Kirjoitin Etelä-Suomen Sanomien yleisönosastolle 17.7.2014 julkisen sektorin paisumisesta. Samasta aiheesta löytyy aiempi kirjoitukseni täältä blogistani. Kannanottooni vastasi ensin psykiatri Jyrki Joensuu kirjoittamalla omakohtaisista kokemuksistaan lääkärikeskuksen toiminnan vaatiman byrokratian pyörityksestä. Se sai ansaitusti runsaasti huomiota myös sosiaalisessa mediassa. Tänään aiheeseen otti edelleen kantaa kollega Riitta Lalla.  On hienoa, että aihe herättää monenlaisia ajatuksia ja laajaa keskustelua.

Uskoni alueemme kykyyn tehdä rohkeita muutoksia horjuu edelleen. Meillä on aivan liian paljon  kyräilyä, rohkeuden puutetta ja keskinäistä kilpailua sen sijaan, että kantaisimme yhdessä aitoa huolta alueemme elinvoimasta. Valtakunnantasolla ongelma on tietysti suurempi. Erityisesti kun nykyinen palvelurakenneuudistuksen pohjaesitys ei lupaa valoisaa tulevaisuutta yksityisen sektorin toimijoille saati aidolle valinnanvapaudelle ja täten julkisen sektorin pienennykselle.

NHG teki yli vuosi sitten kattavan selvityksen alueemme sosiaali- ja terveyspalveluista ja antoi meille aikaa vuoden. Vuodessa olisi saatava aikaan ripeitä muutoksia tai kustannuskäppi repeäisi käsiin. Into alussa tuntui olevan kova, mutta ilmeisesti venähtänyt soteuudistus tai rohkeuden puute latisti tunnelman. Aiheen ympärille palkattiin projektipäällikkö ja ohjausryhmä, mutta ainakaan toistaiseksi siltä saralta ei merkittäviä avauksia ole nähty. 

Olen usein käyttänyt esimerkkinä Oivan rakennemuutosta. Siinä on lakkautettu niin johtokunta ja yksilöjaosto (yhdistetty lautakunnan työhön)  kuin sosiaali- ja terveysjohtajan sekä sosiaalijohtajan viratkin. Viidellä kunnalla on yhteinen lautakunta ja yhteiset johtajat. Tämä on minusta esimerkin arvioista, vaikka systeemi ei kustannustehokas vielä täysin olekkaan.

Yllä mainitussa NHG:n raportissa sivulla 14 todetaan seuraavaa:

....."Viimeisimmän kahden vuoden kehitys on ollut huolestuttava koko Päijät-Hämeessä (Kuva ...): kokonaiskustannukset ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin kuntien maksukyky verotulojen ja valtionosuuksien kasvulla mitattuna. Ero maksukyvyn ja kokonaiskustannusten välillä oli jo yli 36 miljoonaa euroa vuonna 2012. Mikäli vuonna 2013 pysytään talousarviossa, kapenee ero hieman. Tämän jälkeen kustannusten on ennustettu kasvavan pitkän aikavälin keskiarvon mukaisesti n. 5 % vuodessa ja vuonna 2015 ero olisi n. 47 miljoonaa euroa. Maksukyvyn arvio vuosille 2012-2015 perustuu Tilastokeskuksen tekemälle valtakunnan tason ennusteelle....."

Meillä on siis edelleen pienellä alueella aivan liian monta päällekkäistä himmeliä ja organisaatiota niin sotessa kuin muuallakin julkisella sektorilla. Lisäksi meitä rasittaa ainakin 230 miljoonan euron investointipommi. Paitsi, että väkeä on erinäisissä organisaatioportaissa, on sitä muuallakin.  Meitä päättäjiä on alueellamme enemmän kuin kansanedustajia eduskunnassa.  Ja yleensä juuri kansanedustajien määrää kritisoidaan. Hassua, eikö?

Aamulehti teki viime keväänä selvityksen Tampereen alueen julkisen sektorin koneistosta. Kuvaus selvityksestä näkyy alla (kuva lainattu Harri Jaskarin sivuilta). Portaita eri organisaatiotasoilla on ainakin 6, jossain tapauksissa jopa enemmän. Meillä päästään samaan porrasmäärään Päijät-Hämeessä hyvin helposti.  Olisikin mielenkiintoista nähdä vastaava selvitys myös meidän paikallismediassamme.

