"Saat sen mistä luovut".  Tätä Hellstenimäistä  vertauskuvaa kansanedustaja Harri Jaskari käytti muutamia päiviä sitten kirjoittaessaan Suomen palvelurakenneuudistuksesta. Tosin hän totesi, ettei tämä viisaus päde käynnissä olevan uudistuksen suuntaviivoihin. 

Jaskari kritisoi ehdotelmaa  palvelurakenneuudistuksesta sekä toteaa siihen liittyvän poliittisen päätöksenteon olevan jäykkää ja lyhytnäköistä. Suurin kritiikki Jaskarilla osuu kansalaisten valinnanvapauden toteututumattomuuteen ja laadukkaiden palveluiden tuottamisen mahdottomuuteen.

Palvelurakenneuudistuksesta ja tehdystä sotesovusta on saatavilla vielä varsin vähän tietoa. STM:n sivuilta löytyvä tiedote on lähes ainoa, joka hieman avaa tulevia suuntalintoja. Esitys lähtee lausunnolle kuntiin syksyllä ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Tiedotetta lukiessa (myös rivien välistä) huolenaiheeni kuitenkin ovat Jaskarin kanssa samoja. Lisäksi yksityisten palveluntuottajien asema kokonaisuudessa on vähintäänkin hämärä. Tiedotteessa todetaan tuottamisvastuusta seuraavasti:

"Palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla tai kuntayhtymällä. Tuottamisvastuun edellytykset määritellään uudessa laissa. Tuottamisvastuullisella tulee olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Nämä tehtävät edellyttävät omaa henkilöstöä ja muita voimavaroja.  Sote-alue tekee päätöksen siitä, mitkä kunnat ja kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Ne voivat järjestämispäätöksen mukaisesti edelleen tuottaa palveluja itse tai hankkia palveluja myös muutoin, kuten järjestöiltä, yrityksiltä ja palveluseteliä käyttämällä. Myös sote-alueella voi olla omaa tuottamisvastuuta tukipalveluista, ja vain poikkeustapauksessa joistakin muista palveluista."

Kysymys herääkin kenen valinnanvapaudesta lopulta on kyse ja miksi? Asiakkaan, viranhaltioiden vai päättäjien? Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittanee julkisen sektorin paisumista ennestään. Tai ainakin sitä, ettei kulukuria kyetä toteuttamaan vaan yksityissektori kantaa edelleen vastuuta myös julkisenpuolen menoista ja jää sivurooliin koko tarinassa.

Helsingin kauppakamarin johtaja Marko Silen kritisoi niin ikään sote-ehdotelman vetoamalla tämän hallituskauden tärkeimpään ongelmaan, kestävyysvajeen kuromiseen. Merkittävässä roolissa kestävyysvajeen kuromisessa on  julkisen sektorin paisumisen estäminen ja yksityisen palvelutuotannon nostaminen suurempaan rooliin ja tasa-arvoiseen asemaan.  Aito kilpailu ja tätä tukeva valinnanvapaus  lisää väkisin kustannustehokkuutta ja laatua erityisesti kun rahoitusjärjestelmä ja kustannusten jako on järkevästi tehty sekä aito valinnanvapaus totetutuu. Nykyisessä ehdotelmassa valinnanvapautta toki on, mutta siten kuin kuntayhtymä tai sotepiiri parhaaksi katsoo. 

