Päijät-Hämeen Liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen nosti esiin (ESS 14.8.2020) vahvan huolensa maakuntamme tilanteesta koskien Euroopan Unionin rakennerahastovarojen jakoa. Käynnissä on uuden ohjelmakauden (2021 – 2027) varojen jakosuhteesta päättäminen Suomen maakuntien välillä.
 
Jakosuhteesta ja sen selvästä epäoikeudenmukaisesta jaosta on väännetty virkamiestasolla kauan ja erityisesti tänä keväänä. Nyt asia on siirtynyt poliittiseen päätöksentekoon elinkeinoministeriöön. On ilmeinen vaara, ettei varojen jakosuhde tule muuttumaan. Jos ja kun Päijät-Hämeen saamat varat aluekehitykseen ovat edustajillemme tärkeitä, pitää tahdon näkyä nyt. Asiassa tuskin on ideologisia eroja, sillä edustajillemme maakunnan resurssien turvaaminen on oleellinen edunvalvonnallinen asia.
 
Kyse on oikeudenmukaisuudesta. Jo vuosia jättiosa aluekehitysvaroista on valunut Itä- ja Pohjois-Suomen kasvukeskuksiin, ja Etelä-Suomen maakunnat ovat jääneet huutamaan tuuleen. Kuten kehittämisjohtaja Nieminen totesi, Päijät-Häme on kuluvalla ohjelmakaudella saanut em. varoja 18 euroa per asukas, kun Lappi on saanut 106 euroa ja Kainuu 98 euroa per asukas. Summissa on merkittävä ero. Apua Päijät-Hämeeseen ei ole luvassa myöskään Euroopan Unionin pelastuspaketista, sillä valtaosa näistäkin varoista lipuu em. kriteerillä pohjoiseen.
 
Perinteisenä maakuntien välisenä rahanjaon perusteena käytetty, ”harvaanasuttujen alueiden” –kriteeri vaatii päivitystä paitsi maakuntien välisen epäsuhdan korjaamisen myös niiden todellisen sosioekonomisen tilanteen vuoksi. Tosiasiallisesti pohjoisessa ja idässä em. varoja on myönnetty esimerkiksi yliopistoihin, korkeakouluihin, kehittämisyhtiöihin sekä infrastruktuuriin. 
 
Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Satakunnan kaltaiset maakunnat ovat jääneet aluekehityksessä jälkeen monen idän ja pohjoisen maakunnan kehityksestä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aluekehitysvarat ovat keskeinen resurssi tämän epäsuhdan korjaamiseen. Lisäksi maakuntaamme haastavat syvät sosiaaliset ongelmat. Jos esimerkiksi maamme hallituksen työllisyystavoitteita edes yritetään realistisesti toteuttaa, on tähän saatava lisää resursseja. Maakunnan kuntien kirstut ovat tyhjiä ja monella kriisikunnan kriteerit ovat täyttymässä seuraavina lähivuosina. Apua kuntarahoituksesta ei ole.
 
Aluekehityksen kansallinen tilanne on siis muuttunut oleellisesti mutta kriteereitä ei ole päivitetty. Kriteerit, joilla rahanjakoa on tehty useiden vuosien aikana, ovat vaarana olla määrittämässä sitä myös nyt. Rahanjakoa on katsottava aluekehityksen tunnuslukujen ja faktojen perusteella. Seuraavan kerran asiaan voi hakea oikeudenmukaisuutta vasta 5 - 6 vuoden kuluttua.  Kyseessä on maakuntien aluekehitysraha, ei idän ja pohjoisen ansaittu pysyväisetu.
  
Rakennerahastojakoa on leimannut poliittisten päättäjien vaikeneminen. Virkamiehet ovat esittäneet huoltaan ja muutostarvetta EU-rahojen jakoon, mutta missä ovat Hämeen edustajien huolet ja ennen kaikkea toimet? Asialla on kiire, sillä elinkeinoministeriö tekee päätöksensä alkusyksystä. Vääntötukea luulisi löytyvän muista ruostevyöhykkeen maakuntien edustajista.

​Keskustelu raidelinjauksien parissa on käynyt viime kuukausia kuumana. Keskeinen tunnistettu huoli on paitsi Suomen sisäisen, yhtenäisen vision puuttuminen mutta myös paikallistasolla itäradan voimakas lobbaaminen, joka toteutuessaan vähentäisi oleellisesti nopeiden kaukoliikenteen junien (InterCity ja Pendolino) pysähtymistä Lahdessa. Tämä tekisi paitsi oikoradan investoinnin mitättömäksi, olisi myös turmiollinen koko Lahden seutukunnalle. Etuna Päijät-Hämeelle tällä hetkellä on, ettei idässä ole kyetty kuitenkaan muodostamaan selkeää yhtenäistä kantaa itäradalle, vaan esillä on myös kaksi kilpailevaa linjausta.

