Onko politiikka mennyt rikki?

Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen totesi taannoin politiikan menneen rikki. Siinä missä ennen kannattajat siirtyivät katsomoon, ne ovat nyt lähteneet stadionilta. Ei kiinosta eikä nappaa.

Politiikka potee selvästi lamaa. Se ei kiinnosta ketään eivätkä ne, jotka sen parissa höyryävät, tunnu ymmärtävän sitä.



Olen kuullut monen sanovat, etteivät he aio äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tavallinen äänestäjä on hukassa. Kehen pitäisi uskoa? Mitä pitäisi toivoa? Kuka puhuu totta, kuka ajaa omaa etuaan? Kuka sumuttaa? Kuka ei oikeasti osaa tai välitä? Onko tässä mitään järkeä?

En ihmettele.  Nykypäivän menoon kyynistyy hyvin helposti. Olen jokaiselle jaloillaan äänestävälle sanonut, että hetkinen. HETKINEN. Kukaan ei voi sanoa noin, ettei äänestä. Se on kansallisVELVOLLISUUS! Mikä se sellainen yhteiskunta on, jossa luovutetaan ja mökötetään? Mikä se semmoinen yhteiskunta on, jossa ei ole jäljellä hyviä ritareita ja toivoa?

On totta, että päätöksenteko tulee yhä vaikeammaksi. On totta, että päätöksenteosta tulee rumempaa. Se on nähty nyt six-pack hallituksessa. Kokoomus ei ole kyennyt tekemään sellaista poltiikaa, kuin se ehkä olisi halunnut. Jokainen järkevä ymmärtääkin, että seuraava eduskunta joutuu tekemään päätöksiä, joiden hinta voi olla oma poliittinen ura. Tai sen alku. Silloin korotustuvat motiivit ja arvot.

Uskon, että tulevaisuudessa korostuu arvopohjainen politiikka. Äänestäjät vaativat perusteluita, pohdintoja ja aitoja mielipiteitä. Äänestäjät odottavat tekoja selittelyiden sijaan.  He ovat kyllästyneet turhaan puhumiseen ja turhiin toripuheisiin. Vitsinletkautukset eivät naurata ja kielikuvilla ei pötkitä kovin pitkälle. Tämä on kaltaisieni kuivien poliitikkojen onni :) - ehkä.  Edessä on aika, jolloin kovin paljon ei kannata luvata.

Kun mietin omalla kohdallani asettumista ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin, tein perusteellista pohdintaa siitä olenko poliittiseen linkoon valmis? Olenko valmis myös siihen turhautumiseen, jota nykypäivän politiikka toisinaan tarjoaa? Olenko valmis hyväksymään oman vajaavuuteni ja erehtyvyyteni? Pystynkö nojaamaan omaan arvomaailmaani myös vaikeissa paikoissa, jolloin kahdesta todella huonosta on pakko tehdä valinta. Pystynkö kantamaan vastuuni myös silloin kun stadion on tyhjä ja selkään taputtajat hävinneet?

Hollolassa tehtiin viime vuonna rankkkoja päätöksiä, joiden suossa tarpoo nyt Lahti. Säästöjä rukkailtiin useissa kokouksissa loppujen lopuksi tiiviiseen tahtiin ja pöytään naputettiin kesäkuussa 2013 historiallinen paketti. Viime vuoden tiilnpäätökset osoittavat niiden olleen tarpellisia. Pystymme vielä hengittämään. Edelleen hankalat päätökset jatkuvat ja on tosiasia, ettei joka suuntaan voi pyllistää, kun rahaa ei ole. Näin karrikoiden todeten. Politiikan esileikki kohdallani loppui ennen kuin se oli alkanutkaan.

Silti haluan uskoa siihen, että päätöksien kanssa voi elää. Niiden kanssa pitää pystyä elämään. Sillä päätöksenteon arvot ja tavoitteet määrittelee aina poliittinen taho, mainitsi valtiontaloudentarkastusviraston pääjohtaja Pöysti.  Virkamiesten tehtäväksi jää hakea näiden raamien sisältä keinot niihin pääsemiseksi. Lopullinen päätös on kuitenkin aina poliittisella taholla. Sekä Pöysti että minä olen sitä mieltä, että tämä raja toisinaan hämärtyy.



Pyrin ottamaan kuntapolitiikassa hyvin tarkkaankin selvää mitä päätös käytännön tasolla tarkoittaa ja vaikuttaa. Jos vaihtoehtoja on kaksi, mietin kumpi on tulevaisuuden kannalta järkevämpi? Kuuntelen mielelläni myös päätöksenteon kohteena olevia ihmisiä. Tämä ei hämärrä mielestäni millään tavalla omaa päätöksentekoani. Se ei vaaranna tai ulkoista sitä. Kuntapäättäjän pitää ymmärtää, mitä päätös aiheuttaa. Päätösten kohteena kuitenkin ovat lähes aina ( joko suoraan tai välillisesti) ihmiset. Päätöksenteon tavoitteena pitääkin olla ihmisten arjen helpottaminen, ei sen vaikeuttaminen.

Eli kyllä, politiikka on tietyllä tavalla rikki ja kyllä, se ei kiinosta ihmisiä. Toivon silti, että se alkaisi taas kiinostamaan. Me emme voi luovuttaa nyt. Kaikkien ei pidä olla politiikasta kiinostuneita, mutta on tärkeää, että jotkut ovat. Hyvän puolesta, pahaa vastaan. Kuten edesmennyt valtuustokollegani ja Ystäväni Ilkka Talasranta totesi.  Un pour tous, tous pour un.