Hyvinvointikuntayhtymän perustamisen ympärillä käytävä keskustelu käy kuumana niin lehtien palstoilla kuin sosisaalisessa mediassakin. Valtuustojen päätökset alkavat tippumaan ensi maanantaista lähtien aina juhannuksen jälkeiselle viikolle, jolloin Lahti suurimpana tekee oman päätöksensä ja täten ratkaisee myös oleellisesti maakunnan ja sen asukkaiden tulevaisuuden sote-palveluiden suunnan.

Olen ollut käydystä keskustelusta todella hämmästynyt. Oikeastaan pöyristynyt.

Siinä missä viime jouluna suurin kaupunki Lahti naljaili pienemmille kunnille "Lahti- pelosta", onkin kelkka kääntynyt täysin heidän itsensä pelkoon vallan menettämisestä. Siinä missä oma puolueeni oli etunokassa valmistelemassa maakunnallista sotea, ovat rummut hiljenneet ainakin suurimman kaupungin osalta. En voi välttyä ajatukselta, että mukana on jotain sellaisia elementtejä, joilla ei itse asiassa ole mitään tekemistä itse asian kanssa.

Sen sijaan hanketta jo alunperin vastustaneet kunnat eivät mieltään ole kääntäneet, vaikka saivatkin kevään aikana periksi esimerkiksi etenkin demareita kaivelleen valtuuston säilymään lakkauttamisen sijaan.

Suomessa sote-järjestelmä tullaan joka tapauksessa kokoamaan suuremmille hartioille.Oletettavaa on, että vajaan parin viikon päästä Tamperetalolle käyneen kutsun takana on vihdoin ilmoille laskettavat lakiluonnokset. Muutos tulee, haluttiin sitä täällä tai ei.

Kuntien rooli tässä rytäkässä tulee muuttumaan oleellisesti. Kuntien tehtävät ja samoin siellä toteutettavan paikallispolitiikan luonne muuttuu tyysin.

Hollolassa peruspalvelut on hoidettu jo kymmenen vuotta yhdessä ensin viiden ja sittemmin kuntaliitoksen myötä neljän kunnan kesken peruspalvelukeskus Oivassa. Erikoissairaanhoito sen sijaan on tilattu jo vuosia paikalliselta kuntayhtymältä.

Koko Oivan kymmenen vuoden ajan sitä on muutettu niin poliittiselta päätöksenteon järjestelmältään kuin myös operatiivisen toiminnan näkökulmasta. Viimeisin muutos oli liikelaitoksesta taseyksikköön siirtyminen. Tämän muutoksen myötä johtokunta lakkautettiin kokonaan, jolloin poliittinen ohjaus nousi vahvempaan yhteyteen palveluntuottajan kanssa. Samalla myös kaksi keskeistä, isoa johtajatason virkaa, lakkautettiin. Lautakunnan rooli on toimia palveluiden tilaajana ja Oivan puolestaan palveluiden tuottajana tilauksien mukaisesti. Oivan kustannustaso kertoo maakunnassa pitkälle edenneestä kehitystyöstä, joka on saanut myös tunnustusta kun prosesseja on kriittisestikin viime aikoina tarkasteltu. Myös noin 800 lahtelaisen Oivaan siirtämät peruspalvelut kertovat omaa kieltään palveluiden tasosta kohti kuntalaisia.

Viime aikoina hyvinvointikuntayhtymän poliittinen valta on tuntunut ahdistavan suuresti. On kommentoitu, ettei valtaa voi millään keskittää vain muutamalle henkilölle ja ettei palveluiden sisältöön muutoksen jälkeen pääse millään tavalla vaikuttamaan. Olen hämmentynyt. Ehkä siksi, että Oivassa tässä "keskitetyssä" vallassa on eletty jo kohta kymmenen vuotta.

Sote-järjestelmässä Suomessa tullaan siirtymään Oivan kaltaiseen malliin eli tilaaja ja tuottaja tullaan erottamaan todella voimakkaasti toisistaan. Muutoksessa on todella tärkeää kaikkien osapuolien (poliittiset päättäjät vs. virkamiehet) hahmottaa, mikä on tilaajan rooli ja mikä on tuottajan rooli. Tätä eroa on joskus Oivankin poliittisessa päätöksenteossa jouduttu kirkastamaan.

