Koulujen sisäilmaongelmat pitää ratkaista

Saimme kuulla hiljattain Hollolassa surullisia ja samalla aivan liian tutuksi tulleita uutisia uudisrakentamisen saralla. Uudessa koulurakennuksessa todettiin pitkään jatkuneiden oireiluiden,selittäväksi tekijäksi löytyivät todetut rakennusvirheet.

Uutinen oli monella tavalla tavattoman surullinen mutta myös raivostuttava.

Salpakankaan koulu on ollut Hollolan ja koko kuntakentän vaikeassa taloustilassa iso investointi tulevaisuuteen. Liki 30 miljoonan euron kokonaisuuden olisi suonut onnistuvan monestakin syystä.

Jatkuvat uutiset uusien rakennuksien ongelmista ovat surullista luettavaa. Rakentamis- ja korjaamisalan kouluja käymättömälle on vaikeaa ymmärtää missä on oikein vika?

Onko vika liian hätäisessä ja osaamattomassa rakentamisessa, puutteellisessa valvonnassa, väärissä materiaaleissa vai yksinkertaisesti moraalissa mitä taakseen kukin työssään jättää? Erityisesti kaltaiselleni hoitoalan ammattilaiselle, jonka yksi pieni virhe voi maksaa ihmishengen, on vaikea käsittää ja ennen kaikkea hyväksyä jatkuvia "inhimillisiä" virheitä. Omassa työssäni niitä vain ei voi tapahtua.

Syyttely tilanteessa sinänsä on turhaa, mutta ratkaisut äärimmäisen tärkeitä. Prosessi reklamaatioineen kulkee omaa polkuaan mutta korjauksessa pitää onnistua. Luonnollisesti tulen valtuutettuna seuraamaan koululla tapahtuvien korjaustoimenpiteiden etenemistä. Niiden onnistumisen näen ennen kaikkea kunnan imagokysymyksenä mutta myös vastuukantamisena kuntalaisten ja henkilökunnan terveydestä.

Vastuu julkisrakentamisessa on laittanut myös mietteliääksi.

Maakaaren mukaisesti kiinteistökaupassa myyjä vastaa virheitä viiden vuoden, jopa kymmenen vuoden ajan. Asunto-osakekaupassa vastaava määrä on kaksi vuotta. Mutta miten on julkisen rakentamisen laita?

Yleinen käytäntö lienee kaksi vuotta ja vain vakavissa virheissä kymmenen vuotta. Ja vakavia virheitä tuskin kukaan tekee - oli se sitten tietoista tai tiedostamatonta. Tähän toivoisin eritoten arkadianmäellä puututtavan vai onko rakennusteollisuuden lobbaus liian rajua?

Yhtä kaikki, yksityinen ihminen on siis suuremassa vastuussa kuin ammattimainen rakennusliike. Yksityinen ihminen ei myöskään voi aina edes tietää/ymmärtääniistä virheistä, joista hän joutuu lopulta vastaamaan. 

Yhtä lailla surullista on se, että tämä lysti on pois kuntalaisten, veromaksajien yhteisestä pussista. Muutenkin Hollolassa niukalla tulopohjalla on paljon tekemistä, jotta ikääntyvälle väestölle saadaan riittävästi palveluita, lapsiperheitä kyetään tukemaan heidän erilaisissa elämäntilanteissaan, nuoria voidaan ehkäistä syrjäytymästä, teitä voidaan pitää kunnossa sekä investointeja voidaan tehdä kunnan elinvoiman takaamiseksi ja niin edelleen. Kakkua kun ei voi säästää ja syödä samanaikaisesti.

Erinäiset sisäilmaongelmat ovat koko maamme vitsaus erityisesti julkisissa rakennuksissa. Omasta työympäristöstäni sairaalasta on kautta Suomen maan useita ikäviä esimerkkejä.

Asiantuntijoiden mukaan puhumme miljardeista puhumattakaan ongelmien terveydellisistä seurauksista ja kustannuksista.

Kovasti arvostamani professori Tuula Putus arvelee ongelmien juontuvan ennen kaikkea 1970-luvun jälkeen alkaneella energiansäästö ja tiivistämisvimmalla, joka on Suomessa vain lisääntynyt. Ylelle antamassa haastattelussa hän on todennut, ettei rakentamisen laatu ole pysynyt mukana yhä vaativammaksi muuttuvien rakennusten tekemisessä. On menty energiansäästö ja raha edellä ja terveys on saanut seurata perässä. Ongelmilta eivät siis välty uudet julkiset rakennukset sen paremmin kuin uudet omakotitalotkin, jotka usein pakettiratkaisuina kiireellä tehdään.

Putus on asettanut toiveensa sisäilma-asioiden ratkaisemisessa vihaisiin äiteihin. Tällä vertauksella hän tarkoittaa sitä, että eniten oireita sisäilmasta tuottavat päiväkodit, koulut, sairaalat, terveyskeskukset ja toimistot. On siis kyse naisten työpaikoista. Naisten ja mummojen lapsista ja lapsen lapsista. Ja usein miten äänessä ovat - kyllä vihaiset äidit. Hän toki muistuttaa, että miehetkin sairastuvat. mutta usein "nuolevat haavansa ja kärsivät hiljaa".

Myönnän kuuluvani yllämainittuun kategoriaan. Kuulutko sinä?