Tammikuun lopussa tullaan käymään maan ensimmäiset aluevaalit, joiden yhteydessä kuntien päätösvalta ja maksajan rooli kaikista sote-palveluista, pelastustoimesta ja oppilashuollosta siirtyy valtion rahoittamalle hyvinvointialueelle. Uuden aluevaltuuston 69 jäsenestä arviolta 50 valitaan keskuskaupungista.

Vaalityö on jo laajalti käynnissä, mutta mistä uudessa hallintorakenteessa päätetään ja etenkin millä ehdoilla? Uusi aluevaltuusto voi päättää esimerkiksi sote-asemien sijainnista, palveluiden tuottamisen tavasta ja siitä, miten rahat budjetin sisällä jaetaan.

Vaalien läheisyys näkyy lupauksina palveluverkon säilymisestä ja lisärahojen ohjaamisessa monenlaisiin tarpeisin. Todellisuudessa talouden kehys on erittäin ahdas. Vuoden 2022 rahoitus on arvioiden mukaan jäämässä alijäämäiseksi noin 18 miljoonaa euroa ja vuoden 2023 rahoitus yli 20 miljoonaa euroa vajaaksi.

Hyvinvointialueen menot rahoitetaan esimerkiksi kunnilta ​siirtyvien sote-perusteisten peruspalvelujen valtionosuudella, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvauksilla, kuntien yhteisövero-osuudella ja 12,39 % -yksiköllä kunnallisverosta. Maan hallitus on väläyttänyt rahoittamisen keinoksi myös uuden verotuksen tason muodostamisen valmistelua (maakuntavero).

Merkittävänä muutoksena nykyiseen tilanteeseen on, ettei budjetin ylittyessä kunnat eivät enää auta rahakirstujensa kanssa. Koska valtio vastaa pääsääntöisesti hyvinvointialueen tulonmuodostuksesta, todellista valtaa lisärahanjaossa käyttävät valtioneuvosto ja eduskunta. Tässä yhtälössä Päijät-Hämeen tarpeet ovat samassa rivissä yhteensä 21:stä maahan muodostettavan hyvinvointialueen kanssa. Lainsäädännössä on lisäksi pykälä, jonka nojalla rahansa tuhlannut hyvinvointialue voidaan liittää paremmin voivaan alueeseen.

Tilanne on siis hyvin haasteellinen eikä kuherruskuukautta ole luvassa. Aluevaltuuston ensimmäisiä tehtäviä on hyväksyä talousarvio ja laatia yhteinen ymmärrys taloudellisen tasapainon saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Tämä ei varmasti ole vaalikentillä haluttu toteamus, mutta totuus se kuitenkin on. Valintojen tekeminen edellyttää laajaa syy-seuraussuhteiden ymmärrystä, yhteistyökykyä, mutta myös riittävää objektiivisuutta päätettäviin asioihin.

Mitä ehdokas siis voi edes luvata? No, ainakin tehdä kaikkensa hoitaakseen taloutta vastuullisesti ja pitää erityistä huolta henkilöstön saatavuuteen liittyvien tekijöiden rahoituksen riittävyydestä. Ilman rahaa ja henkilökuntaa ei ole palveluita ja itsenäistä hyvinvointialuetta.

Hollolan uusi sote-keskus avautuu alkuvuonna 2022 tarjoten laajan tason palvelut alueen asukkaille. Samalla henkilökunta saa turvalliset ja terveelliset tilat.

Sattumaa uusi sotekeskus kuitenkaan ei ole eikä sen rakentuminen ollut kovinkaan yksinkertainen asia. Prosessi vaati kunnalta määrätietoista strategista johtamista ja tiivistä yhteistyötä Päijät-Sote kanssa, joka lupautui tiloihin vuokralaiseksi.

Päätöksenteko terveysasemaa koskien käynnistyi tilanteessa, jossa oli todettu tilojen olevan käyttöikänsä päässä ja henkilöstö oireili huonosta sisäilmasta. Lisäksi eräs lahtelainen kansanedustaja ajoi näkemyksenään, ettei Hollola tarvitsisi lainkaan omaa terveysasemaa, vaan palvelut voisi hyvin siirtää keskussairaalan yhteyteen. Tämä herätti aitoa huolta palveluiden pysymisestä tiedostaen, että vuodesta 2017 lähtien on hyvinvointiyhtymän hallitus voinut omalla päätöksellään määritellä terveysasemien sijainnit.

