Hollolan kunta kävi syksyllä 2017 keskustelua PHHYKY:n asiantuntijoiden ja päättäjien kesken siitä, mitä kunnan tulisi tehdä sotekiinteistöjen kanssa. Hollolan kunnan suorassa omistuksessa oli sote-kiinteistöjä 11 osoitteessa, joiden tasearvo ilman tulevaisuuden korjausinvestointeja oli 9,3 milj. euroa. Kunnassa tiedostettiin riski tyhjiksi jäävien tai korjauskelvottomiksi todettavien kiinteistöjen osalta.

Selvityksessä todettiin, että suurin osa sote-kiinteistöistä oli tilojen, sisäilmaongelmien ja tarpeenosalta epäkuranttia. Terveyskeskuksen todettiin olevan laajan peruskorjauksen tarpeessa. Syksyn 2017 selvittelyjen ja riskianalyysin pohjalta kunnassa päädyttiin luopumaan suurimmasta osasta sote-kiinteistöjä.

Terveyskeskuksen osalta päädyttiin uudisrakennukseen, koska peruskorjauksen hinta olisi noussut lähelle uudisrakentamisen tasoa ja varmuutta sisäilmaongelmien poistumisesta ei ollut. Myös tilatehokkuus ja toiminnallisuus puolsivat uudisrakentamista. Eri rahoitusvaihtoehdot punnittiin tarkoin.

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä piti tärkeänä säilyttää Hollolassa julkisen palveluntuottajan asema. Uuden sote-keskuksen rakentamispäätökseen liittyi myös kunnan voimakas ikääntyminen ja Hyvinvointikuntayhtymän senioriasumisratkaisuhin kunnalle asettamat odotukset. Vanhan terveysaseman tilalle rakentuukin osana kiinteistöpäätöksiä 100 matalan kynnyksen senioripalveluasuntoa tarjoava seniorikampusalue.

Kiinteistöpäätöksiä tehdessä kunta kuuli useaan otteeseen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän asiantuntijoita. Yhtymän hallitus teki 2.10.2017 päätöksen uudistuvasta maakunnallisesta palveluverkosta, jossa on mainittuna 5-6 laajan tason hyvinvointiasemaa ja jokaisessa kunnassa vähintään yksi perustason hyvinvointikeskus. Hollolan kohdalla kyse oli laajan palvelun asemasta, joka palvelisi myös läntisen toiminta-alueen asukkaita. Ministeriöltä anottiin rakennushankkeelle poikkeuslupa, jonka ministeriö katsoi tarpeelliseksi ja myönsi sen.

Suunnitteluhanke käynnistyi keväällä 2018. Suunnittelutyötä tehtiin yhteistyössä ja rinnan Lahden Nastolan sote-keskuksen valmistelun kanssa teettäen osin myös yhteisiä kilpailutuksia. Hankkeeseen on varattu 2019–2021 talousarviossa yht. 14,5 M€. Tarjousten pohjalta kustannusarvion voidaan olettaa alittuvan.

Toimittaja Uusikallio (ESS 17.11.2019) toteaa kunnan betonoineen kiinteistö päätöksellä sote-palvelunsa. Hollolan kunnalla ei ole järjestämisvastuuta sote-palvelujen osalta, vaan se on siirtynyt Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymälle 1.1.2017. Kunta ei siis päätä palvelujen tuottamisesta (kuka tuottaa) tai palveluverkosta (missä tuotetaan). Tämä riski on otettu huomioon riskianalyysissa ja sote-keskuksen suunnittelutyössä muun muassa tilojen muutosmahdollisuuksien osalta. Hyvinvointikuntayhtymän johto ja asiantuntijat ovat olleet kaikissa vaiheissa arvioimassa hankkeen kiireellisyyttä, sijaintia ja palvelujen tilatarpeita.
​
Sote-kustannuksissa korostuu usein epäsuhta karanneiden erikoissairaanhoidon kulujen ja säästöissä rypevän perusterveydenhuollon välillä. Kyse on tunnistetusta ”ikuisuusongelmasta”, jonka syyn tietävät monet mutta silti vain oireita hoidetaan. Uusi Hollolan sote-keskus on harkittu satsaus juurisyyhyn -  perusterveydenhuoltoon, jonka tulee olla niin Suomen kuin maakunnankin kuntalaisten sote-palveluiden vankka kivijalka.
 