 Eräs edesmennyt valtuustokollega oli ehdottanut tietyn viiteryhmän lähettämistä autiolle saarelle viikoksi. Ne kenen puhelin ei soi viikon aikana irtisanottaisiin. Tapa sekin, mutta kuvattu tilanne tuskin toteutuu. Me olemme tehneet järjestelmämme sellaiseksi, että se on riippuvainen himmelistään ja luurit soivat kaikilla tasoilla. Koska eihän niistä voi karsia, eihän?

"Saat sen mistä luovut".  Tätä Hellstenimäistä  vertauskuvaa kansanedustaja Harri Jaskari käytti muutamia päiviä sitten kirjoittaessaan Suomen palvelurakenneuudistuksesta. Tosin hän totesi, ettei tämä viisaus päde käynnissä olevan uudistuksen suuntaviivoihin. 

Jaskari kritisoi ehdotelmaa  palvelurakenneuudistuksesta sekä toteaa siihen liittyvän poliittisen päätöksenteon olevan jäykkää ja lyhytnäköistä. Suurin kritiikki Jaskarilla osuu kansalaisten valinnanvapauden toteututumattomuuteen ja laadukkaiden palveluiden tuottamisen mahdottomuuteen.

Palvelurakenneuudistuksesta ja tehdystä sotesovusta on saatavilla vielä varsin vähän tietoa. STM:n sivuilta löytyvä tiedote on lähes ainoa, joka hieman avaa tulevia suuntalintoja. Esitys lähtee lausunnolle kuntiin syksyllä ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2017 alusta. Tiedotetta lukiessa (myös rivien välistä) huolenaiheeni kuitenkin ovat Jaskarin kanssa samoja. Lisäksi yksityisten palveluntuottajien asema kokonaisuudessa on vähintäänkin hämärä. Tiedotteessa todetaan tuottamisvastuusta seuraavasti:

"Palvelujen tuottamisvastuu on kunnalla tai kuntayhtymällä. Tuottamisvastuun edellytykset määritellään uudessa laissa. Tuottamisvastuullisella tulee olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista, hoitavista, kuntouttavista ja muista sote-palveluista yhtenäisenä kokonaisuutena. Nämä tehtävät edellyttävät omaa henkilöstöä ja muita voimavaroja.  Sote-alue tekee päätöksen siitä, mitkä kunnat ja kuntayhtymät ovat tuottamisvastuussa. Ne voivat järjestämispäätöksen mukaisesti edelleen tuottaa palveluja itse tai hankkia palveluja myös muutoin, kuten järjestöiltä, yrityksiltä ja palveluseteliä käyttämällä. Myös sote-alueella voi olla omaa tuottamisvastuuta tukipalveluista, ja vain poikkeustapauksessa joistakin muista palveluista."

Kysymys herääkin kenen valinnanvapaudesta lopulta on kyse ja miksi? Asiakkaan, viranhaltioiden vai päättäjien? Pahimmassa tapauksessa tämä tarkoittanee julkisen sektorin paisumista ennestään. Tai ainakin sitä, ettei kulukuria kyetä toteuttamaan vaan yksityissektori kantaa edelleen vastuuta myös julkisenpuolen menoista ja jää sivurooliin koko tarinassa.

Helsingin kauppakamarin johtaja Marko Silen kritisoi niin ikään sote-ehdotelman vetoamalla tämän hallituskauden tärkeimpään ongelmaan, kestävyysvajeen kuromiseen. Merkittävässä roolissa kestävyysvajeen kuromisessa on  julkisen sektorin paisumisen estäminen ja yksityisen palvelutuotannon nostaminen suurempaan rooliin ja tasa-arvoiseen asemaan.  Aito kilpailu ja tätä tukeva valinnanvapaus  lisää väkisin kustannustehokkuutta ja laatua erityisesti kun rahoitusjärjestelmä ja kustannusten jako on järkevästi tehty sekä aito valinnanvapaus totetutuu. Nykyisessä ehdotelmassa valinnanvapautta toki on, mutta siten kuin kuntayhtymä tai sotepiiri parhaaksi katsoo. 

