Perheen perustaminen on yksi henkilökohtaisimpia päätöksiä ja valintoja, joissa jokainen pari tuntee ja tietää elämäntilanteensa parhaiten. Myös pikkulapsivaiheen perhevapaiden käyttäminen on henkilökohtainen päätös. Tämän vuoksi perhevapaauudistuksella ei saa sitoa perheiden valinnanvapauden mahdollisuuksia, vaan päinvastoin lisätä joustavuutta joustoa, joka huomioi yksilölliset tarpeet.

Perhevapaauudistus on useiden puolueiden seuraavan eduskuntakauden päätavoitteita. Työllisyyden lisääminen sekä lapsen edun ja tasa-arvon lisääminen ovat oleellisia edistettäviä asioita, jotka liiitetään perhevapaauudistukseen. Toisinaan keskustelua seuratessa on kuitenkin tullut olo, että lapsista on tullut työuran hidasteita ja ikään kuin ongelmia, joita pitää siirtää – vaikka lakeja säätämällä. Tällainen mielikuva tai asenne ei ole millään tavalla hyvä keino lisätä perheiden toiveita lapsista.

Väestöliiton tuoreen barometrin mukaan suomalaiset suhtautuvat kriittisesti vallalla olevaan perhepolitiikkaan. Kritiikkiä on esitetty niin edellisen kuin nykyisenkin hallituksen toimille. Perheet kaipaavat barometrin mukaan lisää joustavuutta työn ja perheen yhteensovittamiseen, perhetukiin ja -vapaisiin. Perheet haluavat jatkossakin vapauden päättää siitä, kumpi vanhemmista käyttää vanhempain- ja hoitovapaajaksot ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Tämä näkemys poikkeaa siitä, mitä useat päättäjät  ovat ehdottaneet (ns.6+6+6 malli) – se vastustaa pakkokiintiöitä. Perhevapaakeskustelussa on esitetty, että äideille ja isille tulisi pakkokiintiöt ja perheiden mahdollisuuksia valita kotiin jäävä näin ollen rajoitettaisiin. Tämä hankaloittaisi myös yrittäjäperheiden arkea, sillä pienen yrityksen toiminta riippuu usein äidin tai isän työpanoksesta.  Tämän vuoksi yrittäjäjärjestöt ovat niin ikään vastustaneet sitä.

Perhevapaiden uudistamisessa on syytä kuunnella vanhempia. Monet kertovat nykyisen mallin olevan toimiva, mutta siihen tarvitaan lisää vaihtoehtoisuutta perhetuki- ja palvelujärjestelmään. Näitä voisivat olla joustavampi työaika, helpompi osa-aikatyön yhdistäminen lastenhoitoon tai hoitotuen jakaminen pidemmälle aikavälille esimerkiksi esikouluikään. Tämä toive tosin haastaa myös työnantajat pohtimaan yhä perheystävällisempiä ratkaisuja.

Perhevapaauudistuksen tekeminen on silti tärkeää. Se vaatii kipeästi uudistamista. Nykyinen perhevapaamallimme on Pohjoismaiden jäykin ja sen korvaustaso on matalin. Malli ei tue työn ja perhe-elämän yhdistämistä. Uudistus on ehdottomasti kirjattava hallitusohjelmaan, sille on varattava resurssit ja niiden jakautumisessa tulee huomioida myös työnantajien vastuiden jakautuminen.

Molemmilla vanhemmilla tulee olla mahdollisuus perhevapaisiin joustavasti lapsen tarpeet ja oma työtilanne huomioiden. Uudistuksen tulee myös huomioida kaikki perhemuodot, elämäntilanteet ja tilanteet (esim. yrittäjät, työttömät, opiskelijat ja apurahalla työskentelevät). Mahdollisuus yhdistää yrittäjyys ja lapsen hoitaminen vanhempainpäivärahalla tukisi erityisesti yrittäjävanhempia.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on tärkeänä pilarina ollut yksilön vapaus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. En näe, että lainsäädännön tulisi tässäkään tapauksessa olla sille esteenä. Toisenlaisiakin tapoja päästä tavoitteeseen perhevapaauudistuksessa on kuin vapaiden pakkokiintiöinti.  