Alkuvuoden keskustelu vanhustenhoidon kriisistä on nostanut keskusteluun valtavia puutteita hoidon ja hoivan laadussa. Keskustelua on käyty vain yksityisistä, tehostetun palveluasumisen yksiköistä kun pitäisi puhua kokonaisuudesta. Keskustelua on käyty desimaaleista, kun pitäisi käydä hoidon turvallisuudesta ja laadusta.  

Laadukasta hoitoa on mahdotonta tehdä ilman osaavaa ja riittävää henkilöstöä. Desimaaliluku 0.7 ei ole ratkaisu asiaan. Hoitajia on oltava riittävä määrä asiakkaiden hoitosuuteen nähden. Esimerkiksi saattohoitopotilaalle kyseinen luku on liian pieni. Riittävien resurssien lisäksi hoidon laatuun kuuluvat oleellisesti työolot, osaava, hyvinvoiva ja työhönsä sitoutunut henkilöstö.

Hoitoala on riskialteimpia aloja uupua jo yksin työn aiheuttaman tunnekuorman vuoksi. Useimmat kollegani enää puhuvat eettisestä kuormittumisesta eli tunteessa, jossa työtä ei voi tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Se uuvuttaa. Työyhteisön kokema stressi purkautuu työpaikkakiusaamisena, työnhallinnan ja arvostuksen puutteena ja kokemuksena ettei tule kuulluksi.  Myös uhkailu, pureminen, sylkeminen ja potkiminen ovat hoitoalan päivittäistä arkea. Etenkin nuoret naiset pakenevat alalta väkivallan vuoksi.

Katse pitää saada henkilöstön työhyvinvointiin ja työsuojeluun: haitalliseen kuormitukseen, kiusaamiseen puuttumiseen, sisäilmaongelmien ratkaisemiseen ja työkykyasioihin. Hyvällä johtamisella, kunnollisilla ja terveillä työolosuhteilla on suora yhteys henkilöstön hyvinvointiin ja sitä kautta potilasturvallisuuteen. Myös lainsäädännöllisesti on vielä tehtävää.

Vuonna 2030 hoitoalan henkilöstön vaje on sama kuin koko alan henkilöstömäärä on nyt.  Käsiparit eivät tule riittämään Euroopan nopeiten ikääntyvän väestön hyvään hoitoon. Työolosuhteita parantamalla alan vetovoimaan voimaan vaikuttaa oleellisesti. Tämä on työnantajien ja päättäjien yhteinen haaste.  Osaaminen ja riittävä työvoima ovat yhteiskunnan tulevaisuuden edellytys ja hyvinvoiva työntekijä on hyvän sekä turvallisen hoidon laadun tae.

Eduskuntavaalien lähestymisen varma merkki on kiivaana käyvä,  toisten puolueiden mollaaminen väärien asioiden tekemisestä ja niiden oikeiden tekemättä jättämisestä. Olisi niin paljon helpompaa, ”jos niitä toisia puolueita” ei olisi.

Samaan aikaan äänestäjä yrittää päättää, kehen voisi luottaa ja mitä tämä kaikki tarkoittaa arkeni kannalta. Totuus on: yksikään puolue ei päätä yksin mistään asiasta. Ei kuntapolitiikassa eikä varsinkaan valtakunnan politiikassa. yksikään puolue ei voi syyttää nykyongelmista toista puoluetta. Esimerkiksi ikäihmisten haasteet ovat olleet tiedossa jo vuosia.