Ruotsissa asiakas valitsee itselleen sopivamman palvelun julkisen ja yksityisen sektorin tuottajalistasta itselleen  ja kustannus hänelle on aina sama. Voin havainnollistaa tätä esimerkiksi näin. Poikani satutti kätensä päivähoidossa. Emme saaneet aikaa enää samana päivänä terveyskeskukseen, joten kunnan vakuutuksen turvin menimme yksityiselle. Toin laskun mukanani kuntaan ja kuulin, ettei kuluja välttämättä korvata, koska en ole käyttänyt julkista sektoria ja lasku on täten kalliimpi. Tietäen kuitenkin Oivan suoritehinnat totesin, ettei kuntalaskutuksessa kustannusten ero yksityiseen ole lopulta suuri. Vaikka asiakkaat maksavat terveyskeskukseen käynnistään esimerkiksi 13,50 euroa, laskuttaa palveluntuottaja (Oiva)  käynnistä kuntaa lisäksi suoritehinnoituksella. Todellinen kustannus ei tietenkään ole tuo 13,50 euroa. Lasten hoito on ilmaista, mutta toki kunta siitä siivun maksaa julkisellakin sektorilla.  Koska ero näiden kahden kustannukset välillä ei ole suuri, miksi nämä kaksi palveluntuottajaa eivät voisi toimia tasaveroisina vaihtoehtoina? Tällöin laatu ratkaisee, asiakas valitsee ja raha seuraa.  Minun on aika vaikea ymmärtää sitä peikkoa, joka yksityisten palveluiden tuottajien mukaan saamisessa piilee.

Janne Pohjala totesi sosiaalisessa mediassa aiemmin tällä viikolla, että Suomen kilpailykyvyn ongelma ei johdu työntekijöistä, ei heidän koulutuksestaan, ei liitoista eikä palkkatasoista. Suomen ongelma on 58 prosentin kokonaisveroaste. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että kun jatkuvasti yhä pienempi osuus väestöstä on työikäisiä ja työkykyisiä sekä maksaa veroja eivät he kykyne vetämään perässään ylipaisunutta julkishallinnon maksuosuutta sekä huolehtimaan samalla maamme kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla. Tähän vahva ratkaisu on yksityisen sektorin vahvistaminen. 

Myös elinkeinoelämän keskusliitto on nähnyt tilanteen samoin kuin Janne:

Harri Jaskari on lisäksi havainnollistanut toista julkisen sektorin ongelmaa nostamalla esiin sille ominaisen moniportaisen johtamisen. Jaskari tutki  erään kaupungin hallintomallia sosiaali- ja terveyspalveluissa ja havaitsi, että lähihoitajan ja kaupungin johtajan välissä oli  kuusi eri tason johtajaa.  Jaskari totesi ottavansa enemmin viisi lähihoitajaa ja kolme johtajaa. Yksityisellä sektorilla tähän samankaltaiseen organisaatiomalliin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Se tarjoaako tuleva soteuudistus tai kuntauudistus näihin asioihin helpotusta jää nähtäväksi. Ennen kaikkea on mielenkiintoista nähdä mitä uudistus konkreettisesti tarkoittaa Maija Meikäläiselle?

Hollolan valtuusto kokoontuu 28.4.2014 seminaariin käsittelemään eri toimialojen laatimia palveluiden järjestämissuunitelmia vuodelle 2020. Toimialojen tehtävänanto liittyy kunnanhallituksen linjaukseen viime vuoden lopulta. Tehtävänannon mukaan jokaisen toimialan on muodostettava palveluiden järjestämissuunnitelma vuodelle 2020, johon liittyy myös henkilöstömäärän vähentäminen 5 prosentilla.

Toimialat ovat tehtävänsä suorittaneet ja seuraavaksi suunnitelmat käsitellään kunkin puolueen valtuustoryhmissä ja myöhemmin valtuuston yhteisseminaarissa em. ajankohtana. Järjestämissuunnitelmat  lautakuntien pureskelun jäljiltä ovat jo nähtävillä Hollolan kunnan nettisivuilla valtuuston esityslistan liitteinä.  Suosittelen lämpimästi jokaisen kuntalaisen tutustuvan niiden sisältöön ja vielä kommentoimaankin niin halutessaan.

Tämän mennessä julkisuudessa on kunnan palveluiden järjestämissuunnitelmia  käsitelty Hollolan säästöjen näkökulmasta muun muassa Etelä-Suomen Sanomien 15.4.2014 julkaisemassa artikkelissa.  Kyse on minusta kuitenkin paljon muustakin.
Kyse on nimittäin Hollolan tulevaisuuden näkymistä. Nyt tehdyt linjaukset vaikuttavat siihen millaisena tulevaisuutemme näyttäytyy ja tätä keskustelua olen Hollolassa jäänyt toisinaan kaipaamaan. 