 

Huolen aiheeksi on viime viikkoina maakunnassa noussut Itä-Suomen maakuntien ja kuntien ilmeisen voimakas itäradan lobbaus valtakunnan päättäjille. Järjettömän oloiseen hankkeeseen on ministeriössä viimeaikaisten tietojen mukaan ryhdytty suhtautumaan myönteisemmällä tavalla. Ministeri Berner (Kesk.) on ilmoittanut teettävänsä hankkeesta selvityksen vielä tämän vuoden puolella.

Ministerin kokoon kutsumaan selvitysryhmään on valittu edustajia liikenne- ja viestintäministeriöstä, Liikennevirastosta, Etelä-Karjalan liitosta, Etelä-Savon liitosta, Kainuun liitosta, Kymenlaakson liitosta, Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta, Pohjois-Savon liitosta, Uudenmaan liitosta, Kouvolan kaupungista ja Porvoon kaupungista. Ryhmä on aloittanut työnsä lokakuussa. Ilmeisen selvänä tavoitteena on, että itäratahanke nostetaan Helsingistä Tampereelle ja Helsingistä Turkuun kaavailtujen ratahankkeiden rinnalle. Käytännössä Itärata tarkoittaa täysin uuden raideyhteyden luomista Kouvolasta Porvoon kautta Helsinkiin.

Itäradan aikaan saama ’”oikaisu” Helsingistä Kouvolaan vähentäisi toteutuessaan oleellisesti nopeiden kaukoliikenteen junien (InterCity ja Pendolino) pysähtymistä Lahdessa. Tämä tekisi paitsi oikoradan investoinnin mitättömäksi, olisi myös turmiollinen koko Lahden seutukunnalle. Pendelöinti on oleellinen asia monissa työllisyyden ja asumisen ratkaisuissa. Nopeiden junien väheneminen, erityisesti pääkaupunkiseudun suuntaan, voisi siirtää työmatkalaisia junasta henkilöautoilun pariin. Nopeat junat kilpailevat selkeämmin autojen kanssa kuin hitaammat lähijunat. Tämä olisi päästötavoitteiden näkökulmasta huono suunta. Vaikka eniten on ollut esillä yhteys Helsinkiin, muuttuisivat junayhteydet Päijät-Hämeestä myös Itä-Suomeen vaihdollisiksi uuden radan myötä.
 
Vähäpätöinen vaikutus ei olisi myöskään Venäjälle liikennöivän Allegron siirtyminen uudelle radalle. Päijäthämäläisten lisäksi haittaa tästä olisi Tampereen suunnasta Venäjälle ja Venäjältä matkaaville, jotka joutuisivat koukkaamaan päärataa pitkin pääkaupunkiseudun kautta. Kuitenkin aiemmin on jo ollut suunnitteilla Riihimäen kolmioraiteen hyödyntäminen myös matkustajaliikenteessä, jolloin Tampereelta voisi kulkea suora junayhteys Pietariin. Uusi rata voisi vesittää tällaiset suunnitelmat.
 
Oikaisua pääradalta Kouvolaan on vaikea perustella millään tavalla. Matka-ajoissa ei ole eroa, sillä Kouvolasta Kuopioon sekä Joensuuhun kulkevilla radoilla on pitkiä, maksiminopeudeltaan 140 km/h olevia rataosuuksia. Matalat nopeusrajoitukset johtuvat matkan varrella olevista tasoristeyksistä, sähköistyksen toteutustavasta ja ratageometriasta. Matkanopeuksien nostaminen edellyttäisi em. syistä paitsi laajamittaisia rakennustöitä myös melusuojausta useammassa kohteessa matkan varrella. Rataosuus on lisäksi pääsääntöisesti yksiraiteinen.

Itärataa ei myöskään voida perustella kustannusnäkökulmista. Yksikään oikaisusta tehty toimenpideselvitys ei ole, ainakaan toistaiseksi, nostanut esiin yhtään yhteiskunnallisesti kannattavaa hankemuotoa. Tällä hetkellä itäradan kustannusarvio on noin kaksi miljardia euroa. Jos aikasäästö Kouvola-Helsinki välillä olisi suunnitellut 25 minuuttia, olisi yhden minuutin hinta 80 miljoonaa euroa.   

