Hollolan uusi sote-keskus avautuu alkuvuonna 2022 tarjoten laajan tason palvelut alueen asukkaille. Samalla henkilökunta saa turvalliset ja terveelliset tilat.

Sattumaa uusi sotekeskus kuitenkaan ei ole eikä sen rakentuminen ollut kovinkaan yksinkertainen asia. Prosessi vaati kunnalta määrätietoista strategista johtamista ja tiivistä yhteistyötä Päijät-Sote kanssa, joka lupautui tiloihin vuokralaiseksi.

Päätöksenteko terveysasemaa koskien käynnistyi tilanteessa, jossa oli todettu tilojen olevan käyttöikänsä päässä ja henkilöstö oireili huonosta sisäilmasta. Lisäksi eräs lahtelainen kansanedustaja ajoi näkemyksenään, ettei Hollola tarvitsisi lainkaan omaa terveysasemaa, vaan palvelut voisi hyvin siirtää keskussairaalan yhteyteen. Tämä herätti aitoa huolta palveluiden pysymisestä tiedostaen, että vuodesta 2017 lähtien on hyvinvointiyhtymän hallitus voinut omalla päätöksellään määritellä terveysasemien sijainnit.

Rakennushankkeeseen toi lisää kierrettä lainsäädäntö. Tuohon aikaan Sipilän hallituksella oli voimassa sote-kiinteistöjen rakentamisen rajoituslaki, joka tarkoitti, etteivät kunnat saaneet ryhtyä rakennushankkeisin ilman Valtiovarainministeriön ja Sosiaali- ja terveysministeriön lupaa. Esimerkiksi Tampereen Tesoman hanke tyrmättiin ministeriöiden toimesta.

Vaihtoehdot palvelujen turvaamiseksi ja terveiden tilojen aikaansaamiseksi oli joko tehdä "sysmät" eli rakennuttaa uusi rakennus yksityisen toimijan kautta tai rakentaa sote-keskus itse.

Valtuuston tahtotila oli rakennuttaa kiinteistö omaan omistukseen, vaikka jo silloin tiedettiin, ettei palveluverkosta eli terveysasemien sijainnista kunnissa enää päätetä. Omana hankkeena sote-keskus siis käytännössä muodosti ja muodostaa edelleen riskin kunnan käsiin tyhjäksi jäävästä miljoonarakennuksesta. Merkittävää oli ministeriölle oli, että yhtymä suostui tiloihin vuokralaiseksi. Tällä hetkellä vuokranmaksu velvoite hyvinvointialueella on vain kolme vuotta ja tammikuussa valittava uusi aluevaltuusto käytännössä päättää säilyvätkö, palvelut Salpakankaalla tämän jälkeen vai eivät.

Kun päätös omasta rakennuksesta oli tehty ja vuokralainen oli tiedossa, alkoi hankkeen voimakas lobbaaminen ministeriöihin. Erityinen kiitos isosta pohjatyöstä kuuluu ehdottomasti kunnanjohtajalle mutta myös yhtymän merkitys hankkeen tukena ja perusteluiden antajana oli merkittävä. Lobattavat tahot olivat silloinen sote-ministeri Annika Saarikko sekä silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo. Molempiin oltiin yhteydessä ja Annikaa kävimme myös yhdessä tapaamassa. Kiitosta delegaatio sai kattavasta ja perusteellisesta pohjamateriaalista, joka sisälsi tarkat perustelut hankkeen tärkeydelle.

Mukana lobbaamassa oli myös silloin oma ministerimme Juha Rehula. Olettaa saattaa, että Juha teki töitä kulisseissa monella tavalla. Useiden piinaavien viikkojen jälkeen tuli helpottava tieto: lupa oli myönnetty.

Tila uudelle sote-keskukselle löytyi aivan entisen vierestä, kun kunta lunasti itselleen perikunnan tontin. Määräala rakennukselle on pieni mutta sijainti keskeinen. Samassa rytäkässä kunnan taseesta poistettiin useita sote-kiinteistöjä, joiden joukossa myös nykyinen terveysasema vaihtoi omistajaa ja uuden avautuessa rakentuu sen tontille Attendon suurin pohjoismainen rakennushanke.

