Kierrätyspuisto ja edustuksellinen demokratia

Suomen Kuvalehden otsikointi julisti tällä viikolla : "Lahtea suitsutetaan ympäristöpääkaupunkina - julkisivun takana leimuaa riita kaatopaikan hivuttamisesta naapurikunnan puolelle". Tämä juttu oli viimeinen pisara.

Suomen Kuvalehden julkaisemaan artikkeliin tullaan laatimaan oikaisu, kuten on tehty viimeisen kahden vuoden aikana useita kertoja. Tämä artikkkeli on vain pieni osa jo pitkään jatkunutta, useilla foorumeilla toteutunutta kirjoittelua. Kirjoitusten kohteena ovat samat viranhaltijat Hollolasta, Päijät-Hämeen liitosta ja pääosin vain yksi päättäjä - minä.

Minuun kohdistuvan kirjoittelun laajuus selvisi sattumalta kesällä 2020. Sitä oli jatkunut aina alkuvuodesta 2019 asti. Kirjoituksissa minusta käytetään nimen lisäksi titteleitä "eduskuntavaaliehdokas", "kunnanhallituksen puheenjohtaja" ja "maakuntahallituksen varapuheenjohtaja", tarkoituksena ilmeisimmin aiheuttaa epäluottamusta toimintaani kohtaan eri vastuutehtävissä. Viimeisimmissä myös viitataan siviilityöhöni Orimattilassa.

Tällä hetkellä olen kerännyt itseeni viittaavaa materiaalia 1,5 mapillista. Kirjoituksissa väitetään minun valehdelleen, pimittäneen, suhmuroineen, levittävän peitetarinaa ja olleen tekemässä esteellisenä päätöksiä koskien kierrätyspuistoa. Syytökset ovat vakavia. Lisäksi esimerkiksi sähköposteja, joissa olen vastaanottajana, on liitetty osaksi materiaalia. Sähköpostin sisällöstä osa on kuitenkin poistettu, jotta ne näyttäisivät tukevan alkuperäistä agendaa.

Nämä kirjoitukset ja niiden laaja levittäminen (myös maakunnan ulkopuolelle), ovat aiheuttaneet valtavaa mielipahaa, suhteettoman paljon unettomia öitä ja toisinaan myös vakavaa pohdintaa, voiko vakava kirjoittelu eskaloitua myös käytännön toiminnaksi.

Poliittinen päättäjä on vastaavan kirjoittelun kanssa nykylain edessä suojaton. Jos yhdessäkin rivissä olisi minua kutsuttu lehmäksi, minulla olisi mahdollisuus tehdä kunnianloukkauksesta rikosilmoitus. Nykylainsäädännön mukaan poliittista toimijaa voi kuitenkin vapaasti arvostella, kunhan se ei ylitä "yleisesti hyväksyttävää rajaa". Tämän rajan vetämistä varten olen koonnut mappini.

Monet sanovat: "se kuuluu vain kestää". Ja minä sanon: raja on olemassa minullakin - etenkin silloin, kun kyseeseen tulee rehellisyys, lainmukaisuus sekä Hollolan poliittisen toiminnan puolustaminen. Kunnanhallituksen puheenjohtajana (2017 - 2019) sekä nykyisenä valtuutettuna katson olevani vastuussa edustamani instituution toiminnasta. Kyse ei ole siitä, etteikö asioista saisi olla eri mieltä. Niistä saa ja pitää olla eri mieltä. On silti roti toistuvilla syytöksillä.

Olen ennustanut seuraavan valtuustokauden olevan ratkaiseva edustuksellisen demokratian näkökulmasta. Kyetäänkö säilyttämään usko viranomaistoimintaan, instituutioon, demokratiaan, tutkittuun tietoon ja konsensukseen?

Tällä hetkellä monet poliittiset kipupisteet ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Esimerkiksi, kun puhutaan maahanmuutosta, olisi puhuttava myös ulkopolitiikasta, globaalista köyhyydestä, globaaleista työntekijöiden oikeuksista, eriarvoisuudesta, talouskasvusta, hyvinvointiyhteiskunnan kantokyvystä, globalisaation sääntelystä, ilmastosta ja sodista. On helpompaa uskotella, että voidaan palata "vanhoihin hyviin aikoihin" tai jatkaa valitulla linjalla, kuin haastaa radikaalisti vallitsevia totuuksia, selvittää ja kokeilla rohkeasti uusia asioita - ja vielä selittää nämä äänestäjille. (Ja tulla sen jälkeen vielä valituksi). Kierrätyspuisto on yksi näistä monimutkaisista kokonaisuuksista.

Luottamus on edustuksellisen demokratian perusmuuri. Viranhaltijoiden virkavastuulla tekemän työn laittomaksi ja suhmuroivaksi syyttäminen johtaa edustuksellisen demokratian entistä suurempiin vaikeuksiin. Mitä useampi uskoo viranhaltijoiden työn ja poliittisen toiminnan olevan aina, kaikissa tilanteissa ja kaikkien kohdalla läpimätää, sen suurempiin ongelmiin me yhteiskuntana ajaudumme. On selvää, että kun riittävästi haetaan virheitä, niitä tulee. Inhimilliset virheet ovat silti aivan eri asia kuin tarkoituksenmukainen sumuttaminen.

Edustuksellisen demokratian elinehto on demokratian idean kunnioittaminen. Valtaosan mielipide valtuustossa ratkaisee, ääniä riittävästi vaaleissa saaneet valitaan. Toisenlaisten mielipiteiden, usein hyvin vastakkaistenkin, ymmärtäminen vaatii luottamusta ja toisten kunnioitusta. Epävarmuudessa ja epämukavuudessa on pakko olla ja niitä on pakko sietää. Aina emme voi tietää tulevaisuutta tai ennustaa varmasti, miten meille käy. On toimittava sen hetkisen viisauden valossa.

Toimiva demokratia tarvitsee monimuotoisia kohtaamisia ja kaikenlaisia mielipiteitä. Sitran mukaan laajoissa eurooppalaisissa vertailuissa Suomi kuuluu niihin maihin, joissa luottamus politiikkaan ja instituutioihin on verraten korkeaa -ainakin vielä.

Edustuksellisen kriisin seurauksena parhaassa tapauksessa on demokratian uudistuminen. Siinä osallistuminen kanavoituu uudella tavalla ja on matalan kynnyksen osallistumista, yhteiskehittämistä, osallistuvaa budjetointia ja verkostojen kautta vaikuttamista. Se on myös uudistuvaa poliittista yhteistyötä yli puolue-, ideologia- ja kuntarajojen. Uudistuva demokratia voisi olla vastuun kantamista yhteisestä hyvinvoinnista.

Ennen kaikkea me kuitenkin tarvitsemme luottamusta ja uskoa demokratian ajatukseen. Demokratiaa pitää puolustaa.

Ja sen vuoksi en enää ole hiljaa.