Nyt käytävässä keskustelussa päätähtäimenä pitää olla se millä keinoin saamme Hollolaan (koko Päijät-Hämeeseen) lisää asukkaita, hyvinvointia, työllisyyttä, tuloja  ja vetovoimaa? Palvelut kun ovat olleet ja tulevat olemaan se tärkein kuntalaisen elämässä vaikuttavista asioista, joita kunta tarjoaa. Osana palveluiden järjestämissuunitelmaa meidän pitää pohtia muun muassa sitä kuka käyttää kunnan palveluita ja miten vuonna 2020?  Miten kunkin toimialan palvelutuotanto muuttuu vuoteen 2020? Riittääkö kunnan oma toiminta kattamaan kaiken ja vastaamaan tarpeeseen järkevällä hinnalla? Kuka hakeutuu asumaan Hollolaan ja miksi vuonna 2020 ja mitkä ovat ne keinot, joilla kunnan toiminta tätä kaikkea tukee? Kuka valitsee yrityksensä sijainniksi Hollolan ja miksi?  Millaisia palveluita Hollolassa pitää vuonna 2020 olla ja keille? Näihin kysymyksiin vastaamalla ratkaisemme tämän kappaleen ensimmäisen kysymyksen, koska  palveluiden järjestämissuunnitelmalla ratkaisemme paitsi palveluiden tulevaisuuden myös sen, millaista työtä Hollolaan tulevaisuudessa syntyy (yksityiset palveluntuottajat).

Perusturvalautakunnassa yhteistoiminnallisena ja ylikunnallisena elimenä palvelusuunnitelman tekeminen oli laajempaa kuin muilla, koska soviteltavina olivat viiden kunnan palveluiden tarpeet. Kuntakentän mahdollisesti muuttuessa kuntajakoselvityksen myötä sekä vallalla oleva soteuudistus tekivät palapelin kokoamisesta kohtuullisen arveluttavan. Kuitenkin lähtöajatuksena soten peruspalveluiden tuottamisessa oli vastata niihin haasteisiin, joita selvästi näköpiirissämme on.  Näistä esimerkkinä mainittakoot, että kotihoidon ja kuntoutuksen osuutta on pakko lisätä ja vuodeosastopaikkoja purkaa. Tämä tarkoittaa kotihoidon resurssien lisäämistä sekä kotisairaala mallin selvittämistä (lääkäripalvelut myös kotiin ja saattohoito mahdolliseksi). Palvelut tulevat myös siirtymään yhä enemmän virtuaaliseen suuntaan ja syrjäseutujen palveluita tullaan täydentämään  mobiiliratkaisuin. Palveluita tullaan myös keskittämään.  Olin erityisen iloinen siitä, että perusturvalautakunta suhtautuu avoimesti eri palvelunjärjestämismuotoihin eikä yksityisiäkään palveluntuottajia julkisen rinnalla tyrmätty. Tähän kysymykseen tosin varmasti tullaan Hollolassa törmäämään eikä ideologiselta keskustelulta vältytä. Jos näin tulee käymään, oletan, että yksityisten palveluiden tuottajien vastustajilla on esitettävinään faktoja siitä miten kaikki soten toiminta järjestetään ja rahoitetaan julkisella sektorilla vuonna 2020.

Palaten kirjoitukseni alkuosaan viittasin Etelä-Suomen Sanomissa olleeseen artikkeliin, jossa kerrottiin Hollolan hamuavan ikäihmisille kohdennettuja vuokra-asuntoja kuntakeskukseen osana palveluiden järjestämissuunitelmaa.  Onko se yksin oikea keino, jolla saadaan väkimäärää kasvatettua kuntakeskuksen liepeillä 2000: lla?  Miten puolestaan ratkaisemme ongelman, ettei Hollolassa ole kohtuuhintaisia perhe-asuntoja lainkaan? Tämä vaikuttaa osaltaan perheiden hakeutumiseen Hollolaan, vaikka palvelut ovatkin tällä hetkellä hyvin vertailukelpoiset.

