Ei hirttäydytä pakkoruotsiin

 Olen joutunut vastaamaan toreilla tähän mennessä moniin ajankohtaisiin ja osin arvopohjaisiinkin kysymyksiin muun muassa natosta, kuntaliitoksesta, tasavertaisesta avioliittolaista, aborttioikeudesta sekä kohtuvuokrauksesta.

Äänestäjillä on selvästi paljon tietoa, mutta myös tiedonhalua. Lisäksi he ovat selvästi tiedostaneet oitselleen tärkeät kysymykset, joihin ehdokkaan valinta seuraavissa eduskuntavaaleissa keskittyy. Ja hyvä niin.

Haluan tuoda tämän jäljellä olevan kampanjan aikana blogeissani esiin omia ajatuksiani, jolloin ne on löydettävissä aukikirjoitettuna. Suhteeni Ruotsin kielen pakollisuuteen on yksi näistä aiheista.  

Sana "pakkoruotsi" on tullut käsitteenä  yleiseen käyttöön, kun ruotsin kieli on määritelty Suomessa pakolliseksi oppiaineeksi. Virallisissa yhteyksissä ruotsin kielestä käytetään termiä "toinen kotimainen kieli". Virkamiesten kohdalla ruotsin kielessä on olemassa tietyt osaamistasovaatimukset.

Ruotsin kielen asemasta on aina aika ajoin käyty linjaavia keskusteluita niin yhteiskunnan politiikassa kuin myös Kokoomuksen sisälläkin. Aihe on säännöllisesti esillä puoluekokouksissa. Keskustelussa pakkoruotsin puolesta vilahtelee usein sanoja "sivistys", "kulttuuriperimä" ja "historia". Näitä perusteluita ei kukaan oikeastaan voi kumota, koska aiheena pakkoruotsi on pitkälti arvopohjainen. 

Maamme nykyinen pääministeri Stubb on kaksikielisestä perheestä, mutta on lausunnoissaan suhtautunut pakkoruotsiin rakentavalla kritiikillä ja tietyllä tavalla välimallin ratkaisuja tarjoten. Nekin ovat mietinnän arvoisia ajatuksia.

Oma kantani aiheeseen lähtee yksilön valinnanvapauden kunnioittamisesta tässäkin asiassa.

Jaan mielipiteeni pakkoruotsin poistamiselle muun muassa Eija-Riitta Korholan sekä tuoreen Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäen kanssa. He ovat myös perustelleet kantojaan hyvin samankaltaisesti miten itse asian miellän.  

Pakkoruotsin problematiikka on mielestäni ennen kaikkea sanan ensimmäisissä kirjaimissa "pakko".

On vaikea löytää syitä, miksi kansainvälistyvässä toimintaympäristössä meidän pitäisi kynsin hampain pitää kiinni pakollisesta ruotsista, josta loppujen lopuksi on maailmalla hyvin vähän hyötyä. Sen sijaan kannatan kielikylpyjä sekä erilaisia kielellisiä kehittämiskeinoja mitä lämpimämmin hyvinkin varhaisissa vaiheissa lapsuudessa.

Pakko- sana tappaa monilta paitsi opiskeluinnon, myös asettaa oppijansa liian usein vastahankaan jo yksinkertaisesti psykologisista syistä. Puhumattakaan kaikista niistä hukkaresursseista, joita vastarannan kiiskien perässä vetäminen aiheuttaa. Itse kuuluin aikanani näihin vastarannan kiiskeihin ja kiinnostukseni ruotsin kielenoppimista kohtaan on tullut vasta aikuisiällä. Vapaaehtoisuuden kautta.

Sen sijaan voisimme tarjota enemmän kielivaihtoehtoja, opetusresurssit tietysti huomoiden. Toki niin, että vieraan kielen opiskelu on pakollista. Vapaavalinta, vaikkakin muutamasta vaihtoehdosta,  muuttaa heti asennetta parempaan suuntaan. Samalla se tekee ruotsista aidosti kiinostuneiden mahdollisuudet kielenopiskeluun aivan erilaisiksi.  

En siis kiellä kielitaidon merkitystä sivityksellisenä asiana enkä myöskään vähättele missään tapauksessa ruotsin kielen taitoa tai sen merkitystä esimerkiksi suomenruotsalaisille tai  kulttuurihistoriallisesti. Sen oppiminen vain pitäisi olla vapaaehtoiseen motivaatioon perustuvaa.

Ruotsin kielen asema virallisena kielenä tulevaisuudessa on niin ikään mielenkiintoinen aihe.

Ymmärrän erittäin hyvin Korholan pohdiskelut siitä, että virkamiesten pakollinen ruotsin kielen taito syrjii lähtökohtaisesti maahanmuuttanutta työntekijää. On kieltämättä hassua, jos käsisämme on koulutettu, kansainvälinen maahanmuuttaja, joka osaa loistavaa englantia, venäjää tai saksaa, mutta ei kuitenkaan ruotsia - ja on tästä syystä kykenemätön hakemaan valtion virkaa.

Eikö tässä olla siinä tapauksessa outon ongelman edessä etenkin nyt kun työllisyyttä pitäisi kaikin keinoin tehostaa ja toisaalta työvoimapulaa myös paikata?

Jättääkö virkamiesruotsi vaatimus hauista ulos myös taitavaia kantasuomalaisia?

Kansanedustaja Elina Lepomäki on perustellut asiaa näin:

....Ns. pakkoruotsi ei myöskään takaa palveluiden saatavuutta ruotsiksi. Vähäisellä motivaatiolla ruotsia opiskelleet eivät muutenkaan hakeudu tai pääse tehtäviin joissa sujuvaa ruotsin kielen taitoa edellytetään. Kansakuntana hyödymme jos osaamisalueemme on mahdollisimman laaja ja ne jotka jotain osaavat, osaavat sen myös kunnolla. Tämä pätee niin ruotsinkieleen kuin kaikkiin muihinkin taitoihin.....

Aihe on monisävytteinen ja mutta ratkaisu mahdollisuuksiakin on monia. En naulaa omaa ratkaisuvaihtoehtoani vielä  mutta toivon, että aiheesta voidaan tulevaisuudessa keskustella.

Keskustelu pakkoruotsista voisi johtaa myös keskusteluun koko peruskoulun uudistamisen tarpeesta. Vastaako perusopetuksemme sisältö ja tavat nykyisyyttä tai niitä vaatimuksia, joissa meidän nykyiset ekaluokkalaiset 15 vuoden kuluttua ovat? Millaista tukea, resurssia ja koulutusta opettajat tarvitsevat nykyoppilaiden kanssa?

Ihan muutamia ajatuksia ilmaan heittäen.


ps. Alhaalla pääministerin ajatuksia kaksikielisyydestä