On kulunut viikko vaalipäivästä 9.4.2017. Tuo ilta tulee jäämään mieleeni ja sydämeeni pysyvänä muistona.

Tällä hetkellä oloani kuvaavat kiitollisuus, innostuneisuus ja nöyryys. Nyt kun ajatukset ovat päässeet mukaan tapahtuneeseen ja nukuttuja öitä on takana jo useampi, olen alkanut ymmärtämään kuinka upean luottamuksenosoituksen äänestäjät työlleni valtuustossa antoivat. Kuulin tällä viikolla Mantereen Heikiltä, että äänimääräni oli samalla kaikkien aikojen ennätys myös Hollolan Kokoomuksen ehdokkaiden äänimäärissä. Tämä on huimaa!

Kiitos vielä kerran Teille kaikille äänestäjille, tsemppareille, rohkaisijoille, sparraajille ja hiljaisille taustatukijoille. Myös Teille, jotka olette tukeneet niinä epätoivon hetkinä, joita väistämättä on kuluneeseen valtuustokauteen kuulunut. Teitä on monia - tiedän sen ja tietäkää myös se kuinka paljon Teitä arvostan. Kiitos myös lukuisista onnitteluista eri medioiden kautta.

Isoin kiitos tietysti kuuluu omalle perheelle - ja kokoomusjoukkueellemme. Kokoomus on edelleen kunnan suurin puolue, vaikka odotetusti demarit tulivatkin kantaan kiinni. He tekivät vahvaa kuntavaalityötä monipuolisella joukkueella. Se oli kaikin puolin ansaittu kakkostila. Kaikkiaan Hollolan puolueiden järjestys ja paikkamäärä oli oman veikkaukseni kaltainen.

Vaalipäivästä mieleeni jää tunne, joka tuli ennakkoäänien rävähtäessä eetteriin. Kesti useamman minuutin tajuta mistä oli oikein kyse. Ensimmäisen soiton sai kohta 88 -vuotias mummoni. 191 ennakkoääntä sai käteni tärisemään ja lopulta kyyneleet valumaan silmistä. Siinä taisivat lapsetkin vähän hätääntyä mikä äidille nyt tuli. Taisi siinä vanhin poikani todeta "nyt pyörryttää". En osannut mitenkään nähdä tämän tulevan.

Toivon, että vaalitulokseni kannustaisi Teitä vielä epäröiviä lähtemään mukaan politiikkaan. Oma tarinani alkoi tavanomaisena iltavuorona, lounastauolla anestesiakahvihuoneessa. Olin liittynyt puolueeseen vuotta aiemmin oikeastaan siksi, että lapsien myötä ympärillä oleva maailma alkoi tuntumaan mielenkiintoisemmalta uudella tavalla. Elimme silloin eduskuntavaaleja ja näin ministeri Sannin hienon nousun eduskuntaan. Se innosti itseänikin. Olisko nuorempien (naisten) aika poliitiikassa, muistan pohtineeni.

Lounastauolla luin sähköpostista Hollolan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Keijo Rinteen lähettämän viestin, jossa haettiin kuntavaaliehdokkaita. Siitä se ajatus lähti. Joko se oli hetken mielijohde tai kohtalon johdatus mutta löysin itseni parin kuukauden päästä Hollolan Kokoomuksen hallituksesta ja seuraavana keväänä läpi menneenä kunnanvaltuustosta.

Vauhti on ollut nopeaa mutta on edellyttänyt roppakaupalla tahtoa, innostusta, yhteistyöhalua ja -kykyä, isojen kokonaisuuksien hahmotuskykyä ja toisaalta pelkäämättömyyttä. Lisäksi itselleni tärkein asia on ollut rehellisyys tekemisiensä kanssa. Peiliin pitää kyetä katsomaan olivat päätökset sitten hankalia tai eivät. Mokista pitää oppia. Sen sijaan politiikassa tapahtuva suhmurointi on saanut alusta asti karvani nousemaan pystyyn eikä tokaisu "sellaista politiikka on, siihen vaan pitää tottua" saa edelleenkään ymmärrystäni osakseen.

Mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Sitä emme vielä täysin tiedä. Tulevasta kaudesta ei tule helppo mutta mikäli haluamme onnistua yhdessä ovat kaikki mahdollisuudet olemassa. Onneksi yksin ei tarvitse pärjätä vieläkään. 43 valtuutettua, hyvät virkamiehet ja yli 24.000 kuntalaista takaavat tämän. Varmaa myös on, että omalla kohdallani lapset ovat jatkossakin tärkeysjärjestyksessä kärjessä, omasta jaksamisesta huolehtimisen lisäksi.

Näissä kuntavaaleissa Hollolassa oli 30 ehdokasta vähemmän kuin vuonna 2012. Meillä kaikilla nyt valituilla valtuutetuilla on mielestäni velvollisuus kääntää kehityksen suunta ja saada oman kuntamme ihmiset innostumaan uudelleen demokratiasta. Se on tärkeää jo siksikin, että politiikka on vahvin keino muuttaa maailmaa.

Jatkuvat uutiset niin vanhojen kuin uusienkin rakennuksien sisäilmasto-ongelmista ovat surullista luettavaa. Huonolaatuinen sisäilma on Suomessa yksi merkittävimpiä terveysongelmien aiheuttajia ja on kansantaloudellisesti merkittävä asia. Kustannuksia aiheutuu paitsi valtavasta korjausvelasta, myös sairauspoissaoloista sekä heikentyneestä työkyvystä. Sisäilmaongelmat aiheuttavat myös lisääntynyttä syrjäytymisen vaaraa sekä inhimillistä kärsimystä. Tämän vuoksi Kokoomus haluaa lisäpanostuksia sisäilmasto-ongelmien ratkaisemiseen. 
 
Eduskunnan jo vuonna 2012 julkaiseman mukaan Suomen kansanvarallisuudesta 6–10 prosentissa on merkittävä kosteus- ja homevaurio. Tämän rakennuskannan arvo on 13–28 miljardia euroa. Merkittäviä kosteus- ja homevaurioita arvioidaan olevan opetus- ja hoitoalan rakennuksissa 12–26 prosenttia kerrosalasta. Tämä herättää epäilyn, onko korjausrakentamiseen ja kunnossapitoon jo vuosia osoitettu liian vähän rahaa ja toisaalta tukeeko nykyinen lainsäädäntö riittävästi laadukasta rakentamista ja sen valvontaa.
 
Sisäilmasto-ongelmat koskettavat niin koteja kuin julkisiakin rakennuksia. Ongelmien syy piilee usein rakenteissa. Sen vuoksi rakennuksen säännöllinen kunnossapito on parasta vaurioiden ja haittojen ennaltaehkäisyä. Se on myös osa hyvää kiinteistönhoitoa, joka pidentää rakennuksen elinikää. Kokoomus haluaakin kaikille julkisille rakennuksille huoltokirjan mistä ilmenee ylöskirjattuna kaikki se mitä rakennukselle on vuosittain tehty tai jätetty tekemättä. Sisäilmasto-ongelmien syy voi nimittäin olla rakennusaikaisen laiminlyönnin tai virheen lisäksi myös käytönaikaisissa esimerkiksi salaojien tai ilmastoinnin vuosihuoltojen ja tarkastusten laiminlyönneissä.
 
Kokoomus esittää juuri julkistamassaan maankäyttö- ja asuntoraportissaan huoltokirjan lisäksi mm. sitä, että isoissa rakennushankkeissa tulee aina tehdä erikseen harkittu päätös rakentamisen sääsuojauksesta. Kokoomus haluaa myös tehtävän nyt perusteellinen selvitys niistä syistä mitkä toteutuessaan todennäköisesti aiheuttavat sisäilmasto-ongelmia. Esimerkiksi betonin kuivuminen tulee aina varmentaa ennen kuin se peitetään muovimatolla eivätkä rakennusaikataulut saa olla liian tiukkoja.
 