Professori Alf Rehn kirjoitti blogissaan valtion velanotosta otsikolla "ei ne velat, vaan ne valinnat". Rehnin blogissa on jotain samaa kuin mitä tässä haen takaa. Kyse ei ole yksinomaan säästöistä, vaan valinnoista joita me nyt teemme ja näkökulmasta, jonka otamme. Rehn toteaa blogissaan näin:

Professori Alf Rehnin tekstiin viitaten toistan, että palveluiden järjestämissuunnitelmien tekeminen säästöt päätähtäimenä tulee tappamaan kaiken sen rohkeuden, innovaation, luovuuden sekä tulevaisuuden visioinnin, joita meillä pitää olla. Säästönäkökulma ei saa olla johtoajatuksena suunnitelmia luodessa ja hyväksyessä.  Tämä  säästöpaineiden aiheuttama uskalluksen ja innovaatioiden puute näkyy jo nyt kun aloitteeni palveluhaasteesta ei ole ottanut tuulta siipiensä alle.  Palveluiden järjestämissuunnitelma on signaali kuntalaisille siitä millaisena me näemme Hollolan tulevaisuuden ja ennen kaikkea keiden silmin. Tämä on oleellinen seikka selvitettäväksi ensi vuoden eduskuntavaalien mittelössä  Hollolan ja koko Päijät-Hämeen aluetta tarkastellessamme.

 Tämän blogin innoittajana toimi kollegani omalla feissarisivustolleen aiemmin linkittämä artikkeli osa-aikatyön mahdollisuudesta myös heille, jotka eivät siihen varsinaisesti ole lain mukaan oikeutettuja. Se pysäytti pohtimaan tulevaisuuden huoltosuhteen kantokykyä jälleen uudelta näkökulmalta. Päijät-Häme on Suomen mittakaavassa tämän kehityksen keskiosassa, kun taas Suomi on koko Euroopan mittakaavassa rankimmin ikääntyvä yhteiskunta.

Huoltosuhteen pohdiskelu on paitsi kunnallispolitiikassa, myös valtakunnan politiikassa erittäin oleellinen haaste, johon vastauksien hakeminen on jo aloitettu. Mitä muutoksia ja tekoja meidän pitää tehdä nyt, että selviämme seuraavat 20-25 vuotta? Toki samoihin kysymyksiin on löydettävä vastauksia myös taloudellista kantokykyä miettiessä. Kuten nyt on jo Hollolassakin jouduttu tekemään.

Olen saanut nauttia niin halutessani osittaisesta hoitovapaasta lasteni ollessa vielä sen ikäisiä. Keskustelin taannoin tästä aiheesta ystäväni kanssa. Hän toi esiin, kuinka vähän mahdollisuuksia on keventää omaa työtä silloin, kun siihen ei lain suomaa mahdollisuutta ole (lapset ovat jo vähintään 3:lla luokalla). Tarkoittaen juuri osittaisen työajan tekemistä. Työnantajat suhtautuvat siihen varmasti hyvin vaihdellen, mutta ainakin soten kunta-alalla linja on ollut tiukahko työvoimapulan vuoksi. Onneksi joustojakin on näköpiirissä havaittavissa.

Pitäisikö olla niin, että vain lasten myötä on työntekijällä oikeus keventää työaikaansa? Ei minun mielestäni.

Työssä jaksaminen on ollut framilla jo pitkään, eikä syyttä. Nykypäivän työpaineet väsyttävät etenkin hoitoalalla yhtä nuorempia työntekijöitä. Taloudelliset raamit tuskin tilannetta tulevat helpottamaan. Tarvitaan siis vahvaa keskittymistä työhyvinvointia lisääviin tekijöihin ja siinä mahdollisuus työajan keventämiselle on varmasti yksi varteenotettava keino.