Suomen rautatieväyläverkko on päässyt rapistumaan sen kunnossapidon niukkojen resurssien seurauksena. Korjausvelkaa koko väyläverkolla (tiet, radat, vesiväylät) on yhteensä ollut noin 2,5 miljardia viime vuonna. On varsin yksiselitteistä, että järkevintä on nykyisten maanteiden ja rautateiden runkoverkoston kehittäminen. 

Raideratkaisuissa ja yleisesti maakunnan eri edunvalvonnallisissa asioissa eletään tällä hetkellä tärkeitä hetkiä. Maakunnat hakevat kumppaneita niin EU-rahojen jaossa kuin muissakin yhteistoiminta-asioissa. Päijät-Hämeen eri toimijoiden: poliittisten päättäjien, virkamiesten sekä elinkeinoelämän toimijoiden tulee löytää yhteinen näkemys, jota lähdemme yksissä tuumin viemään eteenpäin. Maakuntahallitus on jo osaltaan ottanut asiaan kantaa lausumalla siitä Uudenmaa-kaavaan 2050.

Lahti on ollut aktiivisesti mukana lentoratahankkeessa, joka toteutuessaan olisi kaksiraiteinen sähköistetty kaukoliikennerata. Se yhdistäisi Helsinki-Vantaan lentoaseman pääradan kaukojunaliikenteeseen. Tulisiko tämän lisäksi maakunnan antaa tuulta myös Keski-Suomen hiljentyneelle kaksoisraidehankkeelle?

Itäratahanke on saanut idän joukot yhtenäisiksi. Lännessä tunnin junaa lobataan niin ikään voimakkaasti kaikilla tasoilla. Päijät-Häme ei jääne huonommaksi.

Maksuhäiriöisten suomalaisten määrä on ollut jatkuvassa kasvussa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2017 Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan yli 375 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä. Joka kymmenennellä nuorella oli niin ikään maksuhäiriömerkintä.  Suomalaiset kotitaloudet nostivat myös alkuvuonna 2018 aiempaa enemmän vakuudettomia kulutusluottoja ja kotitalouksien velkaantuminen on viime aikoina kasvanut voimakkaasti. Kulutusluotoista etenkin vakuudettomien pienlainojen, niin sanottujen pikavippien, suosio on herättänyt lisääntyviä huolia ylivelkaantumisesta. 

Maksuhäiriömerkintä vaikeuttaa saajansa elämää monella tavalla. Merkintä poistaa luottotiedot jopa 3 - 4 vuodeksi vaikeuttaen muun muassa asunnon, työn ja vakuutusten saamista. Maksuhäiriömerkinnällä saattaa olla myös merkittävä syrjäytymistä aiheuttava vaikutus ja sen vuoksi ylivelkaantumisen ja sitä kautta maksuhäiriömerkintöjen ehkäisy on tärkeää. 

Oikeusministeri Häkkänen on tarttunut ylivelkaantumiseen ja ns. pikavippien koroihin tiukalla otteella. On selvää, että koko yhteiskunta hyötyy valmisteilla olevasta, ylivelkaantuneiden velkajärjestelylaista ja muista velkojen järjestelykeinoista. Sen välittömänä hyötynä ovat sosiaalitoimen menojen pieneneminen, tarpeettoman ja tehottoman perinnän sekä harmaan talouden väheneminen.

Myös ylipaisuneiden korkojen suitsiminen on ehdottomasti otettava tiukkaan otteeseen. Vuonna 2017 kuluttaja-asiamies vertasi luotonantajarekisteriin merkittyjen pikaluottoyritysten vuosikorkoja. Todelliset vuosikorot noin 2 000 euron suuruisissa luotoissa olivat 30 prosentin ja 446 prosentin välillä. Otannassa oli 21 verkkosivustoa. Nykyisin alle 2000 euron luotoissa viitekorkoon sidottu korkokatto on 50 prosenttia.