Itärataa ei voi perustella kustannusnäkökulmista. Tällä hetkellä itäradan kustannusarvio Porvoo-Kouvola välillä on 1,7 mrd., ja Porvoo-Kotka-Hamina-Luumäki välillä 2,8 mrd. Samaan aikaan koko Suomen rautatieväyläverkko on päässyt rapistumaan sen kunnossapidon niukkojen resurssien seurauksena. Yksin päällystettyä, valtion ylläpitämää tietä on Väylän tilastoissa noin 55 000 kilometriä. Kahteen huonompaan luokkaan kuuluu liki 8000 kilometriä. Kaikkein huonoimmassa luokassa on liki 4000 tiekilometriä, joka tarkoittaa, että niillä liikkuvien omaisuus on varassa. Korjausvelkaa koko väyläverkolla (tiet, radat, vesiväylät) on yhteensä ollut noin 2,5 miljardia viime vuonna. On varsin yksiselitteistä, että järkevintä on nykyisten maanteiden ja rautateiden runkoverkoston kehittäminen.

Vähäpätöinen vaikutus itäradan toteutuessa ei olisi myöskään Venäjälle liikennöivän Allegron siirtyminen uudelle radalle. Päijäthämäläisten lisäksi haittaa tästä olisi Tampereen suunnasta Venäjälle ja Venäjältä matkaaville, jotka joutuisivat koukkaamaan päärataa pitkin pääkaupunkiseudun kautta. Tämän vuoksi Hämeen molemmat maakunnat näkevät nykyisen pääradan kehittämisen tärkeänä yhteisenä edunvalvonta asiana.

Oikaisua pääradalta Kouvolaan on vaikea perustella millään tavalla. Matka-ajoissa ei ole eroa, sillä Kouvolasta Kuopioon sekä Joensuuhun kulkevilla radoilla on pitkiä, maksiminopeudeltaan 140 km/h olevia rataosuuksia. Matalat nopeusrajoitukset johtuvat matkan varrella olevista tasoristeyksistä, sähköistyksen toteutustavasta ja ratageometriasta. Rataosuus on lisäksi pääsääntöisesti yksiraiteinen. Merkittävämpi vaikutus ja hyöty saavutetaan Savon ja Karjalan radan peruskorjauksella. Tämä on maakuntamme kannalta keskeinen viesti.

Raideratkaisuissa eletään tällä hetkellä kriittisiä hetkiä. Päijät-Hämeen eri toimijoiden tulee puolustaa yksituumaisesti nykyisen pääradan kehittämistä sekä sen osaksi tulevaa lentorataa. Lentorata mahdollistaisi puolen tunnin matka-ajan Lahdesta lentokentälle, jolla on iso merkitys esimerkiksi pääradan liittyessä kaukojunaliikenteeseen.

​(Kuva: Jaana Martikainen)

Yksityisautoilu on noussut vaalikevään keskusteluaiheeksi osana puolueiden ilmastotavoitteita. Ilmastonmuutos on kiistämätön ja vakavasti otettava uhka mutta sen kunnianhimoisessakin torjunnassa on oltava realisti ja tunnistaa erilaiset kansalaisten elämäntilanteet.

Yksityisautoilu on suurelle osalle suomalaisista elinehto ja se kuuluu suomalaiseen arkeen: kauppamatkat, harrastukset, työssäkäynti ja koko liikkuminen perustuu pitkälti siihen. Monilla kaltaisillani lapsiperheellisillä kahden auton omistaminen on yksinkertaisesti pakollista. Haja-asutusalueella auto on niin ikään välttämättömyys, vaikka asuisi kirkonkylässä palveluiden äärellä. Niinpä meidän on löydettävä keinot, joilla vähennetään liikenteen päästöjä ja rakennetaan pitkien välimatkojen Suomea päästöttömämmäksi ilman kohtuutonta lisäkulurasitusta.

Liikenteen osuus on noin viidennes Suomen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä ja noin 40 prosenttia päästökaupan ulkopuolelle jäävän sektorin päästöistä. Autoilun päästöjen leikkaaminen on tärkeä tavoite mutta on epärealistista ajatella, että esimerkiksi sähköautojen hankkiminen olisi mahdollista kaikille nopeallakaan aikataululla. Teknologian kehittyminen toki tuo mukanaan varmasti halvempia sähköautoja.

