Kantaani maahanmuuttoasioihin on kysytty toreilla useaan otteeseen. Olen jakanut aiheen kolmeen osaan:

1. Työperäinen maahanmuutto

Euroopan kovinta vauhtia harmaantuva Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa, sillä hyvinvointiyhteiskunnan palvelut turvataan työllä ja veroilla. Työperäisen maahanmuuton ja työllistämisen prosesseja on nopeutettava, heidän aiempaa koulutusta on hyödyntää joustavammin ja heidän laadukkaat kotimaansa tutkinnot on voitava huomioida myös Suomessa.  Heille tulee tarjota kielikoulutusta ja apua kotiutumiseen. Tarveharkinta tulee poistaa.

2. Kiintiöpakolaiset/humanitäärinen apu

Olemme sitoutuneet vastaanottamaan YK:n kriteerit täyttäviä kiintiöpakolaisia. Tämä on oikein, tärkeää ja inhimillistä. Humanitaarisen maahanmuuton tarkoituksena on ensisijaisesti kaikista epätoivoisimmassa asemassa olevien auttaminen. Nykyiset huolemme ja haasteemme eivät liity kiintiöpakolaisiin. Yleisesti sotatilanteissa on kyettävä ensisijaisesti auttamaan siviilejä. Heistä monet jäävät sota-alueiden sekasortoon, kykenemättöminä lähtemään. Paikan päälle tarjottu tuki saa ao. yhteiskunnan uudelleen rakennuksen alulle ja on myös tehokkainta auttamista.  Erityinen huoli kohdistuu mm. Afrikan tilanteeseen.

3. Turvapaikanhakijat

Vuonna 2015 maahamme hakeutui yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Euroopan unionin ulkorajat tulee turvata.  Turvapaikkahakemukset tulee käsitellä pääosin Euroopan unionin raja-alueille sijoitettavissa käsittelykeskuksissa. Tarvitsemme siis tiivistä eurooppalaista yhteistyötä.

Turvapaikanhakijat, jotka syyllistyvät vakaviin rikoksiin tulee palauttaa tehokkaammin kotimaahansa. Laittomasti maassa oleileva ei voi kulkea maassa vapaasti. Tarvitsemme viranomaisresurssien (poliisi, rajavartiolaitos) turvaamista ja viranomaisten välisten tiedonsaannin mahdollisuuksien lisäämistä.

Turvapaikanhakuprosessit on saatava nopeiksi ja oikeudenmukaisiksi sekä tehostettava työperäisen maahanmuuton tai aidon suojan ja turvan tarpeessa olevien maahanmuuttajien nopeaa integrointia yhteiskuntaamme. Kansainvälisten sopimusten tulee jatkossakin noudattaa ihmisoikeuksia, mutta niihin tulee tehdä tiukennuksia erityisesti turvapaikanhaun osalta. Järjestelmä ei saa olla altis hyväksikäytölle.

On tärkeää varmistaa perusteetta maahamme tulleiden ihmisten nopea palauttaminen. Mitä tehokkaampaa palauttaminen on, sitä vähemmän meille tulee perusteettomia turvapaikanhakijoita. Täten voimme myös paremmin auttaa heitä, jotka apua todella tarvitsevat.

"Pakolainen on henkilö, joka on paennut vieraaseen maahan peläten vainoa syntyperän, uskonnon, mielipiteiden tms. vuoksi.[1] Kaikki kotimaastaan paenneet eivät ole pakolaisia. Jotta ihminen määriteltäisiin pakolaiseksi, hänelle täytyy myöntää pakolaisen asema eli pakolaisstatus.[2] Pakolaisuutta koskee ja sitä määrittelee Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen pöytäkirja vuodelta 1967.[3] YK:n määritelmän mukaan esimerkiksi sota, nälänhätä tai ympäristökatastrofi eivät ole varsinaisesti pakolaiseksi oikeuttavia syitä. Mutta sen sijaan huoltajan puuttuminen; esimerkiksi orpous tai sotaorpous on. Yleissopimuksen mukaan pakolaista ei voida palauttaa maahan, jossa hänen henkeään tai vapauttaan uhataan.[3]"

Vuonna 2014 Suomeen saapui 1040 kiintiöpakolaista. Turvapaikan hakijoita oli 3651, joista kielteisen päätöksen sai 2050. Yhteensä vuosien 1973-2014 välillä Suomeen on muuttanut reilut 40.000 pakolaista. Vertailun vuoksi mainittakoot, että Ruotsissa ulkomaalaistaustaisia kansalaisia on 21 prosenttia väestöstä.  Suomessa vuoden 2013 loppuun mennessä pakolaistaustaisia oli noin 0,8 prosenttia koko väestöstä, kun luku arvioidaan 1973 vuoden jälkeen Suomeen pakolaisina tulleiden määrästä.

Suomessa maahanmuutto on kovin vähäistä Eurooppaan verrattuna.

Suomen historiassa köyhyys, työttömyys ja sotien vavaamat vuoden saivat tuhannet suomalaiset  jättämään kotinsa. YK:n määrittelemää pakolais- nimikettä heille ei kuitenkaan voinut antaa, vaan heitä kutsuttiin evakoiksi. Enimmillään evakkoja arvioidaan olleen 500.000. Ruotsi puolestaan vastaanotti noin 70.000 suomalaislasta, jotka lähetettiin turvaan Suomesta.

