljon puhuttu kaupungistumisesta ja kansainvälisyydestä.  Kaupungistuminen on selkeä trendi ja vaatii kekseliäitä ratkaisuja. Hartola aikoo ottaa käyttöön vauvarahan ja takuuvuokran maksamisen. Mitä muuta tullaan näkemään jatkossa? Panostukset vapaa-aikapalveluihin on ainakin luonnon ja matkailun maakunnalle mahdollisia. Toisaalta kiristyvä kuntatalous haastaa kuntien edellytyksiä rakentaa kestäviä ja elinvoimaisia yhdyskuntia ja hyvää elinympäristöä.

Koska haasteet ovat monenlaisia on verkostoituminen päivän sana. Mitä pienempi kunta, sen tärkeämpää nokkeluus, ketteryys ja verkostot ovat. Uskon, että osaltaan kehyskuntaverkosto onnistui saamaan tällä oven avaamisella jalkaa edunvalvonnan oven väliin. Vaikka kehyskuntaverkostossa ääneen pääsevät rajalliset kunnat, hyötyy maakuntamme jokaisen kunnan hyvinvoinnista. Edunvalvontatyö on jokaisen poliittisen päättäjän ja kunnan johtavan virkamiehen ydintyötä.


Kehyskuntaverkostot, C21 ja kuntaliiton tj Jari Koskinen.