Ruotsissa asiakas valitsee itselleen sopivamman palvelun julkisen ja yksityisen sektorin tuottajalistasta itselleen  ja kustannus hänelle on aina sama. Voin havainnollistaa tätä esimerkiksi näin. Poikani satutti kätensä päivähoidossa. Emme saaneet aikaa enää samana päivänä terveyskeskukseen, joten kunnan vakuutuksen turvin menimme yksityiselle. Toin laskun mukanani kuntaan ja kuulin, ettei kuluja välttämättä korvata, koska en ole käyttänyt julkista sektoria ja lasku on täten kalliimpi. Tietäen kuitenkin Oivan suoritehinnat totesin, ettei kuntalaskutuksessa kustannusten ero yksityiseen ole lopulta suuri. Vaikka asiakkaat maksavat terveyskeskukseen käynnistään esimerkiksi 13,50 euroa, laskuttaa palveluntuottaja (Oiva)  käynnistä kuntaa lisäksi suoritehinnoituksella. Todellinen kustannus ei tietenkään ole tuo 13,50 euroa. Lasten hoito on ilmaista, mutta toki kunta siitä siivun maksaa julkisellakin sektorilla.  Koska ero näiden kahden kustannukset välillä ei ole suuri, miksi nämä kaksi palveluntuottajaa eivät voisi toimia tasaveroisina vaihtoehtoina? Tällöin laatu ratkaisee, asiakas valitsee ja raha seuraa.  Minun on aika vaikea ymmärtää sitä peikkoa, joka yksityisten palveluiden tuottajien mukaan saamisessa piilee.

Janne Pohjala totesi sosiaalisessa mediassa aiemmin tällä viikolla, että Suomen kilpailykyvyn ongelma ei johdu työntekijöistä, ei heidän koulutuksestaan, ei liitoista eikä palkkatasoista. Suomen ongelma on 58 prosentin kokonaisveroaste. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että kun jatkuvasti yhä pienempi osuus väestöstä on työikäisiä ja työkykyisiä sekä maksaa veroja eivät he kykyne vetämään perässään ylipaisunutta julkishallinnon maksuosuutta sekä huolehtimaan samalla maamme kilpailukyvystä globaaleilla markkinoilla. Tähän vahva ratkaisu on yksityisen sektorin vahvistaminen. 

Myös elinkeinoelämän keskusliitto on nähnyt tilanteen samoin kuin Janne:

Harri Jaskari on lisäksi havainnollistanut toista julkisen sektorin ongelmaa nostamalla esiin sille ominaisen moniportaisen johtamisen. Jaskari tutki  erään kaupungin hallintomallia sosiaali- ja terveyspalveluissa ja havaitsi, että lähihoitajan ja kaupungin johtajan välissä oli  kuusi eri tason johtajaa.  Jaskari totesi ottavansa enemmin viisi lähihoitajaa ja kolme johtajaa. Yksityisellä sektorilla tähän samankaltaiseen organisaatiomalliin ei yksinkertaisesti ole varaa.

Se tarjoaako tuleva soteuudistus tai kuntauudistus näihin asioihin helpotusta jää nähtäväksi. Ennen kaikkea on mielenkiintoista nähdä mitä uudistus konkreettisesti tarkoittaa Maija Meikäläiselle?

Hollolan valtuusto kokoontuu 28.4.2014 seminaariin käsittelemään eri toimialojen laatimia palveluiden järjestämissuunitelmia vuodelle 2020. Toimialojen tehtävänanto liittyy kunnanhallituksen linjaukseen viime vuoden lopulta. Tehtävänannon mukaan jokaisen toimialan on muodostettava palveluiden järjestämissuunnitelma vuodelle 2020, johon liittyy myös henkilöstömäärän vähentäminen 5 prosentilla.

Toimialat ovat tehtävänsä suorittaneet ja seuraavaksi suunnitelmat käsitellään kunkin puolueen valtuustoryhmissä ja myöhemmin valtuuston yhteisseminaarissa em. ajankohtana. Järjestämissuunnitelmat  lautakuntien pureskelun jäljiltä ovat jo nähtävillä Hollolan kunnan nettisivuilla valtuuston esityslistan liitteinä.  Suosittelen lämpimästi jokaisen kuntalaisen tutustuvan niiden sisältöön ja vielä kommentoimaankin niin halutessaan.

