Holistista holhousta

Päihteitä käyttäville äideille syntyy vuodessa  noin 3600 lasta. Noin 650 lasta on tilastoitu vaurioituneen  äidin raskauden aikaisesta päihteidenkäytöstä. THL:n mukaan alle 16-vuotiaita sikiönä alkoholin vaurioittamia lapsia on nyt jo noin 10 000.

Äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on länsimaissa yksi suurimpia kehitysvammaisuuden syitä. Useilla näistä lapsista todetaan myöhemmin niin sanottu  FASD- Syndrooma (fetal alcohol pectrum disorders). Myös termejä nimeltä PFAS,  ARND, ARBD ja FAE käytetään kuvaamaan raskaudenaikaisen alkoholinkäytön vaurioita. Syndroomaan kuuluvat esimerkiksi muutokset luustossa ja sydämessä, tyypilliset kasvonpiirteet sekä eriasteiset keskushermostovauriot.

Syntymättömän lapsen kehitykselle tärkeimmät viikot sijaitsevat alkuraskaudessa. Nämä viikot muodostavat usein myös tahattoman ongelman, koska äiti itse ei aina  tiedä raskauden mahdollisuudesta. Toki sikiön vaurioiden mahdollisuus on olemassa koko raskauden ajan, sillä sikiö saa istukan kautta jatkuvasti samoja aineita kuin äitikin. 

Mitä suurempia ja toistuvampia eri aineiden annokset ovat, sen suurempi riski sikiöllä on vammautua pysyvästi.  Äidin raskauden aikaisen päihteiden käytön seuraukset ovat sikiölle pysyviä ja tulevat vaikuttamaan lapsen koko loppuelämään.

Päihdeäitien raskaudenaikaisesta pakkohoidosta on eduskunnassa käyty säännöllistä keskustelua, mutta lakia ei ole saatu keväällä aikaiseksi. Hallitusohjelmassa on mainittu, että raskaana olevien, päihteitä käyttävien naisten ja perheiden hoitoa ja kuntoutusta vahvistetaan lainsäädännöllä. Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen on voimakkaimmin ottanut kantaa päihdeäitien pakkohoidon puolesta. Pakkohoidon vastustajat ovat perustelleet kantaansa esimerkiksi yksilön itsemääräämisoikeudella ja vapaudella.

Norjassa päihdeäitien pakkohoitolaki on tullut voimaan jo  vuonna 1995 ja siitä on myönteisiä kokemuksia. Suomessa äakia on valmisteltu 2009 ja 2010 ja viimeksi tänä keväänä mutta sen eteneminen on edelleen kesken. Norjassa suurin osa raskaudenaikaisessa pakkohoidossa olleista äideistä on saanut lapsensa huoltajuuden synnytyksen jälkeen.  Huomionarvoista myös on, että Norjassa pakkohoitopäätöstä ei tee lääkäri, vaan sosiaalitoimi.

Toisaalta viimeaikoina on julkisuudessa käyty keskustelua myös alkoholipolitiikasta, jossa vallalla olevat aiheevat ovat koskeneet alkoholin myyntiä ja mainostamisen rajoittamista. Sen sijaan alkoholin aiheuttamien kustannusten alentamisesta, ennaltaehkäisyn kehittämisestä sekä tulevaisuuden resursoinnista ovat jääneet erittäin vähälle. Kuitenkin esimerkiksi kuntakohtaisia eroja päihdeäitien hoidossa on runsaasti ja jonot kurittavat myös tämän asiakasryhmän hoidon sujuvuutta.

Mielestäni  alkoholipolitiikan linjausten rinnalla tulee ennaltaehkäisevä työ olla Suomessa kunnossa. Myöskään voimassa oleva päihdelaki ei vastaa enää nykyhetken päihteidenkäyttäjien todellisuutta. Sinällään en ymmärrä holhoamisen näkökulmaa, koska yksikään lain edellyttämänä päällemaalattu KOFF- tölkki matkalla Lahdesta Helsinkiin ei tule estämään yhdenkään ihmisen juomista. Oli kyse lapsesta tai aikuisesta.