Alussa mainitsemani artikkeli lähestyi tätä samaa aihetta hieman eri näkökulmasta. Otsikossa kysytään, "...auttaisin sairasta äitäni, pääsenkö osa-aikatyöhön"?. Kysymys on erittäin mielenkiintoinen jo senkin vuoksi, että yhteiskunnan on pakollista miettiä yhä erilaisempia vaihtoehtoja tukea ikääntyvien tai muuten apua tarvitsevien kotona selviämistä mahdollisimman pitkään. Se paitsi on ehdottomasti edullisinta, myös autettavalle itselleen inhimillistä. Koti on usein paras paikka olla, niin kauan kuin se on turvallista tai muuten mahdollista. Miksi emme siis voisi täten tulla asiassa vastaan? Omaishoitajuuden tukeminen on hyvin tärkeää, sen tiedämme varmasti kaikki. Koska kuitenkaan läheskään kaikki läheistensä asioita hoitavat eivät voi jäädä ansiotyöstä pois, tarvitaan myös muita vaihtoehtoja tukea tätä tärkeää työtä.

Omaishoidontuissa on suuria vaihteluita kunnittain niin myöntämisperusteissa kuin korvauksissakin, niiden ollessa lisäksi verotettavaa tuloa. Tällä hetkellä omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 374,51 euroa bruttona kuukaudessa. Hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana maksettava hoitopalkkio on vähintään 749,01 euroa bruttona kuukaudessa. Omaishoidon tuen yhdenmukaistamisessa eri kuntien välillä on sarkaa, johon onneksi on sosiaali- ja terveysministeriössä kiinitetty nyt huomiota ja kansallinen kehittämisohjelma aiheeseen liittyen pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.

Valtion taholta hyvä käden ojennus oli, että omaishoitoon osoitettiin 10 miljoonan lisämääräraha. Se on talousvaikeuksissa kamppaileville kunnille enemmän kuin toivottua. Kuitenkin kuntien maksuharteille jää laskennalliseen tavoitteeseen päästäkseen vielä noin 20 miljoonaa euroa.

Tästä kaikesta pohdintana omalla kohdallani on ollut ajatus siitä, että omaishoidon tuki olisi enemmän kuin perusteltua saada esimerkiksi Kelan alaiseksi. Se vähentäisi kuntien taakkaa huomattavasti, etenkin kun heinäkuussa voimaan tuleva vanhustenpalvelulaki vahvistaa kuntien velvoitetta osaltaan järjestämään iäkkäiden kotihoito omaishoidon turvin. Lisäksi se yhdenmukaistaisi paitsi korvauksia myös määräytymisperiaatteita. Kaikkia tulisi kohdella yhdenvertaisesti. Tarvitaan siis runsaasti innovaatioita, jotta voimme huolehtia heistä, jotka tukea tarvitsevat. Se voisi olla kuka tahansa meistä, koska tahansa.

-------------------------------------------------------------------------------

Näillä ajatuksilla uuteen viikkoon. Jälleen mielenkiintoinen joskin myös haastava viikko edessä. Lautakunta työskentely on pyörähtänyt hyvin käyntiin ja olemme pääseet jo käsittelemään suuriakin asiakokonaisuuksia. Huomenna viimeinen Oivaan kuuluva kunnanvaltuusto käsittelee Oivan muuttamisen liikelaitoksesta taseyksiköksi ensi vuoden alusta. Mikäli näin käy, pääsee valmistelu siltä osin myös käyntiin. Luvassa on siis askarta riittämiin.

ps. Hollolan Kokoomus on mukana 9.5. Helamarkkinoilla klo 9 eteenpäin. Tervetuloa tervehtimään meitä ja juttelemaan mieltä askarruttavista asioista.

Mukavaa viikkoa toivotellen!