Nyt on vihdoin ryhdyttävä toimeen. Yksikin huonon sisäilman takia julkisessa tilassa sairastunut on liikaa. Vuonna 2015 päättynyt Hometalkoot -ohjelma oli merkittävä askel oikeaan suuntaan ja sen jatko on kannatettavaa. Siksi hometalkoiden rinnalle tarvitaan nyt kansalliset sisäilmatalkoot.
 
Timo Heinonen (Kok.)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston puheenjohtaja
 
Kristiina Hämäläinen (Kok.)
sairaanhoitaja YAMK
Hollolan kunnanvaltuutettu

Kunnat ovat tulevaisuudessa keskenään hyvin erilaisia. On meistä kaikista kiinni, millainen paikka juuri meidän kuntamme on.

Näen kuntapäättäjien roolin mahdollisuuksien luojana ja kuntalaisten osallisuuden toteutumisen tukijoina. Kuntapäätöksenteon ytimenä pitää olla ihmisen arjen helpottaminen. Vaikka monet lainsäädännölliset asiat ohjaavatkin kuntapäätöksentekoa ja palveluiden järjestämistä, jää jäljelle silti yhä suurempi vapaus luoda kunnan roolista aivan uudenlainen.

Kun perhe haluaa rakentaa, on heidän saatavat luvat ripeästi. Kun yrittäjä haluaa laajentaa toimintaansa ja investoida, tulee kaavamuutokset tehdä joustavasti. Kun kuntalaiset haluavat järjestää hyväntekeväisyyskonsertin, heitä neuvotaan asioiden nopeassa hoitamisessa. Kun kolmas sektori, järjestöt ja yhdistykset haluavat tulla avuksi kuntalaisten osallistamiseen ja hyvinvointityön tukemiseen, pitää keinoja ja mahdollisuuksia olla käytettävissä.

Vain terveellä pohjalla oleva kuntatalous mahdollistaa riittävät kuntapalvelut. Tuleva maakuntauudistus ei suoraan vaikuta kuntien taloudellisiin toimintaedellytyksiin mutta tekee taloudesta ennakoitavampaa. Tolkkua tarvitaan edelleen ja menokuri on välttämätöntä. Menokuri on myös ensisijaista veronkorotuksiin nähden ja edellyttää isoja kokonaisuuksia hahmottavaa päätöksentekoa. Oman viiteryhmän etujen ajamisesta on pakko siirtyä katsomaan asioita koko kunnan – jopa koko maakunnan näkökulmasta seudullisen yhteistyön kautta.

Palveluiden järjestämisen ei pidä jatkossakaan olla ongelmalähtöistä eivätkä ne saa eristää kuntalaisia. Viimeaikainen poliittinen avaus lasten maksuttomista salivuoroista, nuorisotoimessa suunnitteilla olevat iltapäivätoiminnot sekä kuntaan liitostuella palkattu yrityskoordinaattori ovat tärkeitä välineitä mahdollisuuksien luomisessa tavallisen kuntalaisen arkeen. Nuorten ohella myös senioreiden huomioiminen vaikkapa kaavoituksessa ja esteettömyydessä on mahdollistavan kotikunnan tunnusmerkki.

Kuntapäättäjän työ on lähitulevaisuudessa yhä enemmän mahdollisuuksien luomista. Päättäjän tehtävä on palvelutyö, jossa modernit sekä yhteistyökykyiset tavat toimia ja vuorovaikuttaa tulevat korostumaan.

Siksi ei ole merkityksetöntä, kuka asioista päättää.

Syksyllä 2010 olin työpaikallani kahvitauolla ja selasin puhelimestani sähköpostia. Siellä oli tuore jäsenkirje Hollolan Kokoomuksesta, johon olin liittynyt hetki sitten. Jäsenkirjeessä kosiskeltiin lähtemään ehdolle seuraavan syksyn kunnallisvaaleissa. Hetken mielijohteesta ilmoitin olevani kiinnostunut. Se oli ensiaskeleeni poliittisella tielläni.

