Maamme historian suurin uudistus on loppusuoralla. Maakuntiin siirtyy yhteensä noin 214 000 työntekijää, joista yli 90 prosenttia työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lisäksi maakunnissa työskentelee jatkossa esimerkiksi palo- ja pelastushenkilöstöä, maatalouslomituksen ja maaseutuhallinnon sekä ympäristöterveydenhuollon henkilöstöä.

Maakunta- ja soteuudistus koskettaa erityisesti naisvaltaisia aloja, joita on riepoteltu viime vuosina monissa muutoksissa. Paineet ovat lisänneet valtakunnallisesti työntekijöiden välistä kilpailua, stressiä, uupumista, kiusaamista, epävarmuutta ja epätietoisuutta. Yksi tärkeimpiä asioita uudistuksessa onkin työelämän laadun nostaminen valmistelun keskiöön.

Myös Päijät-Hämeessä hahmotellaan parhaillaan uutta maakuntaa, joka on paitsi tuhansien ihmisten työllistäjä myös maakunnan kuntalaisten näkökulmasta hyvin merkityksellinen palvelujen tilaaja-tuottajaorganisaatio. Maakunnan palvelutuotannon tulevaisuutta leimaa myös voimakas eläköityminen. Vuoteen 2020 mennessä yksin sosiaali- ja terveydenhuollosta jää eläkkeelle yli 100.000 ammattilaista. Haaste on suuri niin uusien kuin vanhojenkin osaajien sitouttamisessa ja työhyvinvoinnin edistämisessä. Maakunta kilpailee osaavasta työvoimasta etenkin metropolialueen kanssa mutta työmarkkinat ovat nykyään myös voimakkaasti globalisoituneet.  

Tutkimusten mukaan henkilöstöä sitouttavat mahdollisuus vaikuttaa ja tulla kuulluksi, työyhteisöjen toimivuus ja hyvä ilmapiiri, avoimuus, sopiva haasteellisuus, työelämän joustot sekä laadukas johtaminen. Näihin tulee kiinnittää huomiota.

On todettu, että laatuun panostavissa työpaikoissa on luottamukseen pohjautuva maine ja brändi. Juuri luottamus nousi keskeiseksi kehitettäväksi asiaksi uuden Päijät-Hämeen valmistelussa. Mitkä ovat ne konkreettiset keinot ja toimintatavat, joilla se lisääntyy? Tiedän, että meillä kaikilla on ideoita.

Muutos toteutuu arjessa. Henkilöstö ja sen hyvinvointi ovat ratkaisevassa asemassa onnistutaanko maakunnassa vai ei. Parhaimmillaan pystymme tarjoamaan yhä monipuolisempaa, luovempaa ja merkityksellisempää työtä, joka vastaa nykypäivän työelämän haasteeseen. Uutta työtä johdetaan kulttuuri ja ihmiset edellä. Lopputuotteena tästä syntyy laadukkaita palveluja.

Muutoksen julkisjohtaminen on parhaimmillaan kunnianhimoista ja raivaa tietä eteenpäin kohti itseohjautuvia työyksiköitä ja ammattilaisia. Maakunnallinen elinkeinoasioiden uudelleen organisointi on toivottu ja hyvä alku yhteiseen keskusteluun virittelyyn. On aika lyödä pöytään parhaat ratkaisut.
 

Kunnallispoliittinen arki on jälleen käynnistymässä.

Kohdallani ensimmäinen kokous oli viime maanantaina, kun Hollola-Hämeenkosken yhdistysmishallitus kokoontui ottamaan kantaa alueelliseen soteen sekä jatkamaan yhdistymisvalmisteluita. Toki alueellisen sote-tuottajaorganisaation muodostaminen on työllistänyt minua pitkin kesää etenkin ajatuksentasolla.