Olen maininnut politiikassa olevani lähtökohtaisesti yksilön vapauden ja vastuun kannattaja. Tätä mieltä olen myös alkoholipoliittisessa keskustelussa, paitsi silloin kun yksilön oma ymmärrys omaa itseään kohtaan ei riitä. Tämä korostuu myös mielipiteessäni päihdeäitien pakkohoidosta ja ennen kaikkea syntymättömän lapsen suojelusta. Olen valmis puolustamaan päihdeäitien pakkohoidon laillistamista.

Käsitteen " yksilön vapaus ja vastuu" rinnalla näen valtion roolina sen, että se tarjoaa heikoimmille turvaverkostoja tarpeen mukaisesti. Muutoin ihmisillä on pääsääntöisesti vastuu ja velvollisuus itseään koskevistä päätöksistä ja myös esimerkiksi terveytensä hoitamisesta.

Ulla Appelsin kirjoitti muutama päivä sitten loistavan blogin aiheena "veljeni, alkoholisti". Se on suositeltavaa luettavaa kaikille joilla on tai ei ole henkilökohtaista kokemusta alkoholistin arjesta. Painotan, että kirjoitus kannattaa lukea ajatuksella. Itselleni se ei ollut helppo kokemus, mutta se kannatti. Henkilökohtaisesti minulle Appelsiinin kuvaama arki on liiankin tuttua, mutten koe tarvetta sen erityiselle mainostamiselle.

Erityisesti pidin blogissa seuraavasta kappaleesta:

..."Koska minä olen alkoholistin läheinen ja meitä on tässä maassa satojatuhansia – mutta silti meitä ei juuri koskaan kuulla. Meidän elämällämme ratsastetaan politiikassa, meihin vetoavat sosiaaliviranomaiset ja meillä perustellaan uusia määräyksiä, mutta ketään ei kiinnosta kysyä meiltä, miten alkoholisti elää ja toimii ­ – vaikka uskokaa, me tiedämme. Usein eniten äänessä ovat ne, jotka asiasta ymmärtävät vähiten."

Toimittaja Appelsin puhuu blogissa paljon ihmisen kohtaamisesta ja oikeanlaisesta tavasta auttaa. Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Maarit Andersson on todennut, ettei pakkohoitolain viivästyminen ole ollut huono asia, vaan tärkeämpää on saada rahaa vapaaehtoisen hoitoon ohjautumisen tukemiseen.  Hänen mielestä äidit ovat raskaana ollessaan kaikista vastaanottavaisimmillaan katkaisuhoidon suhteen. Samalla argumentilla myös Ministeri Huovinen (Sd.) perusteli pakkohoitolain jäihin laittamista. Olin päätöksestä harmissani.

Vapaaehtoisuuden tukeminen on toki tärkeintä, mutta jos tämä ei riitä tulee meillä olla myös mahdollisuus järeämpiin keinoihin.  Tällöin saamme avun vietyä perille asti tarpeen niin vaatiessa.

Olen nähnyt työssäni sairaanhoitajana alkoholista ja päihteistä vierotusoireissaan kärvisteleviä vauvoja. Se näky ei missään tapauksessa ole kaunis.  Hoitotyön ammattilaisena tätä näkyä en toivoisi kenenkään joutuvan katsomaan sivusta voimatta tehdä mitään. 

Näiden perusteluiden ja kokemusten myötä muotoilin tämän blogin nimeksi "holistista holhoamista". Vaikka vastustan lähtökohtaisesti kansalaisiin kohdistuvaa turhaa säätelyä ja holhoamista tässä tapauksessa me tarvitsemme holistista, ihmisestä lähtevää hoitoa.

Tähän liittyy myös aiempi pohdintani julkisen sektorin palveluista. Olemmeko rakentaneet nykyisen järjestelmämme liian paljon valtion tarpeista lähteväksi? Pitäisikö meidän rakentaa niitä enemmän asiakkaan tarpeita vastaavaksi?