Tilaajan tehtävä on muun muassa maalata isoja strategisia linjoja sekä päättää niistä palveluista ja kriteereistä, joita tuottajalta tilataan. Vaikkakin laki sääteleekin tätä tehtävää melko tarkasti. Tuottajan tehtävä on sen sijaan palveluiden järjestäminen tilaamisen mukaan, parhaaksi katsomallaan tavalla. Samoin tuottajan tehtävänä on asettaa palveluiden kustannukset tilaajan raamiin. Kohti nollakasvua mentäessä ovat rahoitukselliset paineet todella suuria myös tulevaisuudessa.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että poliittikkojen tehtävä ei ole mennä puuttumaan toiminnan operatiiviseen puoleen kuin siltä osin miten se tilaajalle kuuluu. Tämä ymmärrys usein uupuu ja se on näkynyt myös hyvinvointikuntayhtymän valmistelussa. Toki tuottajan tehtävänä on myös ymmärtää tilaajan valta. Tämä valta sen sijaan on poliittisten päättäjien syytä hyödyntää ja sen toteutumista myös valvoa. Siksi vallan käyttäjien määrän sijaan oleellista on heidän osaamisensa. Kaksi vallankäyttäjää voi olla paljon tehokkaampia kuin viisi yhteensä.

Viime aikoina on kritisoitu myös sitä, että aikataulu on liian tiukka. Sinänsä väitteet ovat täysin päättömiä, koska jokaisella kuntapäättäjällä varmasti pitäisi olla tuoreessa muistissa jo vuonna 2013 tehty laaja, maakunnallinen Päijät-Hämeen liiton tilaama NHG:n selvitys sote-palveluiden tilasta ja järjestämisestä. Jo silloin kyettiin todentamaan, että jos haluamme saada tilanteen sote-kustannuksissa maakunnassa haltuun, on meillä siihen aikaa vuosi. Siis vuosi. Vuonna 2013. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

Onnistuakseen hyvinvointikuntayhtymän valmistelussa on muutamia kriittisiä asioita, joiden tulee olla kunnossa 1.1.2017. Muut tulevat mukaan hallitusti toimintaa yhdessä synkronoidessa. Koska virkamiehet ovat kertoneet virkavastuulla voivansa nämä asiat hoitaa, riittää vastaus aikatauluista itselleni mainiosti.

Tilanne tuosta vuoden 2013 hetkestä on muuttunut radikaalisti monella tavalla eikä missään tapauksessa helpompaan suungaan. Tällä hetkellä ero BKT:n kehittymisen ja sote-kustannusten kehittymisen välillä on suorastaan kriittinen. Sama koskee koko maakuntaa. Käppi kustannusten ja rahoituksen välillä on maakunnassa jo kymmeniä miljoonia euroja.

Olemme maakunnassa hukanneet vuosia ja taas vuosia vain siksi, ettemme ole uskaltaneet tehdä sitä hyppyä, joka olisi pitänyt tehdä jo vuosia siten. Sillä välillä kaikki sote-kehittäminen on maakunnassa jäässä muiden porhaltaessa kovaa vauhtia eteenpäin. ICT-menetelmien yhteneväinen kehittämineen on ollut täysin jäässä ja on aiheuttanut maakuntaamme todella kalliin sotkun erinäisiä tietojärjestelmiä, joiden purkaminen vie vuosia ja maksaa miljoonia euroja. Samaan aikaan myös rapistuvan keskussairaalan miljoonien eurojen remontti- ja uudisrakennus investoinnit seisovat. Kuntien terveyskeskukset huutavat korjausta, mutta ilman niiden profiilin määrittämistä remonttia on turha tehdä.

Muutama kuukausi sitten saimme tietää, että Päijät-Häme sai laajan tason päivystyksen hoitaakseen. Temppu ei varmasti ollut poliittisesti helppo, mutta oletan että kehitteillä ollut maakunnallinen vahva hyvinvointikuntayhtymä toimi yhtenä tärkeänä vakuuttajana asiassa.

Mitä tämän sote-palveluidemme kehittämisen kannalta todella tärkeän päätöksen jälkeen on maakunnassa tapahtunut? Sen sijaan, että yhtymässä ja maakunnassa olisi laitettu kaasua pohjaan laajan tason haltuunotossa, on alkanut selittely ja pään pensaaseen laittaminen. Olisin halunut nähdä rinta rottingilla kulkevia Päijät-Hämäläisiä päättäjiä, jotka haluavat näyttää muille, että kyllähän homma tällä hoidetaan, kun vastuutakin on annettu. "Mis miestä tarvitaan", sanoo jo Hämeen laulukin. Itse nimittäin todella pelkäsin vahvaa Kanta-Hämäläistä edunvalvontaa ja sen voittamista aivan viime metreille asti.

Toisin kuin monet ajattelevat, erikoissairaanhoidon palvelut eivät tällä hetkellä maakunnassamme vastaa laajaa tasoa.

Laajassa tasossa palveluiden järjestäminen tulee vaatimaan muun muassa neurologian a radiologian 24/7 palveluiden organisoinnin. Tätä meillä ei siis tällä hetkellä ole. Näiden kummankin erikoisalan lääkäreistä on jo nyt maakunnassamme huutava pula ja puhumme ainoastaan päivätoiminnasta.