Rakennushankkeeseen toi lisää kierrettä lainsäädäntö. Tuohon aikaan Sipilän hallituksella oli voimassa sote-kiinteistöjen rakentamisen rajoituslaki, joka tarkoitti, etteivät kunnat saaneet ryhtyä rakennushankkeisin ilman Valtiovarainministeriön ja Sosiaali- ja terveysministeriön lupaa. Esimerkiksi Tampereen Tesoman hanke tyrmättiin ministeriöiden toimesta.

Vaihtoehdot palvelujen turvaamiseksi ja terveiden tilojen aikaansaamiseksi oli joko tehdä "sysmät" eli rakennuttaa uusi rakennus yksityisen toimijan kautta tai rakentaa sote-keskus itse.

Valtuuston tahtotila oli rakennuttaa kiinteistö omaan omistukseen, vaikka jo silloin tiedettiin, ettei palveluverkosta eli terveysasemien sijainnista kunnissa enää päätetä. Omana hankkeena sote-keskus siis käytännössä muodosti ja muodostaa edelleen riskin kunnan käsiin tyhjäksi jäävästä miljoonarakennuksesta. Merkittävää oli ministeriölle oli, että yhtymä suostui tiloihin vuokralaiseksi. Tällä hetkellä vuokranmaksu velvoite hyvinvointialueella on vain kolme vuotta ja tammikuussa valittava uusi aluevaltuusto käytännössä päättää säilyvätkö, palvelut Salpakankaalla tämän jälkeen vai eivät.

Kun päätös omasta rakennuksesta oli tehty ja vuokralainen oli tiedossa, alkoi hankkeen voimakas lobbaaminen ministeriöihin. Erityinen kiitos isosta pohjatyöstä kuuluu ehdottomasti kunnanjohtajalle mutta myös yhtymän merkitys hankkeen tukena ja perusteluiden antajana oli merkittävä. Lobattavat tahot olivat silloinen sote-ministeri Annika Saarikko sekä silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo. Molempiin oltiin yhteydessä ja Annikaa kävimme myös yhdessä tapaamassa. Kiitosta delegaatio sai kattavasta ja perusteellisesta pohjamateriaalista, joka sisälsi tarkat perustelut hankkeen tärkeydelle.

Mukana lobbaamassa oli myös silloin oma ministerimme Juha Rehula. Olettaa saattaa, että Juha teki töitä kulisseissa monella tavalla. Useiden piinaavien viikkojen jälkeen tuli helpottava tieto: lupa oli myönnetty.

Tila uudelle sote-keskukselle löytyi aivan entisen vierestä, kun kunta lunasti itselleen perikunnan tontin. Määräala rakennukselle on pieni mutta sijainti keskeinen. Samassa rytäkässä kunnan taseesta poistettiin useita sote-kiinteistöjä, joiden joukossa myös nykyinen terveysasema vaihtoi omistajaa ja uuden avautuessa rakentuu sen tontille Attendon suurin pohjoismainen rakennushanke.

Samassa rytäkässä vanha terveysasema ja nippu muita tyhjentyneitä tai kunnan tasetta rasittaneita kiinteistöjä saatii myytyä. Kiinteistökaupoilla ja niiden mukanaan tuomalla kunnan taseen "siivoamisella" on ollut merkittävä yhteys kunnan talouden tasapainoon. Nykyisen lainsäädännön johdosta kuntien sote-kiinteistöt siirtyvät valtionomistukseen mutta taseet jäävät ainakin osin kuntien kannettavaksi.

Kiinteistö pyöritykseen liittyi myös monia muita strategisia päätöksiä: uuden sote-keskuksen avautuessa vanha puretaan ja tontille nousee pohjoismaiden suurin Attendo’n hanke: ikääntyvien seniorikampusalue kymmenine asuntoineen keskelle kunnan palveluita.

Tämä tarina on yksi ote kuntapolitiikan arjesta, joka on täynnä haastavia pulmia mutta jotka saadaan yhteistyöllä ja tekemisen meiningillä kääntymään monen iloksi ja hyödyksi - vuosiksi eteenpäin.

Politiikka on siis parhaimmillaan tekoja.

Kuvassa alhaalla Hollolan delegaatio ministeriä tapaamassa. Kuva: Juha Rehula

On tullut aika kertoa se ääneen suoraan, sydän auki. Ja omin sanoin. Useiden kuukausien syvällinen ja analyyttinen pohdinta on päättynyt, en ole mukana kevään vaaleissa ehdokkaana. Edessä on kuntapoliittinen tauko.