Viime keväänä käynnistettiin vihdoin Päijät-Hämeessä (mukaan lukien kaikki nykyisen kuntayhtymän kunnat myös maakunnan ulkopuolelta) poliittinen keskustelu tulevaan sotelakiin valmistautumisesta. Ohjausryhmään kutsuttiin nykyisen kuntayhtymän kuntien poliittista johtoa. Ohjausryhmän päälle kasattiin työrukkaseksi työvaliokunta, johon valittiin kustakin kunnasta yksi edustaja. Minulla oli ilo saada edustaa työvaliokunnassa paitsi kotikuntaani Hollolaa myös perusterveydenhuollon näkökulmaa Oivan lautakunnan puheenjohtajana.

Arvioiden mukaan vuoteen 2040 maamme verotulojen kasvu on ainoastaan seitsemän prosenttia. Kuitenkin hoidon piiriin tulee kuulumaan ainakin kaksinkertainen määrä ihmisiä. Yhtälö on erittäin haasteellinen, muttei millään tavalla yllätyksellinen. Väestön ikääntyminen Suomessa, jopa Euroopan tasolla radikaalilla tavalla, on ollut tiedossa jo pitkään. Järjestelmämme kantokyvyn heikkous on ollut tunnistettuna niin ikään jo kauan. Sen sijaan talouden heikot näkymät ovat lisänneet paineita oleellisesti.

Työvaliokunta aloitti työnsä keväällä ja tällä viikolla esiteltiin kuntien johdolle perussopimusluonnos uuden kuntayhtymän perustamista varten. Työ Päijät-Hämeessä ei kuitenkaan ole loppu - se on itse asiassa vasta alussa.

Nyt tehdyllä pohjatyöllä ja esityksellä haettiin paitsi keskusteluyhteyttä myös yhteistä tahtotilaa sille, että haluamme pitää oman sote-tuotantoalueen täällä Päijät-Hämeessä myös jatkossa.

Asiantuntijoista koostuneen selvitystyöryhmän esityksen mukaan maassamme olisi jatkossa 9 - 12 sote-tuotantoaluetta, joka käytännössä tarkoittaa sairaaloiden pudotuspelin alkamista. Haluammeko me olla mukana tässä joukossa vai emme, se on täysin kiinni omasta tahtotilastamme. Itse näkisin erittäin tärkeänä, että näytämme haluavamme ja pystyvämme jopa laajentamaan omaa tuotantoaluettamme nykyisestä.

Monien variaateioiden jälkeen on Päijät-Hämeessä päädyttiin esittämään, että uusi organisaatio muodostuisi nykyisen Päijät-Hämeen kuntayhtymän perustuksille mutta organisaatio ja toimintatavat tultaisi uudistamaan. On enemmän kuin järkevää, että uuteen organisaatioon kootaan maakunnan parhaat johtajat, parhaat toimintamallit sekä monipuolisia tehtäviä tarjoava organisaatio. Täten myös vanhojen osaajien säilyttäminen ja uusien saaminen käytännön kentille on turvatumpaa. Kilpailu heistä ei varmasti tule tulevaisuudessa vähenemään.

Tavoite on yhdestä isosta tuottajaorganisaatiosta on haasteellinen. Tarkoituksena on yhdistää niin Lahden ja Heinolan kaupungin kuin Oivan ja Aavankin toiminnot yhteen ja samaan organisaatioon yhdistäen erikois-ja perusterveydenhuolto sekä sosiaali- ja perusterveydenhuolto. Tätä kokonaisuutta kutsutaan täydelliseksi integraatioksi, jollaista ei aiemmin tiettävämmin ole maailmassa tehty.
 
Työvaliokunnan tämän viikkoisesta esityksestä ovat tällä hetkellä irtisanoutuneet Heinola ja Sysmä. Muut kunnat ovat jatkamassa valmistelutyötä. Työ jatkunee eteenpäin virkamiesten ja poliittisen johdon tiivillä yhteistyöllä. Tätä toivon henkilökohtaisesti, sillä vain siten on mahdollista lisätä alueella vallitsevaa, ontuvaa luottamusta. 