Tämän mennessä julkisuudessa on kunnan palveluiden järjestämissuunnitelmia  käsitelty Hollolan säästöjen näkökulmasta muun muassa Etelä-Suomen Sanomien 15.4.2014 julkaisemassa artikkelissa.  Kyse on minusta kuitenkin paljon muustakin.
Kyse on nimittäin Hollolan tulevaisuuden näkymistä. Nyt tehdyt linjaukset vaikuttavat siihen millaisena tulevaisuutemme näyttäytyy ja tätä keskustelua olen Hollolassa jäänyt toisinaan kaipaamaan. 

Nyt käytävässä keskustelussa päätähtäimenä pitää olla se millä keinoin saamme Hollolaan (koko Päijät-Hämeeseen) lisää asukkaita, hyvinvointia, työllisyyttä, tuloja  ja vetovoimaa? Palvelut kun ovat olleet ja tulevat olemaan se tärkein kuntalaisen elämässä vaikuttavista asioista, joita kunta tarjoaa. Osana palveluiden järjestämissuunitelmaa meidän pitää pohtia muun muassa sitä kuka käyttää kunnan palveluita ja miten vuonna 2020?  Miten kunkin toimialan palvelutuotanto muuttuu vuoteen 2020? Riittääkö kunnan oma toiminta kattamaan kaiken ja vastaamaan tarpeeseen järkevällä hinnalla? Kuka hakeutuu asumaan Hollolaan ja miksi vuonna 2020 ja mitkä ovat ne keinot, joilla kunnan toiminta tätä kaikkea tukee? Kuka valitsee yrityksensä sijainniksi Hollolan ja miksi?  Millaisia palveluita Hollolassa pitää vuonna 2020 olla ja keille? Näihin kysymyksiin vastaamalla ratkaisemme tämän kappaleen ensimmäisen kysymyksen, koska  palveluiden järjestämissuunnitelmalla ratkaisemme paitsi palveluiden tulevaisuuden myös sen, millaista työtä Hollolaan tulevaisuudessa syntyy (yksityiset palveluntuottajat).

Perusturvalautakunnassa yhteistoiminnallisena ja ylikunnallisena elimenä palvelusuunnitelman tekeminen oli laajempaa kuin muilla, koska soviteltavina olivat viiden kunnan palveluiden tarpeet. Kuntakentän mahdollisesti muuttuessa kuntajakoselvityksen myötä sekä vallalla oleva soteuudistus tekivät palapelin kokoamisesta kohtuullisen arveluttavan. Kuitenkin lähtöajatuksena soten peruspalveluiden tuottamisessa oli vastata niihin haasteisiin, joita selvästi näköpiirissämme on.  Näistä esimerkkinä mainittakoot, että kotihoidon ja kuntoutuksen osuutta on pakko lisätä ja vuodeosastopaikkoja purkaa. Tämä tarkoittaa kotihoidon resurssien lisäämistä sekä kotisairaala mallin selvittämistä (lääkäripalvelut myös kotiin ja saattohoito mahdolliseksi). Palvelut tulevat myös siirtymään yhä enemmän virtuaaliseen suuntaan ja syrjäseutujen palveluita tullaan täydentämään  mobiiliratkaisuin. Palveluita tullaan myös keskittämään.  Olin erityisen iloinen siitä, että perusturvalautakunta suhtautuu avoimesti eri palvelunjärjestämismuotoihin eikä yksityisiäkään palveluntuottajia julkisen rinnalla tyrmätty. Tähän kysymykseen tosin varmasti tullaan Hollolassa törmäämään eikä ideologiselta keskustelulta vältytä. Jos näin tulee käymään, oletan, että yksityisten palveluiden tuottajien vastustajilla on esitettävinään faktoja siitä miten kaikki soten toiminta järjestetään ja rahoitetaan julkisella sektorilla vuonna 2020.

Palaten kirjoitukseni alkuosaan viittasin Etelä-Suomen Sanomissa olleeseen artikkeliin, jossa kerrottiin Hollolan hamuavan ikäihmisille kohdennettuja vuokra-asuntoja kuntakeskukseen osana palveluiden järjestämissuunitelmaa.  Onko se yksin oikea keino, jolla saadaan väkimäärää kasvatettua kuntakeskuksen liepeillä 2000: lla?  Miten puolestaan ratkaisemme ongelman, ettei Hollolassa ole kohtuuhintaisia perhe-asuntoja lainkaan? Tämä vaikuttaa osaltaan perheiden hakeutumiseen Hollolaan, vaikka palvelut ovatkin tällä hetkellä hyvin vertailukelpoiset.