Politiikan kieli kuvataan usein vaikeana ja faktojen tarkastus on lähes mahdotonta. Monet kertovat, että vaalikoneiden kysymykset ovat liian vaikeita vastattavaksi. Ja totta. Edessä on monia, todella vaikeita ongelmia ratkottavaksi: syntyvyydenlasku, ilmastonmuutos, talouden tasapaino, työllisyysasteen nostaminen, kasvavat mielenterveysongelmat, turvallisuus ja ikääntyneiden hoito. Muutamia mainitakseni. Näihin ei ole yksiselitteistä ratkaisua mutta keinoja on vain yksi: päättäjien määrätietoinen yhteistyöhalu ja – kyky. Mutta onko sitä?

Soteuudistusta on tehty kuuden hallituksen voimin yli 20 vuotta. Se on jälleen vaarassa kaatua, koska ”siinä on edetty aivan liian nopeasti”. Jo vuosia tiedetyt haasteet  jatkuvat päättäjien riitelystä huolimatta.

Monet kokevat vastakkainasettelun menneen paikoin niin rajuksi, etteivät he halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osa jättää sen vuoksi jopa äänestämättä. Silti monet puolueet julistavat erilaisuuden kunnioittamisen tärkeyttä. Jossain on selvästi vikaa, jos ohjelmat eivät konkretisoidu edustajien toimissa tai vaalikampanjoissa.

Miksi toisten alas painamisesta on tullut suositumpaa kuin sen näyttämisestä, että me olemme se porukka, ne ehdokkaat, jotka hoitavat nämä vaikeat asiat maaliin asti.

Nyt aika tiimalasissa on loppu. Suomelle ja sen haasteille tarvitaan selkeä kokonaissuunnitelma, ei yksittäisiä paloja siitä. Tarvitsemme asiansa osaavia, puoluerajat ylittävään yhteistyöhön kykeneviä politikkoja. Yksi ei osaa ja tiedä kaikkea kaikesta, vaikka niin väittäisikin, mutta yhteistyökykyiset löytävät ratkaisut.  Tärkeämpää kuin toisten nokkiminen, pitää olla asioiden eteenpäin saaminen.  Tarvitaan yhteinen näkemys.

Haetaan yhdistäviä tekijöitä, ei erottavia.

Ps. aiheeseen liittyen suosittelen lukemaan tämän erikoislääkäri Heikki Laineen blogin.

Eduskuntavaalien kampanjat alkavat näkymään voimallisesti katukuvissa ja lehtien palstoilla viimeistään kun nykyinen eduskunta jää istuntovapaalle maaliskuun puolessa välissä. Sitä ennen on jo uusien ja ei-istuvien jo tehtävä kasvoja ja agendaa tutuksi hyvällä vauhdilla. Kampanjatyö on suuri ponnistus monella tavalla. Se on paitsi ehdokkaan ja hänen perheensä mutta myös koko tukitiimin uskomaton suoritus, joka haastaa paitsi henkisesti, fyysisesti mutta etenkin taloudellisesti.

Kampanjatyön suurin kustannuserä on tietysti mainonta. Edullisinkin pieni mainos pienessä paikallislehdessä liikkuu alkaen 200e + alv:sta ylöspäin ja kun huomioidaan vaalimainonnan aika ja laajuus, päästään vaatimattomissakin kampanjoissa helposti useisiin tuhansiin euroihin. Puhumattakaan näyttävistä, TV-mainontaa sisältävistä markkinoinneista.

Vain harvalla ehdokkaalla on omasta takaa tuhansien eurojen kampanjarahaa. Jotkut ottavat mainontaa varten vaalilainaa mutta useammat turvautuvat eri tahojen lahjoituksiin. Näin on toki myös omalla kohdallani. Kampanjani kokonaiskustannukset vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olivat hieman alle 20.000 euroa ja sama summa tulee kulumaan tälläkin kertaa. Se on eduskuntavaalikampanjoissa vaatimaton summa mutta tavalliselle palkan saajalle, kuten minulle, se on liki vuoden työtuloansiot. Ja se riittää.