Osaajien saamisen problematiikan lisäksi laajan tason haltuunotto tulee tarvitsemaan lisää henkilökuntaa niin hoito- kuin tukipalveluissakin sekä ilman muuta uusia tilaresursseja. Aikaa muutokseen on pari vuotta. Eli todella vähän.

Onko meillä siis aikaa tämän kaiken sijaan pyöritellä ja pallotella päätöstä, kuin että yhdessä ottaisimme tämänkin ison asian vastaan hallitusti?

Olen viime kuukausina kuullut myös että me ostamme hyvinvointikuntayhtymän kuin sian säkissä. Tietämättä siis mitä oikeastaan tulee tapahtumaan. Se on osin totta. MUTTA.

Kuntien roolin oleellisesti muuttuessa ja vallan keskittyessä harvempien käsiin maakunnallisesti sekä samanaikaisesti koko yhteiskunnan muutosrytmin muuttuessa muuttuu myös poliittisen päätöksenteon luonne.

Emme enää millään voi olettaa, että tehtyämme jonkin päätöksen valtuutossa, on kyseinen asia siten vuosiksi hoidettu. Päinvastoin. Tai että voidaksemme tehdä jonkin päätöksen tulee meidän tietää jokikinen nippeli tieto, jota asiaan liittyy ettemme vain tekisi väärää päätöstä. Tämä on mahdotonta. Lasiseinien sisällä päättämisen aika on ohitse.

Nykypäivän ja tulevaisuuden poliittinen päätöksenteko tulee tuomaan mukanaan seuraavan ilmiön: kun yksi ongelma on ratkaistu (hatarinkin tiedoin), tulee tukku uusia pöytään. Tämä tulee haastamaan perinteiset politiikan tekijät kääntämään ajatuksia täysiin uuteen asentoon. Epävarmuutta ja virheitä pitää sietää. Rohkeutta pitää olla.

Tulevaisuus edellyttää myös ehdottomasti yhä tiiviimpää yhteistyötä eri poliittisten ryhmien välillä.

Palatakseni kirjoitukseni alkuun ja siihen , että valtaa on jatkossa tarjolla yhä harvemmille totean myös, että määrä ei päättäjissä ratkaise sitä hoidetaanko joku asia hyvin vai ei. Sen määrää ehdottomasti päättäjiksi valittujen osaaminen ja kyky kuunnella peruskuntaa, muita päättäjiä sekä seurata jatkuvasti kyseisen alan kehittymistä.

Hyvinvointikuntayhtymän yksi suurimmista riskeistä on poliittiseen johtamiseen liittyvän kokonaisvastuunkannon ja uudistamistyöhön pystymisen epäonnistuminen. Nyt kun seuraan keskusteluja somessa, pidän tätä nimenomaista riskiä todella suurena.

Monet suomalaiset ovat tänä aamuna heräilleet kirpakkaan loppiaispäivään. Pakkanen paukkuu etelässäkin mutta mikäpäs siinä, kun on halkoa uuniin ja jalassa mummon kutomat villasukat. Juuri tämä päivä olikin mitä otollisin uuden vuoden blogikirjoitusten starttaamiseen.

Miksikö?

Eilisen upean lätkätrillerin ja ansaitun voiton jälkihuumassa eräillä saattaa olla hieman "tukka kipeänä" ja toisilla taas saattaa muuten sattua sieluun. Kuulun jälkimmäiseen kategoriaan ja se tunne kirvoitti rustaamaan muutamia poliittisen urani aikana muhineita ajatuksia ylös.

Miksikö?

Seurasin eilen satojen tuhansien suomalaisten ohella kiekkofinaalia eikä pöksyissä pysyminen ollut kovinkaan helppoa. Paitsi, että pelit olivat kautta linjan todella viihdyttäviä teki minuun suurimman vaikutuksen jälleen kerrran nämä uuden ajan nuoret.

Miksikö?

Olen fanittanut jo pitkään Haloo Helsinkiä, jonka solisti Ellillä on kerrassaan maagisia kykyjä olla läsnä, luoda kontaktia sekä hahmottaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Olemme usein ystävieni kanssa todenneet, että Ellin kaltaisten lahjakkaiden nuorten käsissä tämän Telluksen elämä on totisesti turvattu. Heille menestys ei ole sattumaa mutta sattumaa ei myöskään ole ymmärtää, että me kaikki tarvitsemme täällä toisiamme.

Samaa uuden ajan energiaa on nyt näkyvilllä Ellin ja nuorten leijonien lisäksi monessa nuoressa ihmisessä ympärilläni.  Ja tätä kaikkea minä olen niin kovasti kaivannut.