Tulevaisuudessa mikään kunta yksin ei tule käyttämään valtaa tehokkaasti, vaan sen tekevät vahvat maakunnat.  Mitä yhtenäisempänä sen esiintyy, sen varmemmin myös sen ääni tullaan kuulemaan. Onko meillä varaa olla käyttämättä tätä mahdollisuutta? Omasta näkökulmastani politiikka on tarjonnut viimeisen kahden vuoden aikana ja tulee tarjoamaan myös jatkossa yllin kyllin paikkoja käyttää rohkeutta ja uudistuskykyä - jos meillä on halua niitä käyttää?

Sosiaali- ja terveydenhuollon budjetti vie kunnan varoista liki 60 prosenttia. Uuden lain siirtäessä tämän vallan ja vastuun uusille itsehallintoalueille on päin selvää, että niissä päättävissä pöydissä on syytä olla mukana. Nyt on siis mielestäni aika irroittaa ote lillukan varsista. Valmista organisaatiota ei meillä tule olemaan vuosiin, mutta jostain pitää aloittaa. Uskon, että ministeri Rehula kuulee mielellään vahvaa signaalia kotimaakunnastaan.

Salpauskuntien liitosselvitys odottaa loppuhuipennustaan. Syyskuun 29. kaikkien kuuden kunnan valtuustoissa tehdään päätös, jolla on kauaskantoiset vaikutukset. Nyt tehtävät päätökset näkyvät elämässämme  noin 10 - 15 vuoden aikajaksolla. Jopa pidempään.

Jyrki Katainen mainitsi jäähyväispuheessaan Sibeliustalolla, että pääministerikaudellaan eräs hänen suurimmista oivalluksistaan oli, ettei viheliäisiin ongelmiin ole olemassa yhtä täydellistä ratkaisua.

Yksi näistä viheliäisistä ongelmista lienee maakunnassamme nimeltään kuntaliitosselvitys.

Koska kellään meistä päättäjistä ei ole kristallipalloa perustuu päätös pitkälti olettamukseen painoipa sitten äänestystilanteessa mitä nappia tahansa. Kummassakaan tapauksessa on lopullista vaikutusta vaikea arvioida.

Kuntaliitoskeskustelussa kulminoituu monella tavalla useat Päijät-Hämeen ongelmista. Näitä ovat muun muassa  yhteisen tahtotilan ja keskinäisen luottamuksen puutteet, jotka näkyvät keskinäisenä naljailuna ja vähättelynä.

Ei ihme, että tilanne kuntalaisille näyttäytyy osin hyvin erikoisena. Asiat ovat isoja ja vaikeita hahmottaa myös päättäjien itsensä, joiden pitäisi äänestäjien valtakirjalla käyttää tulevaisuuden viisautta. Tätä päätöstä ei voi ulkoistaa kuntalaisille, vaikka kuinka tekisi mieli.  Tämä päätös vaatii epäitsekästä pohdintaa.

Minulla ei ole kokemusta edellisestä liitosselvityksestä, mutta olen joutunut sen aiheuttamissa laineissa uimaan koko valtuustoaikani. Aallokko vuosien 2010 ja 2014 välillä ei ole laantunut. Keskustelut yhteisestä kasvusta, tulevaisuuden suuntaviivoista ja maakunnan edusta ovat uponneet ristiriitojen ja keskinäisen piikittely alle. Yleiskuva on vähintäänkin melankolinen ja se heijastuu myös elinkeinoelämän puolelle.

On totta, ettei liitos yksin riitä helpottamaan kuntien kuristusotetta. Työ alkaa vasta liitoksen jälkeen ja puheissa on paljon lunastettavaa. On totta, että toinen merkittävä palikka tässä yhtälössä on myös kuntia säätelevän lainsäädännön reipas saneeraus, jossa nyt ei ole onnistuttu. On toisaalta myös totta, ettei itsenäisyys ole autuaaksi tekevä asia, kun keinot talouden tasapainottamiseen tulevat rankaisemaan palvelutasoa aivan varmasti.  

