Paapomista ja päänsilittelyä?

  Lueskelin tänään kirjoituksen päivän Hesarista http://www.hs.fi/digilehti/paakirjoitukset/Syksyn+paras+uutinen/a1345860923195?jako=a6aa401 c7d658dd98c 6d7ee0 eb136787

Periaatteessa asia on ihan totta ja periaatteessa keinotkin ovat ihan totta, mutta. Jotenkin minua aina harmittaa tälläisissä kirjoituksissa ensinnäkin nuorten syyllistäminen ja vanhempien pään pölkylle laittaminen. Nuoria haukutaan laiskoiksi, vanhempia välinpitämättömiksi.

On totta, että näitäkin löytyy, mutta löytyy myös vanhempia, jotka ovat joutuneet ilman omaa syytään taistelemaan 90-luvun laman läpi ja elämään keskellä jatkuvia karsintoja. Tässä tapauksessa poliittiset päättäjät voivat myös harrastaa itsetutkiskelua. Nämä nuoret kertovat myös paljon niistä huonoista päätöksistä, joita silloin on tehty. Vääristä paikoista on karsittu. On vanhempia, jotka tänäkin päivänä ovat ilman omaa syytään työttömiä tai varattomia. Ja juuri heihin kohdistetaan mitä erillisimpia toimia. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on tästä yksi esimerkki. "Työttömien lapset eivät saa käydä päivähoidossa" on suoraaan sanottuna yksi törkeimpiä kommentteja, joita olen kuullut. Kuka saa niin sanoa? Kuka on valmis kategorioimaan ihmiset sen mukaan, onko heillä töitä vai ei?

Minua myös samalla pohdituttaa, mikä on näissä asioissa villakoiran ydin? Mikä saa nuoren menettämään uskonsa elämään ja kadottamaan elämänhalunsa? Olemmeko me ysteiskuntana ja ihmisiä liian vaativia? Syyllistämmekö me liikaa?

Keskeinen kysymys on, miten syrjäytyminen katkaistaan? Miten estetään, ettei lapsesta tule jo elämänsä alussa syrjäytynyttä, joka maksaa yhteiskunnallemme miljoona euroa ja nuorelle hänen elämänsä?

Nuorten yhteiskuntatakuu, josta jo aiemmin olen puhunut on yksi vaihtoehto. Koulutusta ja työpajatoimintaa sekä tietysti varsinaista tarjoamalla kyetään ehkäisemään syrjäytymistä tehokkaasti. Toisella asteella lienevät suuret paineet madaltaa opiskelijoiden sisäänpääsynkriteereitä. Tarvitaan yrittäjiä, jotka osallistuvat talkoisiin tarjoamalla nuorille töitä tai työharjoittelu paikkoja. Tarvitaan mentoroijia, jotka tarjoavat apua velkakierteen katkaisuun (tästä aiemmin postaus Tukikummien yhteydessä) sekä rahallisena alkupääomana että tieto/taitona.

Olen puhunut paljon jo aiemmin yhteisöllisyyden merkityksestä, mutta nyt korostan, että jokaisen tulevan päättäjän on ymmärrettävä vastuunsa tässä asiassa. Nyt menokuri on tiukka ja niukkuutta jaetaan, mutta mistä karsitaan? Karsitaanko koulukuljetuksista, harrastusmahdollisuuksista (liikuntapaikkojen kunnossa pito) vai mistä? Tehdäänkö jälleen yhtä ajattelemattomia jatkaisuja kuin 20 -vuotta sitten ja kierre jatkuu? Olen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen kanssa hyvin pitkälti samassa syy-seuraussuhteessa, kuin mitä hän blogissaan esittää http://www.verkkouutiset.fi/index.php/blogit/72-vieras-blogi-uusin-blogi/107243-mita-kaikkea-perimme-vanhemmiltamme

Panostuksia pitää olla nuoriin, mutta niitä PITÄÄ olla myös varhaisen vaiheen tukeen lapsiperheille. Olen puhunut kunnallisten kodinhoitajien palauttamisesta ja olen sitä mieltä edelleen. Vastustan subjektiivisen päivähoito-oikeudenkarsimista ja kannatan ehdottomasti ennaltaehkäisevän työn - ei niinkään lastensuojelutyön, vahvistamista. Monissa poliittisissa valinnoissa on loppujen lopuksi kyse tahtotilasta, silloin kun puhutaan marginaalisista säästöistä. Tahtotilasta ja inhimillisyydestä.