Salpauskuntien liitosselvitys odottaa loppuhuipennustaan. Syyskuun 29. kaikkien kuuden kunnan valtuustoissa tehdään päätös, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Nyt tehtävät päätökset näkyvät elämässämme  noin 10 - 15 vuoden aikajaksolla. Jopa pidempään.

Jyrki Katainen mainitsi jäähyväispuheessaan Sibeliustalolla, että pääministerikaudellaan eräs hänen suurimmista oivalluksistaan oli, ettei viheliäisiin ongelmiin ole olemassa yhtä täydellistä ratkaisua.

Yksi näistä viheliäisistä ongelmista lienee maakunnassamme nimeltään kuntaliitosselvitys.

Koska kellään meistä päättäjistä ei ole kristallipalloa perustuu päätös pitkälti olettamukseen painoipa sitten äänestystilanteessa mitä nappia tahansa. Kummassakaan tapauksessa on lopullista vaikutusta vaikea arvioida.

Kuntaliitoskeskustelussa kulminoituu monella tavalla useat Päijät-Hämeen ongelmista. Näitä ovat muun muassa  yhteisen tahtotilan ja keskinäisen luottamuksen puutteet, jotka näkyvät keskinäisenä naljailuna ja vähättelynä.

Ei ihme, että tilanne kuntalaisille näyttäytyy osin hyvin erikoisena. Asiat ovat isoja ja vaikeita hahmottaa myös päättäjien itsensä, joiden pitäisi äänestäjien valtakirjalla käyttää tulevaisuuden viisautta. Tätä päätöstä ei voi ulkoistaa kuntalaisille, vaikka kuinka tekisi mieli.  Tämä päätös vaatii epäitsekästä pohdintaa.

Minulla ei ole kokemusta edellisestä liitosselvityksestä, mutta olen joutunut sen aiheuttamissa laineissa uimaan koko valtuustoaikani. Aallokko vuosien 2010 ja 2014 välillä ei ole laantunut. Keskustelut yhteisestä kasvusta, tulevaisuuden suuntaviivoista ja maakunnan edusta ovat uponneet ristiriitojen ja keskinäisen piikittely alle. Yleiskuva on vähintäänkin melankolinen ja se heijastuu myös elinkeinoelämän puolelle.

On totta, ettei liitos yksin riitä helpottamaan kuntien kuristusotetta. Työ alkaa vasta liitoksen jälkeen ja puheissa on paljon lunastettavaa. On totta, että toinen merkittävä palikka tässä yhtälössä on myös kuntia säätelevän lainsäädännön reipas saneeraus, jossa nyt ei ole onnistuttu. On toisaalta myös totta, ettei itsenäisyys ole autuaaksi tekevä asia, kun keinot talouden tasapainottamiseen tulevat rankaisemaan palvelutasoa aivan varmasti.  

Meidän tuleekin kysyä mitä etua kuntalaiset saavat rajat poistamalla ja mitä etua kuntalaiset saavat rajat edelleen pystyssä pitämällä? En nyt puhu valtuutetuista, vaan nimenomaan kuntalaisista. Miksi ja keitä varten me käytämme valtamme? Ja millainen on kuvamme maakunnastamme vuonna 2020?

 Syyskuun valtuustossa päätimme, ettei Hollola osallistu radanvarsikuntien selvitykseen. Hämeenkoski ja Padasjoki päättivät samana päivänä toisin. Jäimme odottamaan ”sotelain” voimaantuloa ja samalla haaveilemaan maakunnan kokoisesta selvitysalueesta. Pistimme siis päämme puskaan.

Olen seurannut kuntaliitoskeskustelua monilla palstoilla ja ihmisten välisissä puheissa. Surullisinta näissä kaikissa on ajatustenvaihdon läpi paistava keskinäinen piikittely ja totaalinen luottamuksen puute. Välillä keskustelu on ajautunut viime kesän hääohjelmasta tutun pariskunnan säpä-säpä-säpä-päpääpä – laulun veroiseksi kilpalaulannaksi. Joka ei lopulta johda yhtään mihinkään, paitsi koko Päijät-Hämeen alueen yhä syvempään kuiluun ajautumiseen. Hollolan valtuustosalissa syyskuussa kuullut puheet kuulostivatkin pohjustavan enemmän tulevia eduskuntavaaleja kuin kunnan asioiden rehellistä hoitamista tai aktiivista ratkaisujen etsimistä. Jos ja kun meillä Hollolassa kaikki on hyvin, niin emmekö me silloin olisi voineet lähteä selvitykseen turvallisin mielin ja todeta sen jälkeen, että me pärjäämme yksin paremmin? Valtuustosalissa kuultiin moneen kertaan, että pakottaminen on vastenmielistä. Mutta nythän me itse ajoimme itsemme tilanteeseen, jossa olemme pakon edessä.

