Neljä vuotta elämästäni

Syksyllä 2010 olin työpaikallani kahvitauolla ja selasin puhelimestani sähköpostia. Siellä oli tuore jäsenkirje Hollolan Kokoomuksesta, johon olin liittynyt hetki sitten. Jäsenkirjeessä kosiskeltiin lähtemään ehdolle seuraavan syksyn kunnallisvaaleissa. Hetken mielijohteesta ilmoitin olevani kiinnostunut. Se oli ensiaskeleeni poliittisella tielläni.

Puolueeseen liittyminen vuoden 2010 keväällä oli hyvin intuitiivista enkä tavoitellut siinä vaiheessa mitään. Meillä ei ole koskaan suvussa harrastettu politiikkaa eikä liioin oltu kallellaan mihinkään puolueeseen. Tosin kovaa työntekoa, yrittäjyyden arvostamista ja heikoimpien puolustamista on arvostettu aina. Puolueen valitseminen oli kuitenkin itsestäänselvyys.

Syksyllä 2011 olivat edessä ensimmäiset vaalit kunnassa, josta en oikeastaan tuntenut ketään. Olenhan asunut Lahden ydinkeskustassa lähes koko ikäni. Muutimme mieheni kotiseudulle Hollolan Tiilikankaalle vuonna 2008.

Vaalit olivat mielenkiintoista aikaa ja niitä tehtiin isolla innolla. Kuntavaalien 2012 taustalla olivat Hollolan Kokoomustakin repineet kuntaliitosselvitykset, joista itse olin täysin ulkona - ehkä onnekseni. Vaalien lopputuloksena oli läpimeno 119 äänellä aivan ääntenlaskun loppumetreillä. Se tuntui uskomattomalta ja samalla jäätävän pelottavalta, koska minulla ei ollut oikeastaan hajuakaan mihin olin menossa.

Valtuustokauden ensimmäisiä toimenpiteitä oli luottamustehtävien jako. Tiesin, etten uutena valtuutettuna ollut rankinglistan kärjessä mutta yllättäen pesti Hollolan suurimman lautakunnan, Oivan perusturvalautakunnan puheenjohtajana jäi vapaaksi. Epäröin pitkään hypätä kylmään veteen mutta lopulta Jaana Lehtovirran ja Ilkka Talasrannan tsemppauksen ansiosta uskalsin. Silloin sote tuntui olevan kovinkin vastenmielistä kuntapolitikkojen keskuudessa. Nyt siitä puhuvat enemmän tai vähemmän sujuvasti jo lähes kaikki.

Ensimmäiset kokoukset olivat varmasti kaikille osallisille tuskaa lähinnä niiden keston vuoksi. Liki viisi tuntia tuplalistalle oli aivan likaa. Mutta siitä homma pikkuhiljaa lähti. Ylikunnallisena lautakuntana toimiessamme haasteet olivat alussa ja osin välilläkin melkoisia. Onnekseni olen saanut aina paljon apua ja tukea myös yli puoluerajojen niin lautakunnassa ja valtuustotyössäkin. Se on ollut korvaamatonta.

Valtuustotyö alkoi tammikuussa 2013 ja kuherrusaika poliittiseen työhön jäi lyhyeksi. Jo helmikuun valtuustoseminaarissa alkoi tajuntaan menemään ymmärrys valtavasta säästöpaineesta itsenäisen Hollolan pelastamiseksi. Muutama kuukausi valtuustokauden alun jälkeen lyötiin lukkoon Hollolan historian suurimmat säästöt: kyläkouluja, omien lasten päiväkoti kera muutaman muun, lukio, ennaltaehkäisevät ei-lakisääteiset sote-palvelut ja syöpäseulonnat.. ja paljon muuta. Valtuusto seisoi kesäkuussa 2013 historiallisen tiukassa yhteisrintamassa, kun yli 40 valtuutettua 43:sta seisoi leikkauksien takana enemmän tai vähemmän hampaitaan kiristellen. Tuollaista yksituumaisuutta tuskin tullaan koskaan näkemään Hollolassa sen paremmin kuin muuallakaan.