Puolueeseen liittyminen vuoden 2010 keväällä oli hyvin intuitiivista enkä tavoitellut siinä vaiheessa mitään. Meillä ei ole koskaan suvussa harrastettu politiikkaa eikä liioin oltu kallellaan mihinkään puolueeseen. Tosin kovaa työntekoa, yrittäjyyden arvostamista ja heikoimpien puolustamista on arvostettu aina. Puolueen valitseminen oli kuitenkin itsestäänselvyys.

Syksyllä 2011 olivat edessä ensimmäiset vaalit kunnassa, josta en oikeastaan tuntenut ketään. Olenhan asunut Lahden ydinkeskustassa lähes koko ikäni. Muutimme mieheni kotiseudulle Hollolan Tiilikankaalle vuonna 2008.

Vaalit olivat mielenkiintoista aikaa ja niitä tehtiin isolla innolla. Kuntavaalien 2012 taustalla olivat Hollolan Kokoomustakin repineet kuntaliitosselvitykset, joista itse olin täysin ulkona - ehkä onnekseni. Vaalien lopputuloksena oli läpimeno 119 äänellä aivan ääntenlaskun loppumetreillä. Se tuntui uskomattomalta ja samalla jäätävän pelottavalta, koska minulla ei ollut oikeastaan hajuakaan mihin olin menossa.

Valtuustokauden ensimmäisiä toimenpiteitä oli luottamustehtävien jako. Tiesin, etten uutena valtuutettuna ollut rankinglistan kärjessä mutta yllättäen pesti Hollolan suurimman lautakunnan, Oivan perusturvalautakunnan puheenjohtajana jäi vapaaksi. Epäröin pitkään hypätä kylmään veteen mutta lopulta Jaana Lehtovirran ja Ilkka Talasrannan tsemppauksen ansiosta uskalsin. Silloin sote tuntui olevan kovinkin vastenmielistä kuntapolitikkojen keskuudessa. Nyt siitä puhuvat enemmän tai vähemmän sujuvasti jo lähes kaikki.

Ensimmäiset kokoukset olivat varmasti kaikille osallisille tuskaa lähinnä niiden keston vuoksi. Liki viisi tuntia tuplalistalle oli aivan likaa. Mutta siitä homma pikkuhiljaa lähti. Ylikunnallisena lautakuntana toimiessamme haasteet olivat alussa ja osin välilläkin melkoisia. Onnekseni olen saanut aina paljon apua ja tukea myös yli puoluerajojen niin lautakunnassa ja valtuustotyössäkin. Se on ollut korvaamatonta.

Valtuustotyö alkoi tammikuussa 2013 ja kuherrusaika poliittiseen työhön jäi lyhyeksi. Jo helmikuun valtuustoseminaarissa alkoi tajuntaan menemään ymmärrys valtavasta säästöpaineesta itsenäisen Hollolan pelastamiseksi. Muutama kuukausi valtuustokauden alun jälkeen lyötiin lukkoon Hollolan historian suurimmat säästöt: kyläkouluja, omien lasten päiväkoti kera muutaman muun, lukio, ennaltaehkäisevät ei-lakisääteiset sote-palvelut ja syöpäseulonnat.. ja paljon muuta. Valtuusto seisoi kesäkuussa 2013 historiallisen tiukassa yhteisrintamassa, kun yli 40 valtuutettua 43:sta seisoi leikkauksien takana enemmän tai vähemmän hampaitaan kiristellen. Tuollaista yksituumaisuutta tuskin tullaan koskaan näkemään Hollolassa sen paremmin kuin muuallakaan.

Ne päivät, jolloin vein lastani hoitoon (liki kaksi kuukautta) tietäen päiväkodin kohtalon eivät olleet mitenkään miellyttäviä. Erityisen kivoja eivät olleet myöskään ne päivät, kun asia tuli julkisuuteen. Vaikka asiaa ei tietenkään päiväkodilla puitu niin päätös nakersi mielessä - eihän ummikko voi mitenkään henkisesti valmistautua tämän tyyppisiin tilanteisiin lähtiessään politiikkaan. Poliittisen päätöksenteon arki siis konkretisoitui samantien äärimmäisen ikävällä tavalla. Myöhemmin on tullut huomattua,että päättäjän kyky pysyä kokonaisedun takana testataan erityisesti niissä kysymyksissä, jotka koskettavat tavalla tai toisella omaa perhettä tai lähipiiriä. Tämä konkretisoitui hyvin myös viime syksyn jo kertaalleen vuonna 2014 päätetyn kouluratkaisun uudelleen esiin noston yhteydessä.