Meidän tuleekin kysyä mitä etua kuntalaiset saavat rajat poistamalla ja mitä etua kuntalaiset saavat rajat edelleen pystyssä pitämällä? En nyt puhu valtuutetuista, vaan nimenomaan kuntalaisista. Miksi ja keitä varten me käytämme valtamme? Ja millainen on kuvamme maakunnastamme vuonna 2020?

Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastolle 17.7.2014 julkisen sektorin paisumisesta. Samasta aiheesta löytyy aiempi kirjoitukseni täältä blogistani. Kannanottooni vastasi ensin psykiatri Jyrki Joensuu kirjoittamalla omakohtaisista kokemuksistaan lääkärikeskuksen toiminnan vaatiman byrokratian pyörityksestä. Se sai ansaitusti runsaasti huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Tänään aiheeseen otti edelleen kantaa kollega Riitta Lalla.  On hienoa, että aihe herättää monenlaisia ajatuksia ja laajaa keskustelua.

Uskoni alueemme kykyyn tehdä rohkeita muutoksia horjuu edelleen. Meillä on aivan liian paljon  kyräilyä, rohkeuden puutetta ja keskinäistä kilpailua sen sijaan, että kantaisimme yhdessä aitoa huolta alueemme elinvoimasta. Valtakunnantasolla ongelma on tietysti suurempi. Erityisesti kun nykyinen palvelurakenneuudistuksen pohjaesitys ei lupaa valoisaa tulevaisuutta yksityisen sektorin toimijoille saati aidolle valinnanvapaudelle ja täten julkisen sektorin pienennykselle.

NHG teki yli vuosi sitten kattavan selvityksen alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista ja antoi meille aikaa vuoden. Vuodessa olisi saatava aikaan ripeitä muutoksia tai kustannuskäppi repeäisi käsiin. Into alussa tuntui olevan kova, mutta ilmeisesti venähtänyt soteuudistus tai rohkeuden puute latisti tunnelman. Aiheen ympärille palkattiin projektipäällikkö ja ohjausryhmä, mutta ainakaan toistaiseksi siltä saralta ei merkittäviä avauksia ole nähty. 

Olen usein käyttänyt esimerkkinä Oivan rakennemuutosta. Siinä on lakkautettu niin johtokunta ja yksilöjaosto (yhdistetty lautakunnan työhön)  kuin sosiaali- ja terveysjohtajan sekä sosiaalijohtajan viratkin. Viidellä kunnalla on yhteinen lautakunta ja yhteiset johtajat. Tämä on minusta esimerkin arvioista, vaikka systeemi ei kustannustehokas vielä täysin olekkaan.

Yllä mainitussa NHG:n raportissa sivulla 14 todetaan seuraavaa:

....."Viimeisimmän kahden vuoden kehitys on ollut huolestuttava koko Päijät-Hämeessä (Kuva ...): kokonaiskustannukset ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin kuntien maksukyky verotulojen ja valtionosuuksien kasvulla mitattuna. Ero maksukyvyn ja kokonaiskustannusten välillä oli jo yli 36 miljoonaa euroa vuonna 2012. Mikäli vuonna 2013 pysytään talousarviossa, kapenee ero hieman. Tämän jälkeen kustannusten on ennustettu kasvavan pitkän aikavälin keskiarvon mukaisesti n. 5 % vuodessa ja vuonna 2015 ero olisi n. 47 miljoonaa euroa. Maksukyvyn arvio vuosille 2012-2015 perustuu Tilastokeskuksen tekemälle valtakunnan tason ennusteelle....."