Samassa rytäkässä vanha terveysasema ja nippu muita tyhjentyneitä tai kunnan tasetta rasittaneita kiinteistöjä saatii myytyä. Kiinteistökaupoilla ja niiden mukanaan tuomalla kunnan taseen "siivoamisella" on ollut merkittävä yhteys kunnan talouden tasapainoon. Nykyisen lainsäädännön johdosta kuntien sote-kiinteistöt siirtyvät valtionomistukseen mutta taseet jäävät ainakin osin kuntien kannettavaksi.

Kiinteistö pyöritykseen liittyi myös monia muita strategisia päätöksiä: uuden sote-keskuksen avautuessa vanha puretaan ja tontille nousee pohjoismaiden suurin Attendo’n hanke: ikääntyvien seniorikampusalue kymmenine asuntoineen keskelle kunnan palveluita.

Tämä tarina on yksi ote kuntapolitiikan arjesta, joka on täynnä haastavia pulmia mutta jotka saadaan yhteistyöllä ja tekemisen meiningillä kääntymään monen iloksi ja hyödyksi - vuosiksi eteenpäin.

Politiikka on siis parhaimmillaan tekoja.

Kuvassa alhaalla Hollolan delegaatio ministeriä tapaamassa. Kuva: Juha Rehula

Hollolan kunta kävi syksyllä 2017 keskustelua PHHYKY:n asiantuntijoiden ja päättäjien kesken siitä, mitä kunnan tulisi tehdä sotekiinteistöjen kanssa. Hollolan kunnan suorassa omistuksessa oli sote-kiinteistöjä 11 osoitteessa, joiden tasearvo ilman tulevaisuuden korjausinvestointeja oli 9,3 milj. euroa. Kunnassa tiedostettiin riski tyhjiksi jäävien tai korjauskelvottomiksi todettavien kiinteistöjen osalta.

Selvityksessä todettiin, että suurin osa sote-kiinteistöistä oli tilojen, sisäilmaongelmien ja tarpeenosalta epäkuranttia. Terveyskeskuksen todettiin olevan laajan peruskorjauksen tarpeessa. Syksyn 2017 selvittelyjen ja riskianalyysin pohjalta kunnassa päädyttiin luopumaan suurimmasta osasta sote-kiinteistöjä.

Terveyskeskuksen osalta päädyttiin uudisrakennukseen, koska peruskorjauksen hinta olisi noussut lähelle uudisrakentamisen tasoa ja varmuutta sisäilmaongelmien poistumisesta ei ollut. Myös tilatehokkuus ja toiminnallisuus puolsivat uudisrakentamista. Eri rahoitusvaihtoehdot punnittiin tarkoin.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä piti tärkeänä säilyttää Hollolassa julkisen palveluntuottajan asema. Uuden sote-keskuksen rakentamispäätökseen liittyi myös kunnan voimakas ikääntyminen ja Hyvinvointikuntayhtymän senioriasumisratkaisuhin kunnalle asettamat odotukset. Vanhan terveysaseman tilalle rakentuukin osana kiinteistöpäätöksiä 100 matalan kynnyksen senioripalveluasuntoa tarjoava seniorikampusalue.

Kiinteistöpäätöksiä tehdessä kunta kuuli useaan otteeseen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän asiantuntijoita. Yhtymän hallitus teki 2.10.2017 päätöksen uudistuvasta maakunnallisesta palveluverkosta, jossa on mainittuna 5-6 laajan tason hyvinvointiasemaa ja jokaisessa kunnassa vähintään yksi perustason hyvinvointikeskus. Hollolan kohdalla kyse oli laajan palvelun asemasta, joka palvelisi myös läntisen toiminta-alueen asukkaita. Ministeriöltä anottiin rakennushankkeelle poikkeuslupa, jonka ministeriö katsoi tarpeelliseksi ja myönsi sen.