Olen todennut uusille ehdokkaille, ettei politiikkaan saa eikä kannata lähteä ajamaan jonkin viiteryhmän etua. Se on tänä päivänä ja demokraattisessa päätöksenteossa usein vaikeaa ja se on myös hyvin nurkkakuntaista ajattelua. Sen sijaan mukanaan voi ja pitääkin tuoda jonkun viiteryhmän osaamista. Juuri heitä - arjen osaajia tarvitaan.

Monet sanovat, etteivät halua lähteä politiikkaan ihnisten riitaisuuden takia. Tämä ilmiö on valitettava osa politiikkaa mutta samalla äärimmäisen henkilökemiasidonnaista. Ja toki kyseinen ilmiö nostaa päätään erityisesti vaalien alla. Tarkkaavaiset ovat huomanneet vaalityön alkaneen jo viime keväänä. Vaakakupin toisessa päässä on ehdottoman tärkeä ylipuolueellinen yhteistyö yhteisten asioiden hoitamiseksi. Mitä nopeammin kykenee luomaan verkostoja oman puolueen ja kunnan yli, sen paremmin asiaansa pystyy myös edistämään. Tämä edellyttää joskus henkilökohtaisia kompromisseja.

Kuntapolitiikka opettaa neuvottelutaitoja ja pakottaa väkisin pohtimaan omien mielipiteiden perusteita. Päättäjä ei voi heitellä ilmaam omia ajatuksiaan ilman kestäviä perusteluita. Tämä nyanssi edellyttää (tai ainakin opettaa) paitsi asioiden taustaselvittelyä myös selkärankaa ja vastuullisuutta omista sanoista. "Mutu"- tuntumalla asioiden perusteleminen on hyvin löyhällä pohjalla. Toisaalta on ollut myös pakko hyväksyä, että usein omat sanomiset ja tekemiset ryhtyvät elämään maailmalla omaa elämäänsä eikä kaikkia virheellisiä asioita voi mitenkään korjata. Oleellisinta on kuitenkin kyetä perustelemaan omat valinnat ja päätökset, elämään niiden kanssa, säilyttää mielessä käsitys siitä missä mennään, mitä on tullut tehtyä ja sanottua - ja mitä ei.

Yksi raskaimpia tapahtumia koko neljän ja puolen vuoden aikana on ollut elokuussa 2013 tapahtunut ystäväni ja sivistyslautakunnan silloisen puheenjohtaja Ilkan äkillinen menehtyminen. Yhä edelleen Ilkka on usein mielessäni ja etenkin viime syksynä kaipasin valtavasti Ilkan ystävyyttä, ikuista optimismia ja kykyä kohottaa ihmisiä maahan lyömisen ja lannistamisen sijaan. Ilkka inhosi poliittista riitelyä yli kaiken ja korosti aina, etteivät puolueet tee asioita, vaan ihmiset tekevät. Yhdessä.

Vuonna 2014 muuttui kuntapoliittinen urani kun pääsin osaksi Hollola-Hämeenkoski yhdistymishallitusta ja sen jälkeen myös osaksi kunnanhallitusta. Nämä ovat olleet isoja luottamuksen osoituksia ja arvostan niitä kovasti.

Vuotta 2015 värittivät eduskuntavaalit, joissa oli mukana ensikertalaisena. Kokemus oli aivan huikea kaikessa rankkuudessaan. Kampanjan teko oli matka paitsi itseen myös muihin ihmisiin ja yhteiskunnan ilmiöihin. Teimme vaaleja huippuporukalla minimibudjetilla eikä lopputulos voinut olla parempi. Liki 2600 ääntä puskista tulleelle ehdokkaalle oli varsin tyydyttävä tulos. Seuraavat eduskuntavaalit jäävät kohdaltani varmasti väliin lasten tarpeiden noustessa prioriteeteissa korkeimmalle. Olen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa "vasta" 44, joten vuosia politiikassa piisaa kyllä ja kuntatasollakin tekemistä on riittämiin.