Teimme kesäkuussa raskaita päätöksiä, jotta kuntalain velvoittamana kykenisimme pitämään kuntamme talouden tasapainossa ja välttämään kriisikunnaksi ajautumisen. Jouduimme myös uusina valtuutettuina korjaamaan niitä edellisen kauden päätöksiä, jotka jäivät ilmeisesti rohkeuden puutteesta tekemättä. Kesäkuun valtuusto oli kuitenkin tahdon näyte, että Hollolassa kyetään tekemään yhtenäisiä ratkaisuja. Samaa odotan nyt näkeväni Lahdessa ja muualla ympäristökunnissa. Ei ole minkään Päijät-Hämeen kunnan etu, jos yksi tai kaksi tai useampi joukosta voi todella huonosti eikä kukaan tee asioille mitään. Tilanne ei ole missään tapauksessa oikea irvailulle, naureskelulle, ylimielisyydelle tai oman edun ajamiselle. Mikä tekee meistä kenestäkään paremman kuin toisesta?

Teimme kesäkuussa päätökset myös säilyttääksemme kuntamme itsenäisyyden. Syvä huoleni kuitenkin on, kuinka pitkälle meidän pitää vielä mennä, ennen kuin olemme valmiita edes istumaan samassa pöydässä keskustelemassa mahdollisesta tulevaisuudestamme muiden kanssa? Nyt päätettiin vasta selvityksestä, emme liitoksesta. Nyt olisimme voineet mennä tasavertaisena kumppanina kuuntelemaan mitä meille on tarjolla ja tehdä sen jälkeen päätös tulevaisuudestamme. Ensi kerralla ehdot tuskin ovat enää samat.

Pääministeri Kataisen sanoin ”sitoutumaton valittaja ei vaikuta, mutta sitoutunut ongelmien ratkaisija vaikuttaa”. Tämä pätee moneen asiaan, yhteisöön, organisaatioon ja myös päätöksentekoon.

 Katri Merikallio kirjoitti paljon jaetun blogin aiheesta "minne katosivat hyveet"? Blogissa oli monia mielenkiintoisia pieniä juttuja, jotka jäivät pohdituttamaan vielä saunan lauteilla illan päätteeksi.

Katri kirjoitti, että päättäjät (poliitiikassa, taloudessa ja mediassa) ovat aikuisille erityisen tärkeitä malleja. Hän kysyikin "Minkälaista eettistä ajattelua tai hyveitä me voimme heiltä edellyttää?" Hän heittää vertailukohtana monia ehkä provokatiivisiakin esimerkkejä vastakkainasettelusta ja siitä mikä on oikein ja mikä ei. Mutta mistä näkökulmasta oikein?

Politiikassa mukana vaatii mielestäni rohkeutta. Se oli tiedossa. Vaatii rohkeutta kirjoittaa julkista blogia, vaatii rohkeutta olla jostain asiasta jotain mieltä (vieläpä julkisesti) ja vaatiii rohkeutta seistä oikeaksi tuntemansa asian takana, vaikka se kaataisi kannattajansa saappaat jalassa. Vaatii rohkeutta hypätä uutena ja tuoreena mukaan päättäjien maailmaan tietäen, että ajat ovat edessä rankat ja päätökset epämieluisia.

Nyt kun valtuustokausi on pyrähtänyt käyntiin, marssitetaan eteen pian suuria päätöksiä. Kuntarakennelausunto annetaan kuukauden kuluessa, samalla tulee ottaa kantaa talouden linjauksiin sekä myös soteuudistus painaa päälle (tai palvelurakenneuudistus). Kirsikkana kakussa killuu myös Oivan vielä keskeneräinen tulevaisuus. Nämä ovat kantiltani katsottuna ne isoimmat ja akuuteimmat.

Eteen tulee asioita, joista on pakko olla jotain mieltä.

Kukin tekee päätöksiä omilla tavoin. Toiset seuraavat enemmistöä, koska se on turvallista, toiset hankaavat vastaan, koska sekin voi olla turvallista. Mutta joka tapauksessa jotain mieltä on pakko olla. Toki mieltäänkin voi vaihtaa, sitäkin politikassa nähdään ja joskus se on jopa suotavaakin.