Suunnitteluhanke käynnistyi keväällä 2018. Suunnittelutyötä tehtiin yhteistyössä ja rinnan Lahden Nastolan sote-keskuksen valmistelun kanssa teettäen osin myös yhteisiä kilpailutuksia. Hankkeeseen on varattu 2019–2021 talousarviossa yht. 14,5 M€. Tarjousten pohjalta kustannusarvion voidaan olettaa alittuvan.

Toimittaja Uusikallio (ESS 17.11.2019) toteaa kunnan betonoineen kiinteistö päätöksellä sote-palvelunsa. Hollolan kunnalla ei ole järjestämisvastuuta sote-palvelujen osalta, vaan se on siirtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle 1.1.2017. Kunta ei siis päätä palvelujen tuottamisesta (kuka tuottaa) tai palveluverkosta (missä tuotetaan). Tämä riski on otettu huomioon riskianalyysissa ja sote-keskuksen suunnittelutyössä muun muassa tilojen muutosmahdollisuuksien osalta. Hyvinvointikuntayhtymän johto ja asiantuntijat ovat olleet kaikissa vaiheissa arvioimassa hankkeen kiireellisyyttä, sijaintia ja palvelujen tilatarpeita.
​
Sote-kustannuksissa korostuu usein epäsuhta karanneiden erikoissairaanhoidon kulujen ja säästöissä rypevän perusterveydenhuollon välillä. Kyse on tunnistetusta ”ikuisuusongelmasta”, jonka syyn tietävät monet mutta silti vain oireita hoidetaan. Uusi Hollolan sote-keskus on harkittu satsaus juurisyyhyn -  perusterveydenhuoltoon, jonka tulee olla niin Suomen kuin maakunnankin kuntalaisten sote-palveluiden vankka kivijalka.
 

Ikääntyminen on merkki yhteiskunnan kehittymisestä ja onnistumisesta. Samalla se on lähes ainoa asia, jonka varmuudella tiedämme niin päätöksenteossa kuin henkilökohtaisessa elämässämme. Keskusteluissa korostuu silti liikaa ikärakenteen muutoksen negatiivinen vaikutus taloudelle. Vaikka useat meistä ymmärtävät yhtälön - huolen huoltosuhteesta ja hyvinvointipalveluiden rahoittamisesta niin ikääntymisen arvo yhteiskunnalle jää usein huomioitta. Tarvitsemme suhtautumisen muutosta koko ikääntymisprosessiin.

Ikääntyvät tarjoavat yhteiskunnalle taloudellista ja sosiaalista pääomaa. On tyypillistä, että matkailun edistämiseen kohdennettuja määrärahoja ja toimenpiteitä perustellaan tapahtumien tuomalla kassavirralla mutta onko kukaan laskenut eläkeläisten valintojen vaikutusta?  Mitkä olisivat esimerkiksi matkanjärjestäjien, torimyyjien, teattereiden tai konserttien tuotot ilman eläkeläisryhmiä? Millaisia työllisyysvaikutuksia väestön ikääntymisellä on vaikkapa sote-alan palveluita tuottavissa yrityksissä?

Olen viime aikoina havainnut positiivista kehittämisen kapinaa ikäihmisten palveluissa. Asiakkaat ja omaiset vaativat palveluiden parempaa laatua, toimivampaa teknologiaa ja käytettävämpiä apuvälineitä. Ei ole oikein, että ikäihminen luulee olevansa tyhmä älyteknologian kanssa, sillä vika on enemminkin pieleen mennessä laitteen suunnittelussa.
Aktiivisuustason ylläpito edellyttää parempaa ymmärrystä. Ikääntyminen on ihmisen ainoa elämänvaihe, josta muilla ikäryhmillä ei ole aikaisempaa kokemusta. On näin ollen mahdotonta kuvitella, että nuorempi polvi osaisi automaattisesti tehdä oikeanlaisia ratkaisuja. Tarvitaan tiiviimpää keskusteluyhteyttä. Emme voi laittaa ikääntyvien toiveita omiin taskuihimme.