Päätös tauosta syntyi jo syksyllä 2020 mutta sen ääneen sanominen vaati usean viikon omaa kypsyttelyä - surutyötä, hiljaisuudessa metsässä kävelyä ja rohkeutta kuunnella itseään. Olo on nyt samaan aikaan tyhjä ja täysi.  En puhu kunnallispolitiikasta vetäytymisestä - puhun tauosta. 

Ei ole helppoa irtautua kokonaisuudesta, johon koen suurta intohimoa, velvollisuudentuntoa ja joka on ollut oleellinen osa perheemme arkea jo vuosia. Minulla on silti vahva tunne, että juuri näin pitää tehdä. Kaksi valtuustokautta on poliittisesti lyhyt jakso mutta elämänkaaressa se on kahdeksan vuotta. 42- vuotiaana minulla kuitenkin on poliittisia vuosia vielä edessä.

​Poliittisessa luottamustoiminnassa käy helposti niin, ettemme pysähdy koskaan. Etenemme vaaleista, tilaisuuksista ja kokouksista toiseen - ja tämä luo tietynlaisen kuplan. Emme ehkä iloitse riittävästi onnistumisista ja toisaalta pidä huolta näkökulman tuulettamisesta järjestelmän ulkopuolella. Olen henkilökohtaisesti tehnyt kuuden vuoden aikana kahdet kuntavaalit ja kahdet eduskuntavaalit. Näiden välissä myös lukuisia muita eri tehtäviä ja projekteja.

Siemen kuntapolitiikan tauosta syntyi jo jouluna 2018. Tuona syksynä iäkäs mummoni, joka on kasvattanut minut jäätyäni orvoksi, sairastui nopeasti etenevään muistisairauteen. Omaishoito alkoi vaatimaan yhä enemmän voimavaroja. Samaan aikaan hoidettavana olivat myös perhe, siviilityö ja vaativa poliittinen tehtävä Hollolan hallituksen puheenjohtajana. Muuttunut tilanne laittoi selän seinää vasten - oli pakko valita. Tunnollisena suorittajana ja tottuneena tuulissa taipujana oli repivää myöntää itselleen, ettei tilanne mahdollistanut kaiken hallintaa. Eikä varsinkaan tavalla, johon itse olisin ollut tyytyväinen. Mielessä painoi toisaalta äänestäjien ja valtuuston mandaatti.

Tilanne johti silti hetkeen, jolloin päätin luopua hallituksen puheenjohtajan tehtävästä kesäkuussa 2019. Se päivä ei ollut helppo. Poliittisten tehtävien ”kevennys” ja keskittyminen pääosin maakunnallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin oli lopulta monella tavalla oikea. Se paitsi päätti kalenteristani yli kaksi vuotta jatkuneet 12 – 15 tunnin päivät, antoi myös mahdollisuuden hoitaa mummoni kotona viimeiseen asti. Nyt olen joutunut antamaan hänestä vastuun jo palvelutalon ammattilaisille.

Minulle on jäänyt vahvasti tunne, että olen antanut kaikkina vuosina täyden panokseni. "Täysillä tai ei ollenkaan", on oma mottoni. Pystyn myös katsomaan itseäni peiliin. Harvan asian tekisin toisin ja kaikkiin päätöksiini on olemassa perusteltu vastaus.

Olen saanut olla etuoikeutettuna keskeisillä paikoilla äänestäjien vahvalla luottamuksella, tukijoiden vankalla uskolla ja pyyteettömällä talkootyöllä. Tämä on asia, joka herkistää uudelleen ja uudelleen. Minuun on uskottu, luotettu, tarjottu tukea ja korvia silloin, kun on ollut vaikeaa ja usko kaikkeen koetuksella. Omaa väkeäni, ihmisiä yli puoluerajojen ja yhteisiä hetkiä tulee kamala ikävä. Ilman kymmenien ihmisen vapaaehtoista panosta ja luottamusta en olisi koskaan tässä missä olen nyt. Haluankin kiittää sydämeni pohjasta sinua tukijani ja yhteistyökumppanini - tammipuuni. Ikävä on jo nyt.