Autoverotusta on uusittu osauudistettu vuosien varrella usein. Polttoaineveroa on korotettu usein. Ajoneuvoveroa on korotettu kolmasti, autoveroa on korotettu kahdesti ja nyt vuorostaan käynnissä on porrastettu alennus. Jokainen muutos on sotkenut automarkkinat. Ailahteleva päätöksenteko on aina myrkkyä kaupalle kuin kaupalle, jossa katteet ovat pieniä. Autoalan liikevaihto on reilut 17 miljardia euroa vuodessa, joten sen merkitystä tai työllistämisvaikutuksia ei pidä vähätellä.

Auton hankintahinnan laskulla on merkitystä myös kotitalouksien autovelkojen suuruuteen. Onkin järkevää, että uusien autojen verotus siirretään kokonaan autonhankinnan verotuksesta päästöjen verotukseen. Näin on järkevää toimia myös työsuhdeautojen verotusarvossa. Yksi ratkaisu olisi uusien autojen autoveron poisto, joka jouduttaisi autokannan uusiutumista ja täten vaikuttaisi päästöjen määrään.

Autoa tarvitsevalla taas on oltava mahdollisuus ja taloudellisia kannusteita valita biokaasu, sähkö tai kestävästi tuotettu biopolttoaine. Yhteiskunnan tukia tuleekin suunnata niin, että niillä voidaan edistää kaikkien tuloluokkien mahdollisuuksia ilmastotekoihin.

Yksityisautoilun tukeminen ei tietenkään poissulje joukkoliikenteen kehittämistä. Päinvastoin, joukkoliikenteen sujuvuudessa on vielä runsaasti tekemistä ja on selviä, että suurissa kaupungeissa tulee satsata joukkoliikenteeseen. Tulevaisuudessa näkymää voisi olla myös yhteiskäyttöautoilla ja muilla liikkumisvälineillä, joita nykyinen autovuokraus ei tarjoa. Lisäksi raideliikenteen ja sen runkoverkon kehittäminen on tärkeää, jotta juna olisi ajallisesti aina ylivoimainen vaihtoehto keskuskaupunkien välillä esimerkiksi lentämiseen nähden. Tämä tukisi myös teollisuuden logistiikkaa ja kuljetuksen päästöjen vähennystä.

Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei siis pidä vähätellä mutta keinojen tulee olla realistisia eivätkä ne saa kohtuuttomasti rasittaa yksittäisiä kotitalouksia tai heidän arjen sujuvuutta. Usein valinnat eivät ole omasta halusta kiinni. Suomi pyörii kumipyörillä nyt ja tulevaisuudessa.
  
 

Viime päivinä on käyty keskustelua ikääntyvien hoidosta ja hoitajien työoloista – vihdoin. On erinomaista, että kaikki puolueet ovat tilanteesta huolissaan.

Vanhustenhuollonpalveluissa on vakava ongelma ja sen haltuunotossa ovat käsillä viimeiset hetket. Ikuisen riitelyn sijaan tarvitaan osaavia ja yhteistyökykyisiä päättäjiä.

Mediassa on puhuttu hoitajamitoituksesta ja siihen liittyvistä desimaaleista. Pitkän linjan ammattilaisena ja iäkkään omaisen hoitajana on pakko sanoa, ettei ikääntyneiden laadukasta hoitotyötä turvata yhdellä kiveen hakatulla desimaaliluvulla.

Yksittäisen desimaaliluvun laskentakaavan ongelma on, ettei se kuvaa esimerkiksi, sitä kuinka paljon ikääntyvät tarvitsevat juuri kyseisessä hoitolaitoksessa apua, mikä on muistisairaiden osuus, onko heillä kiireellisesti hoidettavia sairauksia, onko asiakkaita saattohoidossa. Siitä ei myöskään selviä, millainen osaaminen yksikön hoitotyöntekijöillä on, kuinka moni on sijainen tai onko yksikössä esimiestä, sairaanhoitajaa, tai kuntoutus- tai tukipalveluhenkilöstöä. Tämän vuoksi yksi kiveen hakattu luku ei riitä. Tällöin minimistä tulee helposti maksimi eikä vaihtelevia tilanteita oteta huomioon. Hoitajamitoituksen saaminen lakiin on tärkeää mutta sen tulee kuvata todellisuutta.