Lupasin vaalien aikaan, että päätöksentekoni perustuu aina enemmän kuin mututuntumulle tai virkamiehen ehdotukselle. Se perustuu faktaan ja tutkittuun tietoon sekä mahdollisimman moneen näkökulmaan saatavilla olevasta asiasta. Päätöksen pitää ollla sellainen, että kykenen sen perustelemaan. Eli omassa tapauksessani sen tulee myös mukailla omaa oikeudentajuani sekä arvojani. Voidaan olla pian myös siinä tilanteessa, että on joskus tehtävä kahdesta vaihtoehdosta sellainen ratkaisu, joka ei tunnu hyvältä, mutta on silti järkevä.

Katri Merikallio toi esiin Aristoteeleen lausuman, jossa "hyveet eivät tee vain hyvää valtiota, vaan myös ihmisen onnelliseksi ". Naivia tai ei, siinä on paljon ajatusta. Toivon itse voivani tehdä jokaisen päätökseni niin, että pystyn nukkumaan puhtaalla omalla tunnolla jokaisen yöni. En epäile ettenkö voisi tässä onnistua.

Pääministeri Katainen on puhunut paljon kokoomuslaisesta arvomaailmasta, jossa keskeistä ovat suvaitsevaisuus, välittäminen ja avoimuus. Siinä missä Soini ilmoittaa julkisesti jahtaavansa Kokoomuksen päänahkaa, me toivomme yhteistyötä ja vastakkain asettelun lopettamista. Olisi suuri kiusaus puuttua jokaiseen feissarissa pyörivään herjausviestiin, mutta miksi niin tekisi? Mitä se edistää? Kinastella netissä, kun on oikeitakin asioita hoidettavana, joiden kohteena ovat ihan oikeat ihmiset.

Meidän pitää toimia ihmisten hyvinvoinnin eteen, ei riidellä, nälviä ja kilpailla siitä, kuka sanoo nasevammin tai saa viimeisen sanan. Jotka nekin tietysti ovat ihan ansiokkaita asioita - joidenkin mielestä.

Aivan kuten Kataisen keskeinen viesti kuuluu, myös politiikassa tulisi ymmärtää, ettemme ole yksin mitään. Kukaan ei kykene edistämään hyvääkään asiaa ilman muiden puolueiden välistä yhteistyötä. Katainen myöntääkin, että ...asioista voi ja pitääkin keskustella, erilaisia mielipiteitä voi ja pitääkin esittää. Näkemyserot eivät kuitenkaan koskaan saa johtaa siihen, että kyseenalaistetaan toisten ihmisten, ihmisryhmien tai poliittisten mielipidesuuntien edustajien oikeus elää rauhassa ja turvassa.....

En voisi olla enempää samaa mieltä. Tämä sama ajatus pätee myös työelämään. Me kaikki olemme erilaisia ja meidän pitääkin olla. Me teemme työtämme eri tavalla, ajattelemme asioista eri tavalla. Mutta joko-tai ajattelun sijasta voisimme ajatella sekä-että. Millä seoksella tästä saataisiin meille kaikille ja ennen kaikkea asiakkaiden tai vaikka kuntalaisten parhaaksi koottu toiminta ja ratkaisut?

Jyrki päättää avoimen bloginsa toteamalla, että "suomalaisuuteen kuuluvat vapaus ja vastuu sekä huolenpito muista. Näitä periaatteita puolustamme parhaiten toimimalla päättäväisesti kukin tahollamme ja yhdessä suvaitsevaisuuden, välittämisen ja avoimuuden puolesta. Silloin vihaa, pelkoa ja ihmisten välistä vastakkainasettelua lietsovat voimat eivät voi voittaa".

Mitäpä tähän lisäämään?

-------------------------------------------------------------------------------------------

Kunnallispolitiikan vauhti alkaa hiljalleen kiihtymään. Ensi viikolla kuullaan Erva-alueen selvittäjien kuulumisia soteuudistuksesta yhdessä muiden alueen kuntien kanssa ja lähipäivinä valtuusto kokoontuu myös miettimään kuntarakennelausunnon sisältöä.

Oma lautakuntani pyörähtää parin viikon päästä liikkeelle ja paljon on meilläkin puuhaa edessä. Perusturvalautakuntaan saan seurakseni kaksi edustajaa jokaisesta Oiva- kunnasta, joten meitä on yhteensä 10 sekä esittelijänä toimiva sosiaali- ja terveysjohtaja. Joudumme ottamaan moniin asioihin kantaa ja kevään kokoustahti tulee olemaan varmasti tiukahko kohti kesää mentäessä. Kalenterissa on jo nyt jokaisella viikolla merkintöjä, vaikka oma paikkajakoni menikin toiveiden mukaan ja minulla on vain yksi varsinainen paikka. Puuhaa siis tämän "harrastuksen" lomassa riittää, mutta niinhän se pitää ollakin! :)

Leppoisaa pyhää toivotellen,