Ne päivät, jolloin vein lastani hoitoon (liki kaksi kuukautta) tietäen päiväkodin kohtalon eivät olleet mitenkään miellyttäviä. Erityisen kivoja eivät olleet myöskään ne päivät, kun asia tuli julkisuuteen. Vaikka asiaa ei tietenkään päiväkodilla puitu niin päätös nakersi mielessä - eihän ummikko voi mitenkään henkisesti valmistautua tämän tyyppisiin tilanteisiin lähtiessään politiikkaan. Poliittisen päätöksenteon arki siis konkretisoitui samantien äärimmäisen ikävällä tavalla. Myöhemmin on tullut huomattua,että päättäjän kyky pysyä kokonaisedun takana testataan erityisesti niissä kysymyksissä, jotka koskettavat tavalla tai toisella omaa perhettä tai lähipiiriä. Tämä konkretisoitui hyvin myös viime syksyn jo kertaalleen vuonna 2014 päätetyn kouluratkaisun uudelleen esiin noston yhteydessä.

Olen todennut uusille ehdokkaille, ettei politiikkaan saa eikä kannata lähteä ajamaan jonkin viiteryhmän etua. Se on tänä päivänä ja demokraattisessa päätöksenteossa usein vaikeaa ja se on myös hyvin nurkkakuntaista ajattelua. Sen sijaan mukanaan voi ja pitääkin tuoda jonkun viiteryhmän osaamista. Juuri heitä - arjen osaajia tarvitaan.

Monet sanovat, etteivät halua lähteä politiikkaan ihnisten riitaisuuden takia. Tämä ilmiö on valitettava osa politiikkaa mutta samalla äärimmäisen henkilökemiasidonnaista. Ja toki kyseinen ilmiö nostaa päätään erityisesti vaalien alla. Tarkkaavaiset ovat huomanneet vaalityön alkaneen jo viime keväänä. Vaakakupin toisessa päässä on ehdottoman tärkeä ylipuolueellinen yhteistyö yhteisten asioiden hoitamiseksi. Mitä nopeammin kykenee luomaan verkostoja oman puolueen ja kunnan yli, sen paremmin asiaansa pystyy myös edistämään. Tämä edellyttää joskus henkilökohtaisia kompromisseja.

Kuntapolitiikka opettaa neuvottelutaitoja ja pakottaa väkisin pohtimaan omien mielipiteiden perusteita. Päättäjä ei voi heitellä ilmaam omia ajatuksiaan ilman kestäviä perusteluita. Tämä nyanssi edellyttää (tai ainakin opettaa) paitsi asioiden taustaselvittelyä myös selkärankaa ja vastuullisuutta omista sanoista. "Mutu"- tuntumalla asioiden perusteleminen on hyvin löyhällä pohjalla. Toisaalta on ollut myös pakko hyväksyä, että usein omat sanomiset ja tekemiset ryhtyvät elämään maailmalla omaa elämäänsä eikä kaikkia virheellisiä asioita voi mitenkään korjata. Oleellisinta on kuitenkin kyetä perustelemaan omat valinnat ja päätökset, elämään niiden kanssa, säilyttää mielessä käsitys siitä missä mennään, mitä on tullut tehtyä ja sanottua - ja mitä ei.

Yksi raskaimpia tapahtumia koko neljän ja puolen vuoden aikana on ollut elokuussa 2013 tapahtunut ystäväni ja sivistyslautakunnan silloisen puheenjohtaja Ilkan äkillinen menehtyminen. Yhä edelleen Ilkka on usein mielessäni ja etenkin viime syksynä kaipasin valtavasti Ilkan ystävyyttä, ikuista optimismia ja kykyä kohottaa ihmisiä maahan lyömisen ja lannistamisen sijaan. Ilkka inhosi poliittista riitelyä yli kaiken ja korosti aina, etteivät puolueet tee asioita, vaan ihmiset tekevät. Yhdessä.

Vuonna 2014 muuttui kuntapoliittinen urani kun pääsin osaksi Hollola-Hämeenkoski yhdistymishallitusta ja sen jälkeen myös osaksi kunnanhallitusta. Nämä ovat olleet isoja luottamuksen osoituksia ja arvostan niitä kovasti.