On usein todistettu, ettei rahan määrä ole korrelaatiossa eduskuntaan pääsyn kanssa. Vuonna 2015 perussuomalaisten lahtelainen ehdokas Rami Lehto ilmoitti rahaa kuluneen 13000 euroa. Hän pääsi läpi helposti. Toisaalta on nähty kymmenientuhansien eurojen kampanjoita, joilla on jääty ulos. Viime aikoina on myös kuultu suurten kampanjoiden vastaisia argumentteja. Kansanedustaja Jaana Pelkonen ilmoitti lähtevänsä eduskuntavaaleihin "nollabudjetilla". Toki hänen tapauksessaan nimi on jo tuttu ja pohjalla viime kerralta yli 10.000 ääntä. Mutta Pelkosen kommentti on selvä signaali siitä, että toiset kokevat markkinoinin menneen överiksi. Onko tämä kuitenkin vain niiden puhetta, joilla ei ole suhteita tai rahaa vai onko kyse oikeasti jostain muusta, kuten halusta kiinnittää huomio ehdokkaiden oikeisiin ominaisuuksiin rahan takana? Varmasti syitä on monia. Mutta ilman minkäänlaista markkinointia ja nimen aiempaa tunnettavuutta on vaikea päästä läpi.

Oma vaalirahoitukseni koostuu paitsi omasta pääomastani ja oman kotiyhdistykseni tuesta myös yksittäisten henkilöiden/tahojen lahjoituksista. Vaalirahoituslaki säätelee tällä hetkellä ehdokkaiden saamien tukien julkisuusrajoja seuraavasti: kaikki alle 1500 euron lahjoitukset jäävät anonyymeiksi mutta lahoitusten lukumääränsä on yksilöitävä vaalirahoitusilmoituksessa. Vaalirahoitusilmoituksen tekeminen on pakollista valituille ja varasijalle päässeille ehdokkaille. Suurin yksittäinen tuki yhdeltä taholta/henkilöltä on 6000 euroa.

Lisäksi laki säätelee myös eettisyyttä, joka etenkin ehdolla olevien kuntien (ykkös)päättäjien on tärkeä huomioida. Olen pitänyt omalla kohdallani tiukasti kiinni vastikkeettomuudesta. Jos tukiyhdistykselleni tarjotaan vaalirahaa, on se oltava puhtaasti tarkoitettu työni tukemiseen, ilman odotusta vastikkeellisuudesta ja luonnollisesti antajan on edustettava arvoja, jotka voin allekirjoittaa. Ne lahjoitukset/lahjoittajat tukiyhdistykselleni, joihin liittyy pienikin aavistus mahdollisista velvoitteista myöhemmässä kunta- tai eduskuntapäätöksenteossa, hylkään.

Vaikka tarvetta rahalle on aina kampanjassa, on tärkeäpää kyetä katsomaan itseään peiliin myös kampanjan jälkeisenä aikana. Hyvällä omalla tunnolla myös nukkuu yönsä hyvin. Ilmeisesti kantani vaalirahoitustukeen on tiedossa,sillä tukiyhdistykseeni ao. tahot eivät ole olleet yhteydessä mutta eettisyyttä ei liikaa voi korostaa. Raha minulle on raha sitoutuneelle ehdokkaalle, jotka tekee itse päätökset nyt ja jatkossa.

Naivia ajattelua tai ei, jokainen tukiyhdistys ja ehdokas tekee valintansa omalla kohdallaan.

Ja kyllä, teen vapaaehtoisen vaalirahoitusilmoituksen heti kun siihen on mahdollisuus. Kaikki vaalirahoitusilmoitukset ovat luettavissa (klikkaa): www.vaalirahoitusvalvonta.fi