Median huomiossa ovat olleet viime aikoina yksityiset toimijat ja aivan syystä. Epäkohtiin on puututtava kovemmilla sanktioilla kuin tällä hetkellä laki antaa myöden. Ikääntyvät ansaitsevat tulla laadukkaasti hoidetuksi riippumatta hoidon toteuttajasta. Yksityiset eivät silti ole aina automaattisesti huonoja ja julkiset hyviä. Ongelmia on molemmissa.

Julkisen toimijan tulee olla vahva perusmuuri, jota yksityiset toimijat, järjestöt ja yhdistykset hallitusti täydentävät. Tähän uusi maakunta- ja soteuudistuksen lainsäädäntö tulee antamaan huomattavasti paremmat lähtökohdat, kuin tilanne nyt on. Tällä hetkellä julkinen sektori ei ole kaikin osin vahvalla pohjalla ja kuntakohtaisia eroja on esimerkiksi palveluiden saatavuudessa. Iso ongelma usein on myös palvelujen kilpailutus- ja hankintaosaaminen.

Nykyinen hallitus on tehnyt hankintalain, joka mahdollistaa ensimmäistä kertaa laadun käyttämisen kilpailutuksen kriteerinä. Silti monissa tapauksissa kilpailutuksen kriteeri on pelkkä hinta tai se on selkeästi laatua suuremmalla painotuksella. Tätä ei voida perustella millään muulla kuin ymmärtämättömyydellä. Kelan lasten vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen pieleen mennyt kilpailutus on tästä hyvä esimerkki.

Keskeinen asia on myös vahvempi valvonta. Tällä hetkellä yksityisten toimijoiden toiminta on luvanvaraista, toisin kuin julkiset. Viranomaisilla ei ole tietoa, kuinka monta julkista toimintayksikköä maassa tarkasti ottaen on. Tilanne muuttuisi, mikäli eduskunnassa hyväksyttäisi palveluntuottajalaki, joka tuo samat säännöt lupien, valvonnan ja toimintaedellytysten kohdalla niin yksityisille kuin julkisillekin. Tällä hetkellä myös esimerkiksi kuntayhtymä toimii niin palveluiden tuottajina kuin valvovana viranomaisina ulkoistetuille palveluille. Tilanne on absurdi.

Soteuudistuksessa tärkeintä on nostaa monin eri tavoin asiakas keskiöön. Tällä hetkellä esimerkiksi hoitopaikan valitsee usein joku muu kuin asiakas itse. Uudessa lainsäädännössä valta on asiakkaalla. Tähän liittyy luonnollisesti tarvittaessa asiakasohjauksen tuki. Kun asiakkaalla (tai hänen omaisillaan) on mahdollisuus äänestää palveluissa jaloillaan, alkaa muutosta toiminnassa tapahtua. Sama koskee hoitajia. Jos hoitajien työoloihin ei vihdoin kiinnitetä huomiota, niin päättäjien kuin työnantajienkin tahoilta, he lähtevät.

Soteuudistusta on yritetty tehdä maahamme yli 10 vuotta kuuden eri hallituskokoonpanon turvin. Meidän pitää päästä vihdoin eteenpäin.

Maksuhäiriöisten suomalaisten määrä on ollut jatkuvassa kasvussa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2017 Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan yli 375 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä. Joka kymmenennellä nuorella oli niin ikään maksuhäiriömerkintä.  Suomalaiset kotitaloudet nostivat myös alkuvuonna 2018 aiempaa enemmän vakuudettomia kulutusluottoja ja kotitalouksien velkaantuminen on viime aikoina kasvanut voimakkaasti. Kulutusluotoista etenkin vakuudettomien pienlainojen, niin sanottujen pikavippien, suosio on herättänyt lisääntyviä huolia ylivelkaantumisesta. 

Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa saajansa elämää monella tavalla. Merkintä poistaa luottotiedot jopa 3 - 4 vuodeksi vaikeuttaen muun muassa asunnon, työn ja vakuutusten saamista. Maksuhäiriömerkinnällä saattaa olla myös merkittävä syrjäytymistä aiheuttava vaikutus ja sen vuoksi ylivelkaantumisen ja sitä kautta maksuhäiriömerkintöjen ehkäisy on tärkeää. 

Oikeusministeri Häkkänen on tarttunut ylivelkaantumiseen ja ns. pikavippien koroihin tiukalla otteella. On selvää, että koko yhteiskunta hyötyy valmisteilla olevasta, ylivelkaantuneiden velkajärjestelylaista ja muista velkojen järjestelykeinoista. Sen välittömänä hyötynä ovat sosiaalitoimen menojen pieneneminen, tarpeettoman ja tehottoman perinnän sekä harmaan talouden väheneminen.