Meillä on siis edelleen pienellä alueella aivan liian monta päällekkäistä himmeliä ja organisaatiota niin sotessa kuin muuallakin julkisella sektorilla. Lisäksi meitä rasittaa ainakin 230 miljoonan euron investointipommi. Paitsi, että väkeä on erinäisissä organisaatioportaissa, on sitä muuallakin.  Meitä päättäjiä on alueellamme enemmän kuin kansanedustajia eduskunnassa.  Ja yleensä juuri kansanedustajien määrää kritisoidaan. Hassua, eikö?

Aamulehti teki viime keväänä selvityksen Tampereen alueen julkisen sektorin koneistosta. Kuvaus selvityksestä näkyy alla (kuva lainattu Harri Jaskarin sivuilta). Portaita eri organisaatiotasoilla on ainakin 6, jossain tapauksissa jopa enemmän. Meillä päästään samaan porrasmäärään Päijät-Hämeessä hyvin helposti.  Olisikin mielenkiintoista nähdä vastaava selvitys myös meidän paikallismediassamme.

 Eräs edesmennyt valtuustokollega oli ehdottanut tietyn viiteryhmän lähettämistä autiolle saarelle viikoksi. Ne kenen puhelin ei soi viikon aikana irtisanottaisiin. Tapa sekin, mutta kuvattu tilanne tuskin toteutuu. Me olemme tehneet järjestelmämme sellaiseksi, että se on riippuvainen himmelistään ja luurit soivat kaikilla tasoilla. Koska eihän niistä voi karsia, eihän?

"Saat sen mistä luovut".  Tätä Hellstenimäistä  vertauskuvaa kansanedustaja Harri Jaskari käytti muutamia päiviä sitten kirjoittaessaan Suomen palvelurakenneuudistuksesta. Tosin hän totesi, ettei tämä viisaus päde käynnissä olevan uudistuksen suuntaviivoihin. 

Jaskari kritisoi ehdotelmaa  palvelurakenneuudistuksesta sekä toteaa siihen liittyvän poliittisen päätöksenteon olevan jäykkää ja lyhytnäköistä. Suurin kritiikki Jaskarilla osuu kansalaisten valinnanvapauden toteututumattomuuteen ja laadukkaiden palveluiden tuottamisen mahdottomuuteen.

Palvelurakenneuudistuksesta ja tehdystä sotesovusta on saatavilla vielä varsin vähän tietoa. STM:n sivuilta löytyvä tiedote on lähes ainoa, joka hieman avaa tulevia suuntalintoja. Esitys lähtee lausunnolle kuntiin syksyllä ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Tiedotetta lukiessa (myös rivien välistä) huolenaiheeni kuitenkin ovat Jaskarin kanssa samoja. Lisäksi yksityisten palveluntuottajien asema kokonaisuudessa on vähintäänkin hämärä. Tiedotteessa todetaan tuottamisvastuusta seuraavasti:

"Palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla tai kuntayhtymällä. Tuottamisvastuun edellytykset määritellään uudessa laissa. Tuottamisvastuullisella tulee olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Nämä tehtävät edellyttävät omaa henkilöstöä ja muita voimavaroja.  Sote-alue tekee päätöksen siitä, mitkä kunnat ja kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Ne voivat järjestämispäätöksen mukaisesti edelleen tuottaa palveluja itse tai hankkia palveluja myös muutoin, kuten järjestöiltä, yrityksiltä ja palveluseteliä käyttämällä. Myös sote-alueella voi olla omaa tuottamisvastuuta tukipalveluista, ja vain poikkeustapauksessa joistakin muista palveluista."

Kysymys herääkin kenen valinnanvapaudesta lopulta on kyse ja miksi? Asiakkaan, viranhaltioiden vai päättäjien? Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittanee julkisen sektorin paisumista ennestään. Tai ainakin sitä, ettei kulukuria kyetä toteuttamaan vaan yksityissektori kantaa edelleen vastuuta myös julkisenpuolen menoista ja jää sivurooliin koko tarinassa.