Professori Alf Rehn kirjoitti blogissaan valtion velanotosta otsikolla "ei ne velat, vaan ne valinnat". Rehnin blogissa on jotain samaa kuin mitä tässä haen takaa. Kyse ei ole yksinomaan säästöistä, vaan valinnoista joita me nyt teemme ja näkökulmasta, jonka otamme. Rehn toteaa blogissaan näin:

Professori Alf Rehnin tekstiin viitaten toistan, että palveluiden järjestämissuunnitelmien tekeminen säästöt päätähtäimenä tulee tappamaan kaiken sen rohkeuden, innovaation, luovuuden sekä tulevaisuuden visioinnin, joita meillä pitää olla. Säästönäkökulma ei saa olla johtoajatuksena suunnitelmia luodessa ja hyväksyessä.  Tämä  säästöpaineiden aiheuttama uskalluksen ja innovaatioiden puute näkyy jo nyt kun aloitteeni palveluhaasteesta ei ole ottanut tuulta siipiensä alle.  Palveluiden järjestämissuunnitelma on signaali kuntalaisille siitä millaisena me näemme Hollolan tulevaisuuden ja ennen kaikkea keiden silmin. Tämä on oleellinen seikka selvitettäväksi ensi vuoden eduskuntavaalien mittelössä  Hollolan ja koko Päijät-Hämeen aluetta tarkastellessamme.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve otti kantaa pari päivää sitten meneillään olevaan soteuudistukseemme toteamalla, että ottamalla mallia Ruotsista vältyttäisiin meilläkin lääkäripulasta.

Paljon puhuttu ja Pälveen esiin nostama Ruotsin malli on monella tavalla edistyksellinen paitsi sen toimivuuden vuoksi, myös asennetasolla. Olen tähän jo aiemminkin ottanut kantaa. Asenne taitaa olla se suurin muutoksen este tässäkin asiassa. Yksityisiä palveluntuottajia pidetään edelleen peikkoina. Osa kritiikistä on toki aiheellista, mutta mukana myös paljon turhia ennakkoluuloja ja tahallistakin väärin ymmärtämistä.

Ruotsin mallissa ei ole eroteltu erikseen yksityistä ja julkista sektoria, vaan tietyillä kriteeristöillä palveluita voi tarjota potilaalle kumpi taho hyvänsä. Asiakkaalla on valinnan vapaus ja kustannus hänelle on sama.

Muutos Ruotsin malliin vaatisi kuitenkin meillä muunkin kuin hallinnollisen rakennemuutoksen. Se edellyttäisi Kelakorvausten poistamisen. Samoin työterveyshuollon roolin pitäisi muuttua takaisin ennaltaehkäiseväksi. Tähän on ottanut kantaa HS:n pääkirjoituksessa Matti Kalliokoski. Hän nimitti nykyistä työterveyshuoltoa työssäkäyvien ohituskaistaksi julkisen sektorin jonossa. Hän on siinä osittain täysin oikeassa. Tämä jos mikä taasen aiheuttaa eriarvoisuutta työssä käyvien ja työttömien kesken, myös kuormittaa työterveyshuoltoa.

Olen aiemminkin herkutellut Ruotsin mallilla ja näen siinä monia hyviä vaikutuksia, jotka on nähtävissä pelkistetysti myös palveluseteleiden käytössä. Terve kilpailu tuottajien välillä on asiakkaan etu. Toki keskusteluun voidaan aina lisätä veroparatiiseissa paistattelevat yksityiset terveydenhuollon tuottajat, mutta entä valinnanvapaus, paremmat sekä toimivammat palvelut?

Lisäksi Ruotsin mallissa huomioitavaa on myös hallinnon yksinkertaisuus. Hallintoon viitaten Ruotsissa maakäräjillä on suora vastuu koko terveydenhuollonjärjestelmästä eli perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rahoituksesta ja järjestämisestä ylipäätään. Ei monikanavaisia rahoituksia eikä hallintohimmeleitä.

 Se mikä tekee soteuudistuksesta ja sen onnistumisesta Suomessa niin valtavan tärkeän onnistuakseen monen muun asian rinnalla, on ensi vuoden alusta voimaan tuleva EU:n potilasdirektiivi. Potilasdirektiivi vahvistaa potilaan oikeuksia ja edellytyksiä saada hoitoa toisessa jäsenvaltiossa. Direktiivi hyväksyttiin EU:n neuvostossa 28.2.2011, ja se tuli voimaan 24.4.2011. Jäsenmailla on 30 kuukautta aikaa siirtää direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään. Se edellyttää Suomessakin lakimuutoksia. Voimaan se nimittäin tulee ensi vuoden alusta.