Oma tarinani on ollut osoitus siitä, että kuka tahansa voi lähteä mukaan politiikkaan. Leikkausosaston kahvihuoneessa lounastauolla tehty päätös lähteä kuntavaaliehdokkaaksi johti melkoiseen matkaan ja on muuttanut pysyvästi käsitystäni yhteiskunnasta, laajentanut ymmärrystäni, tuonut kymmeniä uusia ystäviä ja verkostoja, opettanut rohkeutta, kriittisyyttä ja uteliaisuutta - ja antanut konkreettisen tavan vaikuttaa lastemme tulevaisuuteen. 

Kovin kauas poliittisesta kentästä ja yhteiskunnallisista asioista en ole menossa. Siitä pitää huolen siviilityö virkamiehenä kuntakentässä ja roolit eri yhteisöissä. Huoli yhteiskuntamme tulevaisuudesta ja etenkin edustuksellisesta demokratiasta toimii taatusti jatkossakin polttoaineena asioihin vaikuttamisessa.

Seuraavan vuoden ajan olen sitoutunut antamaan osaamiseni ja tarmoni Hollolan Kokoomuksen ja Hämeen kokoomuspiirin vaalityön käyttöön. Kokoomus on sivistyksen, arvojen, työn teon ja ahkeruuden, yksilön vapauden ja vastuun, tasa-arvon sekä kansainvälisyyden puolue. Heikoimpia autetaan mutta jokaisen on osallistuttava yhteiskunnan rakentamiseen voimarajojensa mukaan. Siksi olen aikanaan valinnut Kokoomuksen - ja tekisin niin uudelleenkin.

Erityisen tärkeää minulle on nyt uusien ehdokkaiden tukeminen poliittiselle polulle tavalla, jolla aikanaan itse olisin halunnut minua opastettavan. Arvostan valtavasti jokaista, joka haluaa olla kantamassa vastuuta yhteisten asioiden hoitamisesta erityisesti aikana, jona edustuksellinen demokratia on kovissa ulkopuolisissa paineissa. Siksi tarjoan ehdokkaille tukeni, osaamiseni ja tietoni.

Ennen taukoa on kuitenkin jäljellä vielä puoli vuotta nykyisiä tehtäviä, onneksi. Ja tarinointi jatkuu blogissani, kuten se on jo tehnyt yli 150 kertaa aiemminkin.

​Kiitos, että luit sanani. Kiitos, että olet ollut mukanani. Ja kiitos, että yhteinen tiemme jatkuu vaikkakin erilaisessa muodossa. Tämä ei ole minkään loppu, vaan jatkumo. Palo ei häviä.

Kuluneen viikon aikana mediassa on käyty vilkasta keskustelua Suomen metsäpolitiikan linjan tulevaisuudesta ja Kokoomuksen linjasta. Keskustelu juontaa juurensa kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan valtion metsiä hoidettavan jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, ilman avohakkuita. Kansalaisaloite sai vaadittavat allekirjoittajat ja se luovutettiin eduskunnan käsiteltäväksi.

Aloite pohjautuu näkemykseen, jonka mukaan avohakkuut kieltämällä, luonnon monimuotoisuus lisääntyy ja taloudellinen tuotto paranee, kun metsän uudistamiskulut jäävät pois. Nämä perustelut ovat kuitenkin vailla tieteellistä ja tutkimukseen perustuvaa tietoa.

Puheenjohtaja Orpon ministerikaudella, vuonna 2014, hyväksyttiin uusi metsälaki, jonka valmistelua jatkettiin kokoomuslaisen Jari Koskisen toimesta. Laissa yhdistyy kestävä metsänhoito, metsänomistajan vapaus ja vastuu, kansantaloudentarpeet ja luonnon monimuotoisuuden suojelu.

Nyt yleisesti käytössä oleva tasaikänen kasvatusmalli, on vuosikymmeniä kestäneen tutkimustoiminnan ja Suomalaisen metsänhoidon osaamisen lopputulos, joka tuottaa metsissä parhaan mahdollisen taloudellisen tuoton. Suomalainen metsänhoito on maailman parasta. Joillekin omistajille ja kasvupaikoille sopii jatkuva kasvatus ja joillekin avohakkuuu. Kokoomus kannattaa metsien monipuolista käyttöä ja omistajan vapaata valintaa.