Helsingin kauppakamarin johtaja Marko Silen kritisoi niin ikään sote-ehdotelman vetoamalla tämän hallituskauden tärkeimpään ongelmaan, kestävyysvajeen kuromiseen. Merkittävässä roolissa kestävyysvajeen kuromisessa on  julkisen sektorin paisumisen estäminen ja yksityisen palvelutuotannon nostaminen suurempaan rooliin ja tasa-arvoiseen asemaan.  Aito kilpailu ja tätä tukeva valinnanvapaus  lisää väkisin kustannustehokkuutta ja laatua erityisesti kun rahoitusjärjestelmä ja kustannusten jako on järkevästi tehty sekä aito valinnanvapaus totetutuu. Nykyisessä ehdotelmassa valinnanvapautta toki on, mutta siten kuin kuntayhtymä tai sotepiiri parhaaksi katsoo. 

Ruotsissa asiakas valitsee itselleen sopivamman palvelun julkisen ja yksityisen sektorin tuottajalistasta itselleen  ja kustannus hänelle on aina sama. Voin havainnollistaa tätä esimerkiksi näin. Poikani satutti kätensä päivähoidossa. Emme saaneet aikaa enää samana päivänä terveyskeskukseen, joten kunnan vakuutuksen turvin menimme yksityiselle. Toin laskun mukanani kuntaan ja kuulin, ettei kuluja välttämättä korvata, koska en ole käyttänyt julkista sektoria ja lasku on täten kalliimpi. Tietäen kuitenkin Oivan suoritehinnat totesin, ettei kuntalaskutuksessa kustannusten ero yksityiseen ole lopulta suuri. Vaikka asiakkaat maksavat terveyskeskukseen käynnistään esimerkiksi 13,50 euroa, laskuttaa palveluntuottaja (Oiva)  käynnistä kuntaa lisäksi suoritehinnoituksella. Todellinen kustannus ei tietenkään ole tuo 13,50 euroa. Lasten hoito on ilmaista, mutta toki kunta siitä siivun maksaa julkisellakin sektorilla.  Koska ero näiden kahden kustannukset välillä ei ole suuri, miksi nämä kaksi palveluntuottajaa eivät voisi toimia tasaveroisina vaihtoehtoina? Tällöin laatu ratkaisee, asiakas valitsee ja raha seuraa.  Minun on aika vaikea ymmärtää sitä peikkoa, joka yksityisten palveluiden tuottajien mukaan saamisessa piilee.

Janne Pohjala totesi sosiaalisessa mediassa aiemmin tällä viikolla, että Suomen kilpailykyvyn ongelma ei johdu työntekijöistä, ei heidän koulutuksestaan, ei liitoista eikä palkkatasoista. Suomen ongelma on 58 prosentin kokonaisveroaste. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että kun jatkuvasti yhä pienempi osuus väestöstä on työikäisiä ja työkykyisiä sekä maksaa veroja eivät he kykyne vetämään perässään ylipaisunutta julkishallinnon maksuosuutta sekä huolehtimaan samalla maamme kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla. Tähän vahva ratkaisu on yksityisen sektorin vahvistaminen. 

Myös elinkeinoelämän keskusliitto on nähnyt tilanteen samoin kuin Janne:

Harri Jaskari on lisäksi havainnollistanut toista julkisen sektorin ongelmaa nostamalla esiin sille ominaisen moniportaisen johtamisen. Jaskari tutki  erään kaupungin hallintomallia sosiaali- ja terveyspalveluissa ja havaitsi, että lähihoitajan ja kaupungin johtajan välissä oli  kuusi eri tason johtajaa.  Jaskari totesi ottavansa enemmin viisi lähihoitajaa ja kolme johtajaa. Yksityisellä sektorilla tähän samankaltaiseen organisaatiomalliin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Se tarjoaako tuleva soteuudistus tai kuntauudistus näihin asioihin helpotusta jää nähtäväksi. Ennen kaikkea on mielenkiintoista nähdä mitä uudistus konkreettisesti tarkoittaa Maija Meikäläiselle?