Korkokatosta tehty sääntely puri ongelmaan osin mutta tilalle tulivat yhä suuremmat lainat, jotka jäävät korkokaton ulkopuolelle. Nyt valmisteilla oleva lainsäädäntö pyrkii vaikuttamaan juuri näihin. Lisäksi on havaittu, että ns. pikavippimarkkinoilla on yleistynyt nostopalkkioiden periminen. Tämä aiheuttaa sen, että kuluttajat maksavat tosiasiallisesti suurempaa vuosikorkoa, kuin on ilmoitettu.  Lainsäädäntö laahaa siis usein liian myöhässä nopeasti muuttuvassa bisneksessä.

Viime aikoina on väläytelty yhtenä keinona myös positiivisen luottotietorekisterin perustamista. Sellainen puuttuu EU-maista ainoastaan Suomesta, Tanskasta ja Ranskasta. Muualla on todettu, että positiivinen luottotietorekisteri ehkäisisi tehokkaasti ylivelkaantumista, sillä kun sen myötä lisäluoton saaminen vaikeutuu, jos entisiä luottoja on jäljellä merkittävissä määrin tuloihin ja omaisuuteen nähden.

Lainsäädännöllisten uudistuksien lisäksi vastuullisen taloudenhoidon opetus on tärkeää maksuongelmien ennaltaehkäisyssä. Nuorten kohdalla koulut ovat keskeisessä roolissa mutta nuorille pitäisi myös kotona kertoa vastuullisesta rahankäytöstä ja siitä, mitä maksuhäiriömerkintä käytännössä tarkoittaa. Vaikka alaikäiset ovat  vähemmistössä ulosottotilastoissa, heitä on nytkin toista tuhatta ulosoton asiakkaina. Itsenäisen elämän aloittaminen velkavaikeuksissa voi olla hankalaa, sillä useat arjen asiat vaativat kunnossa olevia luottotietoja. Ilmiselvä ongelma on, että nuoret eivät tiedä toimijoista, keiden puoleen he velkavaikeuksissaan voisivat kääntyä.

Kuntien tarjoamalla talous- ja velkaneuvonnalla on keskeinen rooli velkakierteen estämisessä ja sen vuoksi kunnille pitäisi saada riittävästi resursseja nopeaan ja matalan kynnyksen neuvontaan. Ongelmana tällä hetkellä on, että avunsaajat ovat Suomessa hyvin eriarvoisessa asemassa. Kun joillain paikkakunnilla neuvontaan pääsee parissa vuorokaudessa, saattaa toisaalla jonotus kestää yli 150 päivää. Talous- ja velkaneuvontapisteet ovat lisäksi yleisesti hyvin haavoittuvaisia ja niissä saattaa olla vain yksi tai kaksi virkailijaa. Ministeri Häkkänen on luvannut, että vuonna 2019 ylivelkaantuneiden aseman parantamiseksi tuomioistuimille osoitetaan 2 miljoonan euron lisämääräraha velkomusasioiden joutuisaan käsittelyyn. Ulosottolaitokselle lisätään miljoona euroa velallisten neuvonnan tehostamiseen.

Ylivelkaantumisella on kauaskantoisia seurauksia. Ylivelkaantumiseen liittyvillä taloudellisilla huolilla on todettu olevan yhteys mielenterveyden häiriöihin ja myös fyysiseen sairastavuuteen, työkyvyttömyyteen sekä ongelmiin parisuhteessa ja sosiaalisessa elämässä. Ylivelkaantumisen ylisukupolvistavista vaikutuksista tiedetään vähän, mutta kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu perheen vaikean taloudellisen tilanteen vaikuttavan selkeästi lasten hyvinvointiin. Tämän vuoksi ylivelkaantumisen ehkäiseminen on tärkeää.

Lähisuhdeväkivalta on arkipäiväinen mutta usein piilotettu ongelma. Ei ole tavatonta, että perheen sisällä tapahtuvat väkivallan kokemukset eivät näy ulospäin ja siksi sitä usein kutsutaan piilorikollisuudeksi.  Erityisen hankalan tilanteista tekee se, että tekijä on usein uhrilleen luotettu ja läheinen. Joka kolmas suomalaisnainen on joutunut kumppaninsa pahoinpitelemäksi. Vuonna 2017 12 suomalaisnaista kuoli lähisuhdeväkivallan seurauksena.