Miksikö?

Minua on jo pitkään erityisesti politiikassa vaivannut se kovin vanhankantainen, pölyttynyt ja patriarkkainen tyyli asioiden hoitamiseen. Peli on kovaa, mutta se on paikoin myös erittäin rumaa. Olenkin pohtinut tämän lyhyen poliittisen"urani" aikana onko tosiaan niin, ettei rehellisille politiikan tekijöille ovet aukene ellei kyynärpää ole terävä ja saunaseura oikeaa? Voiko todella olla niin, ettei kirkasotsaisuudella pärjää?

On niitä, jotka osaavat poliittisen pelin hyvin. He uivat viemäreissä, mutta paska ei silti vain tartu. Heillä on omat likaisen työntekijänsä ja käsittämätön pokka. Näitä tyyppejä muuten löytyy ihan jokaisesta puolueesta.

Miksikö? No "koska politiikka on sellaista".

Monet ovat myös todenneet matkan varrella, että yhteisten asioiden hoitamiseen tarvitaan uudempaa tapaa tehdä asioita. Uusia tyyppejä, uutta halua, uutta motivaatiota kaukana vanhoista kaunoista, pelkotiloista tai uhkakuvista. Uusia tyyppejä, jotka eivät pohdi palleja tai saappaita. Palkkioita tai ansiomerkkejä.

Peli on kovaa uusienkin kanssa - kyllä, mutta sitä pelataan reiluilla säännöillä parhaiden voittaessa taidoilla, tiedolla tai joskus tuurilla. Mutta ei niin, että pinnalla pyristelevän pää painettaisi uppeluksiin vain siksi, että itse pelastuisi.

Olen ollut joulun pyhinä varsin syvissä vesissä maakunnallisen soten kaatuessa. Pääsin mukaan valmistelutyöhön olemalla mukana  niin ohjausryhmän kuin työvaliokunnankin jäsen. Tämä kokemus oli monella tavalla avartava, opettava mutta myös ahdistava.

Miksikö?

Siksi, että aniharvat päättäjät mielestäni kykenivät näkemään metsää puilta tai  vaihtohtoisesti sitä hienointa puuta metsän keskellä. Välillä tuntui suorastaan turhauttavalta istua ja kuunnella keskustelua, jossa löytyi pelkkiä vikoja, ongelmia ja puutteita muttei yhtään konkreettista korjauskeinoa, sallivuutta keskeneräisyyteen tai vastaantuloa.

Tuntui, että ne jotka olivat alunperinkin hanketta vastaan eivät edes halunneet muuttaa mieltään koko vuoden aikana. Suren myös kaikkia niitä turhia tunteja, jotka valuivat hukkaan perustyönteosta niin virkamiehiltä kuin  luottamushenkilöiltä mutta suren erityisesti ihan jokaisen kuntalaisen tulevien palveluiden puolesta.

Suren, ettei vieläkään ollut otollinen aika rohkealle maakunnalliselle yhteistyölle.

Kyllä. Olen samaa mieltä monestakin esitetystä kritiikistä mikä tulee valmistelun etenemiseen, asioiden esitystapaan tai muutoksen haltuunottoon. Samalla olen jatkuvasti yrittänyt omassa mielessäni poistaa turhat roskat silmistä ja hahmottaa kokonaisuuden.

Kyllä, olen samaa mieltä, että hyvää ei olisi heti saatu tehtyä ja että joidenkin valta olisi murtunut ja toisten vahvistunut. Kysymys kuuluukin kenelle olimme organisaatiota tekemässä ja miksi?  Yleisesti ottaen en siis koe tarvetta muuttaa mielipidettäni siitä, että sote ja politiikan tekeminen sopivat erittäin huonosti yhteen.

Tästä melankolisesta kirjoituksestani huolimatta en ole heittämässä kirvestä kaivoon. Päinvastoin. PuLa-Ahon kaltaisten tyyppien vallatessa elämän ja politiikankin kenttää  sitä itsekin syttyy taas uudelleen. Ratkaisumaalin Saarelan hyvällä pohjatyöllä tehnyt Kassu Kapanen totesi asian melko tiivistetysti:
 
" Ajattelin vaan ignoorata, hän kertoi suhtautumisestaan arvosteluun.- Aina tulee olemaan joku Pertti Eräjorma, joka tulee kommentoimaan jotain, etten ole tehnyt sitä tai tätä. Se vaan valitettavasti kuuluu urheiluun. - Tietenkin ne haluavat, että Suomi voittaa, Kassu ymmärtää."

Täytyy vaan jaksaa painaa sitkeästi päädystä päätyyn ja vääntää kulmissa niin kyllä se verkko joskus heilahtaa Päijät-Hämeessäkin.