Kuluneisiin reiluun neljään vuoteen mahtuu siis valtavasti erilaisia asioita. Kariutuneita ja onnistuneita liitosneuvotteluita, kurjia säästöjä, vaikeita valintoja, tiukkoja neuvotteluita. Pieniä onnistumisia, uusia verkostoja ja ystävyyksiä ja isoja edistyksiä, kuten hyvinvointikuntayhtymän synnyttäminen.

Monet arkailevat ehdokkuutta ajankäytöllisistä syistä. On totta, että kuntapolitiikka vie aikaa. Hollolan tapauksessa olen mimiarvioksi sanonut 1-2 kokonaista iltaa kuukaudessa. Hollolassa valtuusto ei kokoonnu joka kuukausi ja valiokunnat tulevat kokoontumaan noin kerran kuukaudessa. Mutta mitä isompi kaupunki on, se enemmän aikaa politiikka myös vie.

Eniten aikaa menee yleensä kokouksissa istumisen sijaan taustatyöhön ja yhteydenpitoon eri sidosryhmien kanssa. Valtuutetun työtä tehdään siis monella tavalla ja sähköisessä maailmassa asioita hoidetaan paljon sähköpostilla ja puhelimitse. Usein iltalukemisena on kirjan sijaan kokouksen esityslista tai siihen liittyvän taustamateriaalin hakeminen internetistä.

Mielestäni ajankäyttöä ei pidä pelätä liikaa. Omat lapseni olivat politiikkaan lähtiessäni kaksi- ja neljävuotiaita. Nyt he ovat jo liki koululaisia molemmat ja edessä on toisenlaiset aikatauluhaasteet. Lapsiperheen arki on aina palapeliä oli siinä mukana äidin/isän kuntapoliittista harrastusta tai ei.

Mitä kuntapolitiikka sitten antaa?

Paitsi edellä mainittuja asioita niin sen antaa myös mahdollisuuden päästä vaikuttamaan siihen millainen Hollola on 10-20 vuoden päästä. Se tarjoaa myös aitiopaikan päästä seuraamaan yhteiskunnallista muutosta asioiden keskiössä ja tietysti mahdollisuuden myös olla mukana muutosta tekemässä. Uskon, että monella kuntapolitiikkaan ajautuvalla on sisällään pieni maailmanparantaja. Ja onneksi näin on. Marinalla asiat eivät edisty mutta tekemällä kylläkin.

Politiikka on välillä hermoja raastavaa, tunteita kuohuttavaa ja pitkäveteistä mutta samalla myös innostavaa, opettavaa ja haastavaa. Palkkioiden takia hommaan ei sen sijaan kannata hakeutua. Palkkioista menee yleensä paitsi sivutulovero myös 15-20 prosenttia omalle puolueelle.

Seuraavalla valtuustokaudella tulee olemaan iso rytinä maakuntahallinnon valmistelun alkaessa ja uuden kunnan hakiessa profiilia. Päätökset eivät varmasti tästä helpotu mutta juuri siksi valtuustot kaipaavat muutosjohtamiseen orientoituneita arjen asiantuntijoita. Kuntapolitiikka ei ole rakettitiedettä, kuten kollegani Markku Pulkkanen on todennut ja näin olen sen itsekin todennut olevan.

Eli jos olet yhtään politiikasta kiinnostunut niin ota yhteyttä! Kaikki puolueet kaipaavat innostuneita ehdokkaita. Voi olla, että ilman politiikkaa olisi takana muutama paremmin nukuttu yö ja pari harmaata hiusta vähemmän. Mutta samalla olisin montaa ystävää ja kokemusta sekä oppia köyhempi. Ehdolle lähteminen on kovien mimmien ja kundien juttu. Arvostan jokaikistä yhteiselle asialle aikaansa antavaa aivan valtavasti.