Lähisuhdeväkivalta on kansanterveydellinen, inhimillinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma, johon uhrien on edelleen vaikea saada apua. Suomessa lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tarjottavat palvelut ja lainsäädäntö vahvistuvat onneksi koko ajan. Turvakodit tarjoavat lähisuhdeväkivallan uhreille välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta. Turvakodista eniten apua hakevat 25–40-vuotiaat äidit, joilla on leikki- tai alakouluikäisiä lapsia. Heitä uhkaa useimmiten entinen tai nykyinen kumppani.

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta on tehty vuonna 2011 niin sanottu Istanbulin sopimus, joka on Euroopan neuvoston yleissopimus. Nykyinen hallitus on kiitettävästi lisännyt turvakotitoiminnan rahoitusta ja osaltaan edistänyt Istanbulin sopimuksen ratifiointia Suomessa mutta määrärahaa sopimuksen täytäntöönpanoon tarvitaan lisää. Tärkeä työ tulee jatkumaan myös seuraavalla hallituskaudella.

Vuoden 2018 aikana turvakotiverkoston perhepaikkojen määrä nousee yhteensä 143 paikasta 179 paikkaan. Tämä on tarpeen, sillä turvakotien asiakasmäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa. Euroopan neuvosto onkin arvioinut riittäväksi määräksi yli 500 turvakotipaikkaa. Turvakotiverkoston laajentaminen esimerkiksi Istanbulin sopimuksen vaatimalle tasolle maksaisi Suomelle 40 miljoonaa euroa. Summa on verrattain pieni, kun  pelkästään naisiin kohdistuva väkivalta aiheuttaa Suomessa yli kahden miljardin euron kulut.

Turvakotiverkoston vahvistamisen lisäksi tarvitaan matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin jokaisella lähisuhdeväkivalta kokeneella on vapaa pääsy. Eri tahojen yhteistyö ja ripeästi toimiva palveluketju lähisuhdeväkivaltaa kokeneille ovat ennaltaehkäisyn kannalta välttämättömiä. Viranomaistahojen lisäksi eri järjestöjen panos ennaltaehkäisevässä työssä on merkittävä. Istanbulin sopimuksen kansallisen toimeenpanon kannalta onkin keskeistä, että viranomaisten ja kolmannen sektorin toiminta, osaaminen ja resurssit muodostavat kokonaisuuden, jonka kehittämistä sekä suunnitellaan että toteutetaan yhdessä.

Lainsäädännöllisesti tulee myös varmistaa, että uhreille on varmasti saatavilla palveluja, jotka helpottavat heidän toipumistaan väkivallasta. Palveluiden tarve voi olla esimerkiksi oikeudellista ja psykologista neuvontaa, taloudellista apua, asumisjärjestelyapua, koulutusta tai avustamista työnsaannissa. Tulevassa maakuntauudistuksessa on tärkeää, että osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuutta huomioidaan myös väkivallan ehkäisy ja toimeenpano.

Istanbulin sopimus toi esiin myös tarpeen muuttaa rikoslakia. Sopimus esimerkiksi vaatii, että väkivaltarikoksen tekeminen lähisuhteessa tulee olla rikoksesta mittavaa rangaistusta ankaroittava peruste. Edistystä väkivallan ehkäisyyn on sen sijaan tuonut uuden lainsäädännön mukaan ammattihenkilöllä on oikeus ilmoittaa poliisille välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja teon estämistä varten.

Väkivaltaa kokeneiden kohtaaminen edellyttää ammattilaisilta riittävää koulutusta ja ammattitaitoa. Nykyisen lainsäädännön tunteminen ammattilaisten työn arjessa on todella tärkeää. Uhrin ohella suojeltavaksi ja hoidettavaksi tulevat usein myös väkivaltaa nähneet lapset, elleivät ole itse olleet tilanteessa myös uhrin asemassa. Lapsuudessa koettu perheväkivalta on merkittäviä aikuisuuden väkivaltaisen käytöksen riskitekijä. On huolehdittava, että ammattilaiset saavat riittävät edellytykset ja riittävästi tukea toimia vaativassa työssä.

Lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja turvakotien määrän lisääminen on kaikkien puolueiden yhteinen asia.

Sen toimimaViime päivinä on käyty aiheellista keskustelua lähihoitajakoulutuksen soveltuvuustestauksien palauttamisesta. Samaan yhteyteen olisi syytä lisätä mukaan myös sairaanhoitajakoulutuksen soveltuvuustestaukset. Myöskään ne eivät ole ammattikorkeakouluille pakollisia. On syytä ihmetellä, miksi ne on edes poistettu.  Jos ja kun syynä ovat olleet säästöt, on säästäminen ollut lyhytnäköistä.

Hoito- ja hoivatyötä leimaa vahva eettisyys mutta se vaatii lisäksi vahvaa psyykettä, kykyä omaksua uutta nopealla tahdilla ja kestää paineenalaista työskentelyä. Pääsykokeilla ja soveltuvuustestauksilla varmistetaan, että opiskelijoilla on lähtökohtaisesti tarvittavat ominaisuudet olemassa. Ammatti edellyttää myös terveydentilaan liittyviä erityisvaatimuksia. Pääsykokeiden kautta tapahtuvasta seulonnasta  hyötyvät niin työnantajat, asiakkaat kuin opiskelijat itse. On vaikea ajatella, että ammatillisen koulutuksen reformin keskipisteenä oleva työelämä- ja asiakaslähtöisyys toteutuisi, ellei jo opiskelijavalinnassa oteta huomioon potilas- ja asiakasturvallisuutta ja palveluiden laadun näkökulmaa.  

Kun pääsykoetestauksia oltiin poistamassa vuonna 2015 ministeri Krista Kiurun ja ministeri Jukka Gustaffsonin  johdolla, kritisoitiin aiottua uudistusta voimakkaasti. Sen toimimattomuus huomattiin heti. Nyt keskustelun edelleen jatkuessa ja kokemusten puhuessa karua kieltään, on ministeri Grahn-Laasonen kertonut muutama päivä sitten  palauttavansa nykyisen hallituksen aikana lähihoitajakoulutuksen soveltuvuustestit takaisin. Annan täyden tukeni aikeelle. Toivottavasti tämä tulisi koskemaan myös ammattikorkeakouluja eli sairaanhoitajakoulutusta, joissa useammissa pääsykokeet on kuitattu opettajien haastatteluilla. Luonnollisesti tämä vaatii lisärahoitusta.

Aivan yhden tekevää kokonaisuudessa ei ole myöskään opiskelu heidän kohdalla, jotka eivät tule soveltumaan ammattiin. Yhden tutkinnon hinta yhteiskunnalle on 27.000 euroa. Pääsykokeiden palauttamisen yhteydessä on puhuttu myös, että tarvitsemme lisää keinoja puuttua opiskelun aikana esiin tulevaan, alalle soveltumattomuuteen. Vuonna 2011 yksin lähihoitajakoulutuksen keskeytti 25 prosenttia opiskelun aloittaneista. Suuri huoli on ollut kasvavat mielenterveys- ja päihdeongelmat niin sote-alan opiskelijoiden kuin työntekijöidenkin keskuudessa.

On helppoa yhtyä samaan rintamaan puhumaan pääsykoetestauksien palauttamisen puolesta. Olen käynyt henkilökohtaisesti kahdet päivän testaukset läpi hakiessani ensin lähihoitajakoulutukseen vuonna 1995 ja sairaanhoitaja AMK koulutukseen vuonna 2001. Molemmista jäi kuva läpileikkaavasta testistä, joka ei varmasti paljasta kaikkea mutta antaa paljon pohjatietoa opiskelijan resursseista opiskella itselleen sosiaali- ja terveyshuollon ammattitutkinto.

Aivan oma kirjoituksen aiheensa sen sijaan olisi sote-alalla karsitut lähiopetustunnit, jotka tuottavat lisäpainetta muutenkin jaksamisen kanssa taistelevalle kenttäväelle. Myös tätä huolta on nostettu esiin viime päivinä. Aivan kaikissa tapauksissa reformin sinänsä hyvä ajatus työpaikoille siirrettävästä oppimisesta ei ole soveltuva.