Ikääntyvien sosiaalisen pääoman arvottaminen on vielä vähäistä. Kulttuuriperinne, juuret ja kokemustieto ovat esimerkkejä sosiaalisesta pääomasta. Sitä on myös kyky luoda luottamusta ihmisten välille, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Tietämys yhteiskunnan ylä- ja alamäestä vuosien aikana tuo mukanaan kokemusta, jota muilla ei ole. 

Maakunnat ja kunnat käyvät jo nyt kovaa kilpaa yrityksistä ja työikäisistä. Entä ikääntyvät? Mikseivät hekin olisi haluttuja asukkaita kunnissa. Kun näin toivottavasti on, on syytä panostaa kaavoitukseen, vapaa-aikatoimeen sekä palveluiden tarjontaan. Pitovoimaa ovat myös oman kunnan monimuotoiset asumismahdollisuudet. Ikääntyneiden näkeminen haluttuina kuntalaisina voi oleellisesti jarruttaa muuttoliikettä alueelta. Entä mikä onkaan isovanhempien asuinpaikkakunnan merkitys kiireisten ja hoitoapua tarvitsevien, työssäkäyvien perheiden valinnoissa?

Tulevissa eduskuntavaaleissa ikääntyvien ääni on merkityksellinen. Lisäksi on jo nyt nähtävissä, että harrastus-, kansalais- ja järjestötoiminta on vilkastunut. Myös vapaaehtoistoimijoiden määrä on kasvussa. Ikääntyvien näkeminen Suomen uutena Nokiana voi myös muuttaa poliittisen päätöksenteon päämäärää mahdollisuuksien näkemiseen uhkakuvien sijaan.

Hallituksen budjettiriihestä kantautui huolestuttavia uutisia: työllisyyskokeilut olisivat loppumassa. Se olisi monella tavalla huono asia.

Maamme hallitus on tehnyt määrätietoisesti työtä työllisyysasteen parantamiseksi. Se on monella tavalla hyvinvointiyhteiskunnan jatkumisen peruspilareita. Kaikki ne keinot, jotka edistävät työtä, työn tekemistä ja sen teettämistä tulee ottaa käyttöön. Työllisyyskokeiluista on saatu ympäri maata hyviä kokemuksia ja niiden piirissä on ollut noin 40 000 asukasta. Kokeilujen ytimessä on ollut valtion te-hallinnon ja kuntien voimavarojen tehokas yhdistäminen. Kokeilujen aikana pitkäaikaistyöttömien määrä on pudonnut neljänneksellä ja alle 25- vuotiaiden työttömien määrä viidenneksellä. Erityisesti hyviä kokemuksia on Pirkanmaalla.  Alku on siis ollut hyvä, mutta vielä paljon enemmän tarvitaan.

Myös kokeilujen piirissä olleiden kokemukset ovat olleet hyviä, kokeilut ovat lisäksi saaneet kannatusta yli puoluerajojen. Estettä ei siis ole jatkaa hyvää polkua. Poliittisen päätöksenteon tehtävänä ei ole vaikeuttaa millään tavalla ihmisten arkea. Tarvitaan siis päätös kokeilujen jatkamisesta ja onkin erinomaista, että kansanedustaja Satovuori aikoo tehdä asiasta aloitteen.

Työllisyyskokeilut liittyvät oleellisesti myös maakuntauudistukseen. Sen aikomuksen a on siirtää työllisyyden hoito maakunnalle, joka sekin on monisyinen asia. Kehyskuntaverkosto, jonka puheenjohtajana toimin, otti asiaan kantaa viime keväänä. Kannanoton mukaisesti kuntien mahdollisuus työllisyyden hoitoon tulee jatkossakin turvata. Maakunnan tulee voida siirtää järjestämisvastuu yhdelle tai useammalle kunnalle/kaupungille, jolla on riittävät taloudelliset ja muut voimavarat näiden tehtävien hoitamiseksi. Maakunta voisi myös jakaa järjestämisvastuun kunnan tai kuntien kesken, mikäli se on tarkoituksenmukaista. Nämä valtiolta maakunnalle siirtyvät tehtävät tulee rahoittaa rahoitusperiaatteen mukaisesti kokonaan valtion varoista. Myös suuret kaupungit ovat lausuneet asiasta samansuuntaisesti. 