Helsingin Sanomissa oli heinäkuun lopulla loistava artikkeli nimeltä  "maa, joka unohti hädän".  Yllämainittujen faktojen lisäksi artikkeli sai minut pysähtymään sen sisältämillä lisätiedoilla Suomesta.

Artikkelissa todetaan, että ilman läntistä apua maamme ei olisi selvinnyt sodan jälkeisestä ajasta. Olimme kehitysmaa.

YK:n lasten rahasto UNICEF toimitti ruokaa, lääkkeitä, säilykkeitä kenkiä ja maitopulveria. Hätä apua maamme sai 14,5 miljoonaa euroa. Kymmenet tuhannet lapset jäivät sodan jälkeen Ruotsiin pysyvästi. Amerikkalaiset ja brittiläiset kveekarit auttoivat järjestämällä kansainvälisiä työleirejä auttaen jälleenrakentamisessa.

Yhdysvaltain armeja toimitti viikottain satamaan autoja, tonneittain kaapelia, telttoja, lentokoneita, työkaluja, alumiinia, vaatteita, köyttä ja paljon muuta.

Yhdysvaltalainen pankki myönsi maallemme elintärkeän lainan, 75 miljoonaa dollaria. Tällä ostettiin puuvillaa, bensaa ja teollisuuskoneita. Ruotsi antoi miljoonien eurojen sotavelkoja anteeksi jne.

Artikkelissa epäillään, että monet satoivat ajatella tuolloin, että "itsepähän olette ojanne kaivaneet". Samaa huutelua kuulemme nyt päivittäin. Somessa ihmiset oksentavat pahaa oloaan haukkuen, mollaten ja pilakuvia levitellen pakolaisia. Kaikista järkyttävintä on nähdä, miten valtuustoissa istuvat päättäjät lietsovat kirjoituksillaan vastakkainasettelua kansalaisten väliin.

Miksi asiasta ei voi puhua kiihkottomasti? Miksi asiasta ei voisi puhua ratkaisukeskeisesti? Jos mielestäsi Suomessa järjestelmämme tuet ovat liian suuret, onko syy silloin pakolaisten vai järjestelmämme?

Olen seurannut keskustelua muutamia päiviä ja voin pahoin.

Rautainen Merkel otti suorasukaiseen tyylinsä kantaa pakolaiskeskusteluun muutama päivä sitten. Hän lausui: " Pysykää kaukana heistä, jotka ovat täynnä kylmyyttä ja vihaa. " Merkel totesi heidän arvostavan jokaisen tulijan ihmisarvoa.

Esitin tänään Facebookissa ja Twitterissä avoimen kutsun maakuntamme jokaiselle päättäjälle. Kutsun kohteena oli tutustuminen Mainiemen pakolaiskeskukseen. En tiedä onko se edes mahdollista, mutta haluaisin mennä siellä käymään. En ole koskaan vieraillut pakolaiskeskuksessa, joten tilanne olisi minullekin uusi. Toivon näkeväni haasteen vastaanottajien joukossa erityisten näitä pahaaoloaan purkavia kollegoja. En siksi, että heidät olisi tarkoitus aivopestä, vaan siksi että  he kohtaisivat konkreettisesti he, joista puhutaan. Odottelen vastauksia viikolopun yli. Tällä hetkellä koossa on viiden naisen porukka Hollolasta, Orimattilasta, Asikkalasta ja Lahdesta. Lähden kysymään vierailumahdollisuuden perään ensi viikolla.

Kerroin kotona pääseväni mahdollisesti tutustumaan pakolaiskeskukseen. Kohta kahdeksanvuotias poikani kysyi, mikä se on. Kerroin, että sinne on majoitettu ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa paetakseen sotaa ja nyt he ovat turvassa Suomessa. Mutta heillä  ei ole mitään. Poikani sanoi välittömästi, että hänellä olisi kyllä ylimääräisiä tavaroita ja pyysi päästä mukaan. Tämän jälkeen myös viisivuotias poikani ilmoitti tulevansa myös. Olen kiitollinen avarakatseisista, välittävistä lapsista.

Yllämainitsemani Hesarin artikkeli päättyy seuraaviin sanoihin:

"Lopulta maasta tulikin niin erinomainen, että kansalaisten muisti alkoi valikoida. Oli mukavampaa toistella suurta myyttistä kertomusta siitä, kuinka yhtenäinen kansakunta selvisi pakolaisistaan ja jälleenrakensi maan hartiavoimin, ihan itse, ilman muiden apua.

Ja kun vuosia kului, monelta unohtui, mitä hätä ja köyhyys oikeasti ovat. He eivät vuorostaan halunneet auttaa muita maita.

Mutta mitäpä tuosta. Siihen Suomella oli varmasti varaa."

Yllämainitussa tekstissä ei liene kysymys siitä, että kukaan aliarvostaisi isovanhempiemme uhrauksia ja uutteraa työtä. Sitä en tee minäkään, mutta yksin me emme olisi pärjänneet. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö meillä olisi Suomessa apua tarvitsevia. Heitä on. Runsaasti. Eriarvoistuminen etenee suurella nopeudella.

Ihmisten hätä ja pakolaiskysymykset tulevat olemaan Euroopassa suuri ja vaikea asia. Kylmyydellä ja välinpitämättömyydellä sitä ei kuitenkaan ratkaista. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa paljonkin, mutta juuri nyt tämä riittää. Palaan aiheeseen varmasti myöhemmin.