Myös ylipaisuneiden korkojen suitsiminen on ehdottomasti otettava tiukkaan otteeseen. Vuonna 2017 kuluttaja-asiamies vertasi luotonantajarekisteriin merkittyjen pikaluottoyritysten vuosikorkoja. Todelliset vuosikorot noin 2 000 euron suuruisissa luotoissa olivat 30 prosentin ja 446 prosentin välillä. Otannassa oli 21 verkkosivustoa. Nykyisin alle 2000 euron luotoissa viitekorkoon sidottu korkokatto on 50 prosenttia.

Korkokatosta tehty sääntely puri ongelmaan osin mutta tilalle tulivat yhä suuremmat lainat, jotka jäävät korkokaton ulkopuolelle. Nyt valmisteilla oleva lainsäädäntö pyrkii vaikuttamaan juuri näihin. Lisäksi on havaittu, että ns. pikavippimarkkinoilla on yleistynyt nostopalkkioiden periminen. Tämä aiheuttaa sen, että kuluttajat maksavat tosiasiallisesti suurempaa vuosikorkoa, kuin on ilmoitettu.  Lainsäädäntö laahaa siis usein liian myöhässä nopeasti muuttuvassa bisneksessä.

Viime aikoina on väläytelty yhtenä keinona myös positiivisen luottotietorekisterin perustamista. Sellainen puuttuu EU-maista ainoastaan Suomesta, Tanskasta ja Ranskasta. Muualla on todettu, että positiivinen luottotietorekisteri ehkäisisi tehokkaasti ylivelkaantumista, sillä kun sen myötä lisäluoton saaminen vaikeutuu, jos entisiä luottoja on jäljellä merkittävissä määrin tuloihin ja omaisuuteen nähden.

Lainsäädännöllisten uudistuksien lisäksi vastuullisen taloudenhoidon opetus on tärkeää maksuongelmien ennaltaehkäisyssä. Nuorten kohdalla koulut ovat keskeisessä roolissa mutta nuorille pitäisi myös kotona kertoa vastuullisesta rahankäytöstä ja siitä, mitä maksuhäiriömerkintä käytännössä tarkoittaa. Vaikka alaikäiset ovat  vähemmistössä ulosottotilastoissa, heitä on nytkin toista tuhatta ulosoton asiakkaina. Itsenäisen elämän aloittaminen velkavaikeuksissa voi olla hankalaa, sillä useat arjen asiat vaativat kunnossa olevia luottotietoja. Ilmiselvä ongelma on, että nuoret eivät tiedä toimijoista, keiden puoleen he velkavaikeuksissaan voisivat kääntyä.

Kuntien tarjoamalla talous- ja velkaneuvonnalla on keskeinen rooli velkakierteen estämisessä ja sen vuoksi kunnille pitäisi saada riittävästi resursseja nopeaan ja matalan kynnyksen neuvontaan. Ongelmana tällä hetkellä on, että avunsaajat ovat Suomessa hyvin eriarvoisessa asemassa. Kun joillain paikkakunnilla neuvontaan pääsee parissa vuorokaudessa, saattaa toisaalla jonotus kestää yli 150 päivää. Talous- ja velkaneuvontapisteet ovat lisäksi yleisesti hyvin haavoittuvaisia ja niissä saattaa olla vain yksi tai kaksi virkailijaa. Ministeri Häkkänen on luvannut, että vuonna 2019 ylivelkaantuneiden aseman parantamiseksi tuomioistuimille osoitetaan 2 miljoonan euron lisämääräraha velkomusasioiden joutuisaan käsittelyyn. Ulosottolaitokselle lisätään miljoona euroa velallisten neuvonnan tehostamiseen.

Ylivelkaantumisella on kauaskantoisia seurauksia. Ylivelkaantumiseen liittyvillä taloudellisilla huolilla on todettu olevan yhteys mielenterveyden häiriöihin ja myös fyysiseen sairastavuuteen, työkyvyttömyyteen sekä ongelmiin parisuhteessa ja sosiaalisessa elämässä. Ylivelkaantumisen ylisukupolvistavista vaikutuksista tiedetään vähän, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu perheen vaikean taloudellisen tilanteen vaikuttavan selkeästi lasten hyvinvointiin. Tämän vuoksi ylivelkaantumisen ehkäiseminen on tärkeää.