Huomion arvoista mahdollisessa työllisyyden siirrossa maakunnille on, että työmarkkinatuen kuntaosuus olisi kuitenkin edelleen maksettava vaikka konkreettiset mahdollisuudet vaikuttaa työllisyyden hoidon asioihin olisivat kunnissa heikot.

Työllisyyden ja kasvupalveluiden kokonaisuus on tärkeää myös Päijät-Hämeen osalta, sillä monilla kunnilla on jo nyt tehokasta omaa toimintaa. Tästä mainintana kotikuntani Hollola, jossa työttömyys on ollut pitkään maakunnan alhaisin. Hyvä työllisyys kasvattaa kunnille elintärkeitä verotuloja ja vähentää palveluiden tarvetta. Kasvupalvelukokonaisuudesta keskustelu on maakunnassa vielä olematonta, mutta se on otettava työjärjestykseen piakkoin. Myös mahdollisen, kaupunginjohtaja Myllyvirran aikanaan esittämän, allianssimallin selvitys olisi hyvä käynnistää. Allianssimallissa kunnat voisivat edelleen osallistua työllisyyden hoitoon yritysten kanssa maakunnan toimintakentässä.

Olen kirjoittanut poliittisten vuosien aikana yli sata blogia mutta en ole koskaan kirjoittanut niin henkilökohtaisesta aiheesta kuin tämä on. Rivien kirjoittaminen kesti pitkään ja ajatus sen julkaisemisesta vaati lopulta runsaasti rohkeutta. On monen muun asian ohella pelottanut myös, koetaanko blogi poliittisten irtopisteiden hankemisena. Monet asiat nimittäin koetaan - ne vilpittömätkin näin vaalien alla. Kirjoitan tämän silti. Ja julkaisen tämän silti.

Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Päivän teema kulkee otsikon lauseella: "jokainen henkäys on muistutus toivosta". Se on tyhjentävästi ajateltu. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin, keinoja on aina olemassa.

Olen pohtinut itsemurhaan johtavia syitä paljon. Uskon, että juuri tuolla hetkellä juuri toivo unohtuu. Se on minun teoriani, koska parempaa olen ole keksinyt.

Joskus, oikein valtavan väsyneenä lapsien valvottaessa vauva-aikoina, olen jopa ymmärtänyt miltä se tyhjä ja toivoton tila tuntuu - kun ei millään meinaa jaksaa. Nyt siitä jo uskaltaa puhua mutta neuvolassa sitä ei koskaan kehdannut sanoa ääneen. Pieni määrä unta, piristävä ystävän soitto ja uusi päivä teki pelkän ajatuksen mustasta aukosta pelottavaksi - miten saatoin niin ajatella?

Oman teoriani mukaan siis itsemurhaan johtaa musta hetki, jolloin tuntuu, ettei maailmassa ole mitään eikä ketään minulle. Ei ole toivoa, ei ole läpipääsyä. Mutta itsemurha ei silti aina tarkoita halua kuolla.

Olen kokenut jo kauan sitten oman lähiomaiseni itsemurhan. Se on omaiselle tyly, lopun elämää kestävä isku vasten kasvoja. Lapselle se on myös konkreettinen osoitus elämän peräseinän näkemisestä - olet sukupolven ketjussa seuraava.

Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Niin paljon syytöksiä mutta niin vähän vapautusta niistä. Tapahtuneen prosessointi on kestänyt vuosia ja sisältänyt polun häpestä yksinäisyyteen, täydelliseen kieltämiseen, vihaan, katkeruuteen ja lopulta useinkin läikähtävään ikävään omien lapsien kasvua seuratessa. Silloin aikanaan ei yhteiskunnan verkoilla ollut keinoja auttaa tilanteen purkamisessa eikä ehkä riittävästi ymmärrystäkään. Nyt olen ollut jo pitkään prosessini siinä pisteessä, että pystyn puhumaan tapahtuneesta, myötämään sen ja tukemaan muita. Vaikkei tarvetta sattunutta korostaa olekkaan.