Vuotta 2015 värittivät eduskuntavaalit, joissa oli mukana ensikertalaisena. Kokemus oli aivan huikea kaikessa rankkuudessaan. Kampanjan teko oli matka paitsi itseen myös muihin ihmisiin ja yhteiskunnan ilmiöihin. Teimme vaaleja huippuporukalla minimibudjetilla eikä lopputulos voinut olla parempi. Liki 2600 ääntä puskista tulleelle ehdokkaalle oli varsin tyydyttävä tulos. Seuraavat eduskuntavaalit jäävät kohdaltani varmasti väliin lasten tarpeiden noustessa prioriteeteissa korkeimmalle. Olen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa "vasta" 44, joten vuosia politiikassa piisaa kyllä ja kuntatasollakin tekemistä on riittämiin.

Kuluneisiin reiluun neljään vuoteen mahtuu siis valtavasti erilaisia asioita. Kariutuneita ja onnistuneita liitosneuvotteluita, kurjia säästöjä, vaikeita valintoja, tiukkoja neuvotteluita. Pieniä onnistumisia, uusia verkostoja ja ystävyyksiä ja isoja edistyksiä, kuten hyvinvointikuntayhtymän synnyttäminen.

Monet arkailevat ehdokkuutta ajankäytöllisistä syistä. On totta, että kuntapolitiikka vie aikaa. Hollolan tapauksessa olen mimiarvioksi sanonut 1-2 kokonaista iltaa kuukaudessa. Hollolassa valtuusto ei kokoonnu joka kuukausi ja valiokunnat tulevat kokoontumaan noin kerran kuukaudessa. Mutta mitä isompi kaupunki on, se enemmän aikaa politiikka myös vie.

Eniten aikaa menee yleensä kokouksissa istumisen sijaan taustatyöhön ja yhteydenpitoon eri sidosryhmien kanssa. Valtuutetun työtä tehdään siis monella tavalla ja sähköisessä maailmassa asioita hoidetaan paljon sähköpostilla ja puhelimitse. Usein iltalukemisena on kirjan sijaan kokouksen esityslista tai siihen liittyvän taustamateriaalin hakeminen internetistä.

Mielestäni ajankäyttöä ei pidä pelätä liikaa. Omat lapseni olivat politiikkaan lähtiessäni kaksi- ja neljävuotiaita. Nyt he ovat jo liki koululaisia molemmat ja edessä on toisenlaiset aikatauluhaasteet. Lapsiperheen arki on aina palapeliä oli siinä mukana äidin/isän kuntapoliittista harrastusta tai ei.

Mitä kuntapolitiikka sitten antaa?

Paitsi edellä mainittuja asioita niin sen antaa myös mahdollisuuden päästä vaikuttamaan siihen millainen Hollola on 10-20 vuoden päästä. Se tarjoaa myös aitiopaikan päästä seuraamaan yhteiskunnallista muutosta asioiden keskiössä ja tietysti mahdollisuuden myös olla mukana muutosta tekemässä. Uskon, että monella kuntapolitiikkaan ajautuvalla on sisällään pieni maailmanparantaja. Ja onneksi näin on. Marinalla asiat eivät edisty mutta tekemällä kylläkin.

Politiikka on välillä hermoja raastavaa, tunteita kuohuttavaa ja pitkäveteistä mutta samalla myös innostavaa, opettavaa ja haastavaa. Palkkioiden takia hommaan ei sen sijaan kannata hakeutua. Palkkioista menee yleensä paitsi sivutulovero myös 15-20 prosenttia omalle puolueelle.

Seuraavalla valtuustokaudella tulee olemaan iso rytinä maakuntahallinnon valmistelun alkaessa ja uuden kunnan hakiessa profiilia. Päätökset eivät varmasti tästä helpotu mutta juuri siksi valtuustot kaipaavat muutosjohtamiseen orientoituneita arjen asiantuntijoita. Kuntapolitiikka ei ole rakettitiedettä, kuten kollegani Markku Pulkkanen on todennut ja näin olen sen itsekin todennut olevan.

Eli jos olet yhtään politiikasta kiinnostunut niin ota yhteyttä! Kaikki puolueet kaipaavat innostuneita ehdokkaita. Voi olla, että ilman politiikkaa olisi takana muutama paremmin nukuttu yö ja pari harmaata hiusta vähemmän. Mutta samalla olisin montaa ystävää ja kokemusta sekä oppia köyhempi. Ehdolle lähteminen on kovien mimmien ja kundien juttu. Arvostan jokaikistä yhteiselle asialle aikaansa antavaa aivan valtavasti.