Metsälain 10§ nojalla, on erityisen tärkeät elinympäristöt suojeltu ja ne jätetään automaattisesti käsittelyn ulkopuolelle. Hakkuissa ja hoitotoimenpiteissä huomioidaan esimerkiksi riistanhoito, jättämällä käsittelemättömiä alueita suojaksi. Lahopuu jätetään metsään ja sitä jopa tietoisesti lisätään  monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Harvennushakkuissa puulajisuhdetta ohjataan sekametsän suuntaan, jotta lehtipuun määrä varmistetaan. Avohakkuissa säästöpuuryhmät ja säästettävä lahopuu, ovat olleet metsänhoidon arkea jo kauan, joten tasaikäinen kasvatusmalli ei tässäkään näkökulmassa ole vastakohta monimuotoisuudelle.

Valtion metsien hakkuissa on huomioitava, että metsiä hallinoivalle Metsähallitukselle on asetettu taloudelliset tavoitteet valtion budjetin tasolla. Mikäli metsien käsittelyä kevennetään, on käsiteltävä suurempia alueita vuosittain, jotta tavoitteet täyttyvät. Aiempaan metsälakiin verraten, Kokoomuksen keskeisen roolin ansiosta vapaus metsäomaisuuden käsittelyyn kasvoi huomattavasti ja rajoitteita jäi pois. Laki turvaa omaisuuden vapaan käytön mutta kuitenkin velvoittaa huolehtimaan esimerkiksi metsän uudistamisesta hakkuiden jälkeen, joten sillä turvataan puuntuotanto myös jatkossa.

Yksityismetsälaki on hyvä esimerkki siitä, että ihmisillä on taito ja halu pitää omaisuudestaan ja ympäristöstään huolta, ilman että valtio siihen lakien muodossa puuttuu. Kokoomus tukee METSO-ohjelmaa ja uskoo myös tässä kokonaisuudessa henkilökohtaiseen vastuunkatoon.
 
Janne Pekkarinen (Kok.)
Metsäkoneyrittäjä, kuntavaaliehdokas

Kristiina Hämäläinen (Kok).
Hämeen Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kunnanvaltuutettu
Hollola

Maakuntajohtaja Laura Leppänen kirjoitti 21.8.2020 Etelä-Suomen Sanomiin herättelevän kirjoituksen käynnissä olevasta soteuudistuksesta, joka ei kuitenkaan synnyttänyt poliittista keskustelua. Vaimeneminen on tuntunut olevan vallalla niin aluekehitysrahajaossa, itäratalinjauksessa kuin valmistelussa olevassa soteuudistuksessakin. Maakuntajohtajan keskeinen kysymys oli, ollaanko nyt tekemässä hyvinvointialueiden lisäksi kaikessa hiljaisuudessa monialaisia maakuntia?

Kunnat ovat lausuneet jälleen kerran Suomen historian suurimpaan hallintouudistukseen. Onko nyt havaittavissa eritasoista väsymystä jo 20 vuotta meneillään olleeseen prosessiin, ettei huomata mitä todellisuudessa on tapahtumassa?
​
Maakuntaverosta on jo ilmeisimmin sovittu. On loogista, jos kokonaisuudessa olisi myötäjäinen, esimerkiksi monialaiset maakunnat. Voiko meneillään hiljaisuudesta päätellä, että käynnissä on hyvinvointialueiden luominen ja tämän jälkeen niiden muuttaminen monialaisiksi maakunniksi? Kunnat ovat kuitenkin lausuneet kovin erilaisesta kokonaisuudesta.

Jos käynnissä on monialaisten maakuntien hahmottaminen, sen tulisi olla mukana rakennevalmistelussa alusta alkaen. Päijät-Hämeessä kunnat ovat käytännössä valmistelusta ulkona. Sama koskee maakuntaliittoa. Hyvinvointikuntayhtymä tekee tällä hetkellä varsin itsenäistä oman tuotanto-organisaation suunnittelua tulevaan hyvinvointialueeseen.

Monialainen maakunta tulisi voimakkaasti kuntien kehittämis- ja elinvoimatehtävien tontille. Nämä asiat ovat perinteisesti haluttu pitää tiivisti kiinni kuntien perusprosesseissa maakunnallisen aluekehittämisen rinnalla. Mikäli elinvoimatehtäviä siirretään hyvinvointialueeseen, on kunnilla oltava sanansa sanottavana.

Mikä ylipäätään on kuntiemme tulevaisuus? Maan hallituksen kunnille antama lainaraha auttaa tekohengittämään tämän vuoden, mutta siitä eteenpäin on sankka rokkasumu. Lainarahalla eläminen on kestämätön tie ja samalla kuntien tulevaisuuden roolin määrittäminen on aivan keskeinen kysymys.

Kuka ajaa kuntien etua valtakunnallisesti?
 

​