Kun pohdin asiasta kirjoittamista, tulin lopulta tulokseen, että heidän - meidän pitää puhua. Meidän, joilla on kuuluva ääni, mahdollisuus, asema ja ihmisiä, jotka kuuntelevat. Se on erittäin tärkeää, jotta asian ympärillä oleva häpeän tai pelkojen verkko ei olisi niin peittävä. Asia jakautuu moneen: itsemurhien ehkäisy ja sen tehneiden omaisten tukeminen.

Monet toimijat tekevät tärkeää työtä omaisten tukemiseksi, järjestöillä on asiassa valtavan iso rooli. Tarvitaan edelleen eri tahojen koordinointia, matalan kynnyksen vertaisryhmiä ja oikea-aikaista kriisiapua. Ennen kaikkea resursseja.

Toisaalta meidän, jolla on mahdollisuus vaikuttaa teoilla mielenterveysongelmien ehkäisyyn tai itsemurhien vähentämiseen sekä omaisten tukemiseen, pitää niin myös tehdä. Siksi on tärkeää puhua ja tehdä.

Olenkin erittäin iloinen, että hallituksessa on ministeri Saarikon johdolla lähdetty valmistelemaan mielenterveysstrategiaa. Useat järjestöt, yhdistykset ja asiantuntijat ovat antaneet tieto-taitonsa työlle. Strategian tueksi hallitus laatii oman mieenterveysohjelmansa, jossa määritellään hallituskauden mielenterveyspoliittiset painopisteet, toimeenpanon keinot ja välineet sekä seuranta. Mielenterveyspoltiiikan asema tulisi ehdottomasti rinnastaa esimerkiksi tasa-arvotyön- ja politiikan tasolle. Niin laajasta ja poikkihallinnollisesta asiasta on kyse. Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on ehdottanut jo pitkään myös itsemurhien ehkäisyohjelmaa Suomeen.

Maailman terveysjärjestö WHO:n tuore raportti nostaa esiin itsemurhien ehkäisyn tärkeyden. Se pitää saada kansalliseksi tavoitteeksi. Suomen itsemurhakuolleisuus on edelleen pohjoismaiden suurin. Runsaan inhimillisen kärsimyksen lisäksi itsemurhien vuosikustannukset ovat noin miljardi euroa. Itsemurhan tekee vuosittain tuhannet ihmiset ja sitä yrittää noin 20.000 ihmistä. Itsemurhan tehneiden tai sitä yrittäneiden omaisia ja läheisiä on siis kymmeniä tuhansia.

Tanskassa ja Norjassa on saatu hyviä tuloksia itsemurhien vähentämisessä, joten ne ovat hyviä osoituksia kansallisen ohjelman merkityksestä ja vaikutuksesta. Myös Skotlannissa on onnistuttu vähentämään itsemurhia lisäämällä esimerkiksi sairaanhoitajien ja poliisien koulutusta siitä, kuinka itsemurha-aikeita voidaan tunnistaa ja ottaa puheeksi.

Meistä jokainen voi osaltaan tukea myös lähipiirissä saman kokeneiden toipumista. Sanoja ei useinkaan tarvita, korvat riittävät. Toisaata on tärkeää, että kysymme välillä "mitä Sulle oikeasti kuuluu?". On tärkeää havahtua hiljentyneeseen kaveriin. Melkein jokainen meistä tietää jonkun, jota omaisen itsemurha on kohdannut. Tukeminen on tärkeää myös, koska oman vanhemman itsemurha kolminkertaistaa lapsen riskin omaan itsemurhaan.

Maaret Kallio kirjoitti kauniisti: " Toivo syntyy siitä, että joku uskaltaa astua toisen toivottomuuteen. Avun hakemisen tai omasta pahasta olosta kertomisen hetki on ratkaiseva. Silloin ihminen kurottuu vielä toivoon, siihen, että asiat olisivat paremmin".