 Mitä tämä direktiivi suomeksi tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jokaisella EU:n kansalaisella on oikeus hakea terveydenhuollon palveluita missä tahansa EU/Eta-valtiossa sekä Sveitsissä. Lisäksi äkillisissä sairastumisissa ulkomailla hoito korvataan samalla tavalla kuin Suomessakin tapahtuva hoito potilaalle korvataan. Direktiivissä on tosin sisällä mahdollisuus, että valtio voi velvoittaa potilaan hakemaan hoidollen lupa kiireettömissä tapauksissa tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Mitä tämä käytännössä aiheuttaa? Se aiheuttaa sen, että terveydenhuoltojärjestelmämme on oltava niin hyvä, että ulosvuodoilta säästytään. STM:n sivuilla mainitaan tällä hetkellä, että .."lausuntokierrokselle lähteneessä lakiluonnoksessa ehdotetaan korvausmallia, jossa ulkomailla saatu hoito rinnastettaisiin Suomessa pääsääntöisesti yksityiseen terveydenhuoltoon. Jos potilas matkustaisi ulkomaille hakemaan hoitoa, hoidon kustannuksista maksettaisiin potilaalle niin kutsuttu Kela-korvaus samalla tavoin kuin Suomessa yksityisen terveydenhuollon käytöstä. Jos potilas kuitenkin sairastuisi ulkomailla yllättäen ja tarvitsisi kiireellistä hoitoa, hänen maksettavakseen jäisi useimmiten vain julkisen terveydenhuollon asiakasmaksua vastaava osuus kustannuksista...." Kyse ei siis ole ihan mistä tahansa asiasta, vaan vakavasti otettavasta haasteesta valtakunnan tasolla sekä positiivisessa, että negatiivisessa mielessä. Toki on myös mahdollista, että myös Suomeen hakeutuu muista maista potilaita. STM toteaa, että "ulkomailta Suomeen tulevan potilaan on päästävä kunnalliseen terveydenhuoltoon samassa ajassa ja samoin edellytyksin kuin kunnan asukkaiden. Potilas maksaa itse hoidon todelliset kustannukset ja hakee niihin jälkikäteen korvausta kotimaastaan ".

Valinnanvapaus ei tule koskemaan vain EU:n sisäistä liikettä, vaan ensi vuonna valinnanvapaus koskee myös kuntarajoja tietyin ehdoin. Tällöin potilaalla on oikeus valita hoitopaikkansa mistä tahansa terveysasemasta tai sairaanhoidon yksiköstä. Se tuo haasteen myös Päijät-Hämeeseen sekä jokaiselle tuottajalle niin kauan kuin meillä alueellisesti on olemassa erillinen systeemimme. Siksi yksi yhteinen sotealue olisi enemmän kuin järkevä ratkaisu. Tällöin haasteeseen voitaisiin vastata yhdessä.

Mitä nämä kaikki osin erillisetkin muutokset tuovat tullessaan, ovat arvailujen varassa.

On kuitenkin varmaa, että sotea uudistaessa on syytä miettiä hyvin pitkälle kaikki haasteet, joita tiedossa on. Meillä ei ole varaa epäonnistua valtakunnallisesti eikä alueellisesti.

Valinnanvapaus ei ole missään tapauksessa aliarvioitava. Muistan aikoinaan, kun asiakkaille tuli valinnavapaus teleoperaattoriden taholta oman puhelinnumeron säilyttämisestä, vaikka operaattori vaihtuisi. Siihen suhtauduttiin kovin vähättelevästi - ja mitä tapahtui? Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että operaattoriksi valitaan se,  kuka palvelun tarjoaa edullisemmin ja laadukkaammin....

Lähteenä käytettyjä linkkejä:

Lue Pälveen kannanotto: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4riliiton%20p%C3%A4lve-4287

Hesarin pääkirjoitus aiheesta: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1353081856702?jako=dea9eb5599db4d8da2d8a7be84359d37

EU:n potilasdirektiivi: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42734&name=DLFE-15566.pdf