Sisar uupunut valkoinen

Terveydenhuolto on ollut jatkuvassa muutoksessa jo pitkään eikä tulevaisuuden rakennemuutos tule jättämään ammattilaisia rauhaan tulevaisuudessakaan. Selvää väsymistä on havaittavissa monella työpaikalla. "Tulisi nyt jo jokin päätös" on yleinen kommentti monessa kahvihuoneissa. "Sotesoppa" on surullinen pilkkanimi maamme laajimmalle uudistukselle. Se kuvaa myös uskon ja luottamuksen puutetta päättäjiin.

Uudistusta vuosia veivatessa on unohdettu, että sotessa puhutaan myös ihmisten työpaikoista ja työnantajista. Ammattilaiset elävät ryöpytyksen keskellä, arjessa, joka päivä.Väestön voimakas ikääntyminen ja samanaikaisesti alaa vaivaava kova osaajapula ovat tulevaisuuden suuri huoli ja vaikea yhtälö.  Tätä huolta on jaettu ammattilaisten keskuudessa jo pitkään.  Henkilöstön suuri vaihtuvuus ja tilapäisten työntekijöiden määrä ovat jo arkea ja pula kulkee usein johdon tasolle asti. Tässä kierteessä vastuun ottaminen kasautuu usein yksien ja henkilöiden harteille eikä ole ihme, että he väsyvät ja lähtevät.
Monet jopa toisille aloille.  Hiljan mediassa mainittiin, että maassamme on yli 70.000 koulututetun sote-ammattilaisen reservi, jotka eivät enää ole työssään.  Syitä lienee monia mutta suuntaus on huolestuttava.

Jatkuvan sijaisrumban keskelle tulevat usein vielä opiskelijaohjaukset. Opiskelijoiden ohjauksessa  opetusvastuuta on siirretty yhä enemmän käytännön kentän vastuulle. Se ei ole kenekään etu. Ei oppilasta ohjaavan, ennestään väsyneen työntekijän etu kuin alalle kouluttautuva opiskelijan et, jka saa ehkä ensimmäisiä kokemuksiaan työelämästä. Lähiopetustuntien karsiminen on johtanut ikävään kierteeseen.

Sote-ammattilaisen työ sisältää paljon kädentaitoja ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä, jota ei opita etäopiskelulla. Osaamisvalje on tunnistettu kuormitustekijä, joten aivan kylmiltään kentälle joutuvalle opiskelijalle tilanne voi olla hyvinkin haastava ja motivaatiota laskeva.

Ei siis ihme, että kamelinselkä on monella mennyt katki.

Sairaanhoitajaliitto teki hiljan kyselytutkimuksen, jossa kävi ilmi, että 44 prosenttia sairaanhoitajista, 36 prosenttia lähiesimiehistä ja 32 prosenttia ylimmästä johdosta oli viimeisen vuoden aikana käynyt tai ainakin harkinnut käyvänsä työterveyshuollossa puhumassa työssäjaksamisestaan. Kuormittuneimpia olivat nuoret sekä lähiesimiehet.  Lähes puolet sairaanhoitajista ilmoitti, ettei heidän työpaikoillaan ole lupa hankkia sijaisia, vaan poissaoloja paikataan jatkamalla tuplavuoroissa tai omalla henkilökunnalla - tai vajaalla yksinkertaisesti työvoimalla. Monet ovat kertoneet työn tuomasta eettisestä kuormasta, jossa tunne siitä, ettei kykene tekemään työtään yhtyä hyvin kuin haluaisi, kuluttaa henkisesti loppuun.  Se murentaa työn miellekyyttä, aiheuttaa työyhteisöristiriitoja ja aiheuttaa työuupumusta - joka masennusta. 

Hoitoalan palkkaus on ollut puheenaiheena jo pitkään. Keskimääräinen päivätyöstä käteen jäävä ansio on koulutetulla sairaanhoitajalla 1500 euron luokkaa. Ero esimerkiksi Ruotsiin on merkittävä, jo peruspalkassa. Ruotsin palkkatason taustalla on maata jo pitkään vaivannut sairaanhoitajapula.  Tunnen henkilökohtaisesti monia kollegoja, jotka tekevät työtään keikkaillen jossain  Pohjoismaassa. Esimerkiksi kaksi viikkoa töissä ja kaksi viikkoa vapaalla Suomessa on aika tavallinen yhdistelmä. Luonnollisesti työnantaja kohdemaassa maksaa majoituksen ja matkat. Omaa luokkaansa ovat Arabiemiraatit, jossa palkka on verotonta ja liikkuu lähellä 100.000 euroa vuodessa. Monille, etenkin nuorille hoitajille ulkomaat ovat houkutteleva vaihtoehto mutta myös vanhempia konkareita liikkujissa löytyy.

Palkassa Suomen kilpailukyky globaalisti ei varmasti korjaannu pitkään aikaan mutta  verotuksellisilla ratkaisuilla voidaan tilanteeseen vaikuttaa. Ansiotuloverotuksen lisäksi meidän tulee puhua kokonaisverotusasteen määrätitietoisesta laskemista. Lisätöiden kuormittavuus ei näy riittävästi palkkakuitissa eikä liian kova verotus kannusta opiskelemaan ja kehittämään itseään, kun palkankorotuksesta käteen jäävä osuus on naurettavan pieni. Kilpailukykyinen verotus on selkeästi yksi keino myös estää alan aivovuotoa muualle myös muilla aloilla.

Palkkauksen ollessa lähes ikuisuuskysymys kestävyysvajeisessa Suomessa on toinen alan kannalta vetovoimaa lisäävä, merkittävä kokonaisuus ovat työolot. Meillä on hyvä, työoloja linjaava työturvalllisuuslaki olemassa, jos sitä myös noudatettaisi. Siihen liittyvät sanktiot tosin ovat varsin kevyet. Toimia työväkivallan ja kiusaamisen kitkemiseen tarvitaan lisää. Monilla työpaikoilla on edelleen osaamattomuutta vaikeiden asioiden hoitamiseen, joten myös osaamisen vahvistaminen on oleellinen asia. Kenties on syytä luoda stantardit niin työväkivallan kuin epäasiallisen kohtelun ehkäisyyn. Myös työnkuormitukseen puuttumisessa on edelleen paljon puutteita. Valvonnalla ei ole riittävän tehokkaita puuttumisen keinoja ja toisaalta yhteystyö esimerkiksi työterveyshuollon kanssa ei ole riittävän jämäkkää.

Lisäksi työoloihin vaikuttavat esimerkiksi usein osaamaton sisäilmaongelmien ratkaiseminen. Edelleen vallalla on käsitys, että sisäilmaongelmat ovat "naisten hömpötyksiä" vaikka tiedossa on myös tutkittua faktaa niiden terveydellisestä merkityksestä. Omakohtaisena kokemuksena minulla on niin oman kotini laaja homevaurio kuin  kokemus työpaikan sisäilmaongelmista ja sen myötä voin erittäin hyvin allekirjoittaa ongelmien todellisuuden.

Sote-alan ammattilaisten uupuminen on monen asian summa, laaja haaste joka on syytä ottaa vakavasti kaikilla niillä tasoilla kuin asia koskee ja vastuu jakautuu. Päättäjien tehtävänä on lainsäädännöllinen apu ja tuki, työnantajilla puolestaan selkeät vastuut ja velvollisuudet, joita tulee noudattaa.